Aamupalan jälkeen lähdimme kävelylle. Sataman läheisyydessä oleva Runebergin kotimuseo oli ensimmäinen kohteemme. Puutarhassa melkoinen loisto.

Keittiöihmisenä kiinnostaa aina piisit ja niissä käytettävät välineet. Oli kattiloissa kokoa. Kuitenkin tavallinen perhekeittiö. Vaan eipä rouva itse tainnut paljon kokata, leipoi kuitenkin paljon.

Kaikissa huoneissa melkoisen leveitä lattialankkuja.

Viime vuonna kävimme myös täällä tutustumassa näihin paikkoihin, mutta tämä ikä tekee sen, että melkein kuin olisi uuteen kohteeseen tullut 😉

Holmin talo on myös museoitu ja pitihän sielläkin piipahtaa. Holmin talo, Porvoon museo. Säätyläistunnelmaa 1700-luvun kauppiaskodissa Vanhan Porvoon sydämessä. Vuonna 1763 valmistuneessa talossa voi tutustua porvoolaisen kauppiaan kotiin ja talon elämään 1700-luvun lopulla. Talosta löytyvät sali, förmaaki eli salonki, herran huone, makuuhuone ja keittiökamari.

Tämä senkki on aivan mieletön. On siinä palikoita saanut sovitella. Meikeläisen intarsiatyöt kalpenee kyllä.

Tässä yksi minun tekemistä kaapinovista, joissa käytetty intarsiatekniikkaa. 0,6 mm viiluista tehty.

Kävimme syömässä itämaisessa ravintolassa, ettei nälkä pääsisi yllättämään matkalla. Lähdimme nimittäin ajelemaan edelleen itään päin.

Korjaukseni vesikiertoon ei auttanut kuin vähän. Nyt kesti ajaa 3400 kierroksilla, jolloin nopeus jo melkein 22 solmua. Tuosta jos vähän lisäsi poweria, alkoivat lämmöt lähennellä sataa, ja se ei tee koneelle hyvää. Nyt pyörivät 95 asteen kahta puolen.

Kierroslukumittarin oikealla puolella on muistilappu pudonnut vinoon. Lappu muistuttaa ottaa auto takaisin liikennekäyttöön. Tällaisilla reissuilla poistan auton aina liikennekäytöstä. Säästä jonkin verran.

Kohteemme tällä kertaa oli Lilfjärdenin Falholmen. Tästä on melkein tullut jo perinne tännepäin tultaessa. Saa yleensä olla ihan rauhassa. Kalliossa on runsaasti hyviä lenkkejä kiinnittymiseen. Nuotiopaikkakin on, mutta halot ovat metrisiä, sentään halkaistuja. Onneksi meillä on kaasugrilli, niin ei tarvitse tehdä puutöitä.

Juuri kun olimme rantautumassa, soitti kummityttöni Hanna ja kertoi äitinsä nukkuneen pois viikko takaperin. Oli mielenkiintoinen pitkähkö keskustelu. Monimutkaisia ovat nämä ihmisen sukuasiat. Aikoinaan Hannan isän, Pekan kanssa kalasteltiin, sekoiltiin ja purjehdittiin paljon. Ihmeen hyvin Emo, joksi Hannan äitiä kutsuttiin, kesti meidän toilailut.

Asia jäi vaivaamaan jonkin verran, joten ajattelin vähän heitellä jigiä. Sai muuta ajateltavaa. Jo kolmannella heitolla tärppäsi ja kesän ensimmäinen ahven oli tosi asia. Sen verran vain oli pienen puoleinen, että päästin kasvamaan.

Seuraavaan kertaan.