Taalintehtaalle kauppaan 5.8. ke

Tuuli oli aamulla kääntynyt ja tuonut mukanaan sinilevää enempi kuin laki sallii.

Se virtasi tuulenmukana hitaasti veneemme keulan ja kallion välistä.

Ei tämä ollut ainut asia minkä vuoksi päätimme lähteä. Kaupaan piti päästä ja venekin tarvitsi menovettä eli dieseliä.

Tankkauspaikka ja hyvin varusteltu myymälä.

Kävimme ensin tankkaamassa veneen ja sitten saikin vapaasti valita tyhjistä paikoista mieluisimman.

Laitoimme poikkeuksellisesti veneen perän kohti tuulta. Aurinko ei niin pahasti lämmitä venettä.

Oli todella tyhjää.

Taalintehdas perustettiin vuonna 1686 Dahlin kylään ruotsalaisen Daniel Faxellin toimesta. Tuohon aikaan kylä kuului kruunulle ja sitä asutti vain muutama talonpoika.[4]

Taalintehtaan tehtaan työllistävä vaikutus on ollut merkittävä, mutta se on myös vaihdellut suuresti eri aikoina. Vuonna 2012 tehdas ajautui lopullisesti konkurssiin ja lopetti toimintansa.[5]

Linkistä voi lukea koko historiikin.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Taalintehdas

Taalintehtaan kuuluisat hiiliuunit on rakennettu nimenomaan kuonakivestä eli slagitiilestä.

Kun lähestyimme noita uuneja, luulin, että hanhet pelästyivät meitä. Vasta kuvaa tarkemmin katsoessani huomasin kotkat taivaalla. tämä on rajattu kuva tuosta ylempänä olevasta, joka sekin on rajattu.

kotkat

Empähän näin läheltä ole hanhia päässyt näkemäänkään. Kuva otettu iPhone 16.

rajattu kuva

Mielenkiintoisia eri värejä tuossa slagitiilessä.

Rakennusvuosi: Nykyiset säilyneet uunit on tehty 1880-luvulla.
Määrä: Alun perin uuneja oli 23–26 kappaletta, ja nykyään niistä on pystyssä 11–12.
Käyttö: Uuneissa poltettiin puuhiiltä raudanvalmistuksen ja masuunin tarpeisiin

Taalintehtaan elokuvateatteri on nimeltään Bio Pony. Se sijaitsee osoitteessa Tallimäentie 4, aivan Taalintehtaan rannan ja sataman lähellä historiallisessa makasiinirakennuksessa. Teatterin tekniikka ja sali on uudistettu, ja se toimii yhtenä Kemiönsaaren kunnan ylläpitämistä elokuvateattereista.

Elokuvateatterin ja sataman välissä on kaksi ravintolaa. Ruokalistat molemmissa ovat vain sellaisia, ettei houkuttele.

Keskustassa on kauppoja ja apteekki. Tännekään ei ole kuin muutama sata metriä satmasta.

Aivan rannassa laitureiden edessä on pieni saaristolaistori. Kahvia, piirakoita ja käsitöitä.

Dronekuva otettu viiden aikaan iltapäivällä ja vieläkään satama ei ole edes puolillaan.

Nuo oikealla olevat paikat ovat paikallisille tai muille vuosipaikan lunastaneille. Täällä on lmeisesti jonkin verran veneitä esimerkiksi uudelta maalta koko kesän.

Palveluita tässä satamassa on todella monipuolisesti. Linkistä selviää: https://www.dbmarina.fi/vierassatama/

Tulee mieleen kun luin sataman tiedotusta, että se mitä täällä ei ole, veneilijä ei sitä tarvitse.

Sitten vielä video.

Seuraavaan kertaan.

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.