Sain ”houkuteltua” Masin mukaani merelle ja toden totta, sää suosi meitä.

Matkalla Kapareniin kävimme moikkaamassa meidän yhteistä ystäväämme Peteriä, jolla on mökki, tai oikeammin hieno vanhan ajan huvila, Suvisaariston yhdessä saaressa. Valitettavasti 360-kamerani linssin olin sotkenut jollain rasvalla, joten kuvat menivät siltä osin aivan pipariksi.

Tuo paikka oli satumainen. Paratiisi. Talon vanhin osa oli jostain 1800-luvulta. Käsin veistettyä hirttä. Wow. Masi oli huomaavaisena vieraana ottanut tuliaisiksi raparperikuohuviinipullon. Laitanpa linkin tuotteesta, jos haluatte hyvää holitonta kuihujuomaa juhliinne.

https://kontiomehu.fi/product/9/lehtikuohu-075-l

Tuolla olisi viihtynyt pidempääkin, mutta toisella kerralla sitten.

Nyt meidän matkan pää oli Kaparen ja siellä valmistettava herkkuateria. Masin tarjoamana.

Yllätyksekseni saaressa oli tuttu, Luis.

Hänen veneensä on talvisäilössä melkeimpä vastapäätä Sarzaa ja kaiken lisäksi saan säilyttää talvipukkini ja muutkin rojuni kesäisin hänen trailerissa ja sen vieressä. Upea ihminen. Tänä keväänä hän kantoi kaikki rojuni paikoilleen. Edelleen kiitos siitä hänelle.

Heti rannassa huomasimme toisenkin iloisen asian, rakkolevä voi ilmeisen hyvin.

Tämähän kertoo meriveden puhtaudesta, tai että tällä alueella on tapahtunut merkittävää puhdistumista veden laadussa verrattuna vaikkapa kymmenen vuotta takaiseen tilanteeseen.

Keittokatoksessa ei ollut kalikan kalikkaa, joten hakemaan. Olipa saari vehreänä eli saanut sopivassa suhteessa vettä ja lämpöä.

Tehtiin tulet ja lähdettii pienelle lenkille.

Tähän aikaan vuodesta täytyy olla aika varovainen, koska pesiviä lintuja on paljon ja osalla oli jo poikasetkin. Harvoin olen nähnyt meriharakan poikasia, mutta nyt tärppäsi. Pitivät melkoisen metelin, kun emme aluksi huomenneet heitä. Luulinkin aluksi, että hautominen on vielä kesken, mutta eipä ollutkaan.

Vesilintuja poikueineen oli ulkomeren puolella aika paljon. En tunnista nyt lajia, tod näk haahka, koska lintukirja on veneessä eikä täällä kotona, kun tätä kirjoittan.

Lokki ”onnistuttiin” vahingossa karkoittamaan pesästään, kun ei ajoissa havaittu.

Vaikka en ihan hirveästi lokeista pidäkään, kuuluvat kuitenkin saaristoon ja ylläpitävät omalta osaltaan ekosysteemiä täällä.

Me ihmisethän olemme täällä tulokaslaji, näihin lintuihin jos vertaa.

Pääsimme kuitenkin ilman suurempaa haittaa tehneinä takaisin keittokatokselle, jossa alkoikin olla jo kohtuullinen hiillos. Muutaman klapin vielä lisäsin, ja alkoikin sitten odotus.

Juureksia höystettyna tuorejuustolla ja kermalla mausteiden lisäksi. Tämä saa hautua reilun tunnin.

Sillä aikaa pihvit saivat pienen mausteen pintaansa.

Tällaiset parisenttiä paksut entrecoteet eivät kovin pitkää tarvitse/saa olla hiilloksella, etteivät kypsy, riittää kun ovat ”läpilämpöiset”.

Juuresloota kun on kypsä, vasta sitten on pihvien vuoro.

Sipulit eivät kaikki mahtuneet lootaan, joten ylijääneet viipaleet saivat hautua kypsiksi vähän korkeammalla.

Masi kärsimättömänä odotteli, koska kurniva maha saa täydennysta.

Tuossa katoksen välittömässä läheisyydessä on metsäorvokkeja vähän siellä sun täällä, ruohosipulien lisäksi.

Kärsivällisyys palkittiin ja saatiin sapuskaa.

Masi väitti, ettei koskaan ole syönyt/saanut näin isoa pihviä.

Söi muuten kaikki.

Niin söin minäkin, mutta minulla olikin pienempi.

Siinä rupateltiin maailman menosta ja odoteltiin ruuan laskeutumista, ennen kuin oli kahvin ja korvapuustien vuoro.

Kotiin lähdettiin vasta vähän kahdeksan jälkeen.

Kyllä saaressa ja ylipäätään merellä on hieno olla.

Seuraavaan kertaan.