Emme ole viettäneet yhtään Juhannusta saaressa emmekä sitä tehneet nytkään.

Joskus, liki 40 vuotta takaperin, olen sen viimeeksi tehnyt, ja silloin sain ”kosteista” Jusseista riittämiin.

Siispä suuntasimme jo perinteeksi muodostuneeksi tavaksi matkamme kohti Joutsaa, paikkaan Sampon lohi.

Pekalla on kasvamassa jonkin verran kaloja ja tässä ilmeisesti kaveri odottaa , että heittäisin jotain sille. Sen homman jätin nytkin Pekalle.

Tällä kertaa meitä oli kokonaista viisi ihmistä ”pilettämässä”, joten eipä mainitsemisen arvoista tapahtunut tälläkään kertaa.

Kokko oli, kuten yleensäkin täällä on. Samalla paikalla on poltettu joka kerta, kun ollaan täällä oltu.

Juhannuspäivänä oli tietenkin Huttulassa käynti ja ravivetojen aika.

Kolme lähtöä ja kaksi saatiin ”kiinni”, eli voittosuhde oli aika hyvä.

Euron panoksella ihan kohtuullinen saldo, varsinkin kun kumpikaan meistä ei ymmärrä hevosista tai raveista hölkäsen pöläystä.

Harrastelijakuvaajalle täälläkin riitti kohteita, muitakin kuin lohet ja tuli.

Näitä pyöri tuossa tuulikaapissa aika ajoin, joten kuvan näppäsin.

En tiedä näistäkään mitään, mutta vikkeliä ovat, eivätkä millään meinanneet haluta kuvaan.

Sen verran kuitenkin tiedän, että petoja ovat. Luonnossahan melkein kaikki ovat enempi vähempi petoja – syö tai tule syödyksi.

Lainaus:

Sudenkorennot ja ihminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eurooppalaisessa ja suomalaisessa kansanperinteessä sudenkorentojen on uskottu tuovan pahaa tullessaan. Niiden on esimerkiksi uskottu ompelevan ulkona nukkuvan silmät umpeen tai puhkaisevan ne, ja ihmisen yli lentävän sudenkorennon on uskottu aiheuttavan hänelle onnettomuuden. Sudenkorennon nimet eri kielissä heijastavat niitä kohtaan tunnettua pelkoa – suden lisäksi ne on nimetty muun muassa lohikäärmeen (engl. dragonfly) ja noidan värttinän (ruots. trollslända) mukaan. Sudenkorentojen erikielisissä lempinimissä esiintyy lisäksi usein paholainen. Vähemmän uhkaavia ovat sudenkorentojen monet naiseuteen ja neitseellisyyteen viittaavat lajinimet.^[25]

Japanissa sudenkorentoja on aina arvostettu suuresti, ja sudenkorento on yksi Japanin symboleista. Japanissa ja Kiinassa sudenkorentoja on käytetty lääkkeenä, ja monissa trooppisissa maissa niitä ja niiden toukkia käytetään ravinnoksi. Suomessa ukonkorento esiintyi viiden markan kolikossa. Moni helikopterimalli on nimetty sudenkorennoksi.^[25]

Alueella liikkui jonkin asteinen trombi, jota sitten menimme Pekan kanssa etsimään.

Oikein uutisissakin oli siitä maininta tien nimeä myöten. Emme kuitenkaan löytäneet kuin tämän yli-ikäsen kaatuneen kuusen.

Vasta seuraavana päivänä ajoimme Madamen kanssa tapahtumapaikan ohi, kun olimme menossa Kannonkoskelle.

Joutsan Juhannuksen viettoon kuuluu joka kerta myös Mölkyn peluu.

Tällä kertaa isäntäpari vei kaksoisvoiton ensimmäisellä kierroksella. Olivat varmaankin salaa harjoitelleet 😉

Kissalla alkaa ikää olla jo yli 15 vuotta ja kuurokin jo on, mutta peliä se tuli seuraamaan.

Sunnuntaina lähdettiin ajelemaan kohti Kannonkoskea. Jos oli ollut hyttysiä Joutsassa, niitä oli täällä kertaa monta.

Kaivonrenkaan kanteen oli tullut ruokintapaikka Virtasten toimesta. No, heillähän on siihen oikeus, kun tilukset omistavat.

Näitä veijareita oli kiva seurata. Välillä emo hääti poikasensa pois aika ärhäkkäästikin.

Tuli muitakin vierailemaan tähän seisovaan pöytään.

Peippoa en sitten lapsuusvuosien ole nähnyt, vaan nyt näin.

Tikka oli aika ahkeraan myöskin kannella. Tällaisen askeltavan tikan kuvaan saaminen on mielestäni aika harvinainen, ainakin minulle.

Jos oli kannella vipinää, illan hämyssä tuli maata pitkin poisheitettyjä norkoilemaan pieni hiiri/myyrä- mikälie.

Ei saa tällaistakaan kovin usein nähdä;

Pihassa, mökin ja saunan välissä, oli päivänkakkaroita, jotka vetivät puoleensa kaiken maailman lentäviä.

Tässäpä yksi:

Jotta ei ihan löhöilyksi olisi mennyt, oli pientä remonttihommaa.

Isäntäväen vene oli päässyt myrskyssä irti, silloin siis oikein päin oli, ja kivikossa saanut nirhaumia. Jos vähänkin kauemmin olisi siellä kivikossa ollut, ei vehkeelle olisi ollut mitään tehtävissä. Nyt vielä oli pelastettavissa.

Melkein läpi oli tuossakin kohdin jo kivi hiertynyt.

Kivijärvellä käydessämme ostettiin lasikuitukittiä, jolla sitten pahimmat kolot täytin.

Valitettavasti siellä ei ollut sellaista pikkunaarmuille tarkoitettua kittiä, joten loppuhomma jää sitten isännän itsensä tehtäväksi.

Menomatkalla sinne Kivijärvelle otettiin lähteestä vettä.

Lähde sijaitsee aivan joen vieressä. Tuli oikein Lappi ja sen harjusjoet mieleen tästä maisemasta.

Saattaapi tässäkin harjusta sekä taimenta olla, koska laskevassa järvessäkin niitä on.

Itse lähde joka ei hanaa tarvitse.

Erittäin kaunis paikka muutenkin on.

Kivijärven kirkko on ihan mielettömän upealla paikalla.

Lainaus: Kivijärven kirkko on Kivijärvellä sijaitseva puinen tasavartinen satulakattoinen ristikirkko, jonka suunnitteli arkkitehti Theodor Decker. Istumapaikkoja kirkossa on 950. Ristikeskuksessa on kookas torni. Erillinen kaksinivelinen tapuli on vuodelta 1824. Kirkon aiemmat 14-äänikertaiset urut oli valmistanut Kangasalan urkutehdas 1960.^[1] Alttaritaulun Pietari kieltää Jeesuksen maalasi Carl Bengts 1931. Taulun lahjoittaja tuomari Toivo Anjala määräsi taulun aiheen.

Kivijärven ensimmäinen kirkko rakennettiin jo 1600-luvulla, toisen puisen ristikirkon rakensi Jaakko Suonperä 1778. Kolmannen eli nykyisen kirkon rakentamista johti ja sisustustöitä teki Jaakko Kuorikoski, joka rakensi kirkon kellotapulin 50 vuotta aikaisemmin. Tapulin vanhempi kello on rakentamisvuodelta 1824, uudempi on särkyneen tilalle vuonna 1996 valettu. Nykyiset 18-äänikertaiset urut ovat Hämeen Urkutehtaan vuonna 1984 valmistamat. Kirkko peruskorjattiin vuosina 2000–2002 seinäjokelaisen arkkitehtitoimisto Aulis Jääskeläisen laatiman suunnitelman pohjalta.

Kun kerran Kivijärvellä ollaan, aitakin on kivestä tehty.

Puuveistoksia on keskustassa useampiakin.

Tällainen oli tällä kertaa retkemme Keski-Suomeen.