Jääkaapin täyttöä kaupasta ja sai mahatkin täyttöä paikallisessa ravintolassa. Sitten köydet irti ja kohti Stora Halsötä. Nyt olikin jo melkein ruuhkaksi asti liikennettä.

Tällä läntisellä puolella saarta ei ole ruuhkaa, mitä nyt muutama saarenkiertäjä kaukaa näkyi harvakseltaan.

Yleensä olemme tuon vähän kaukaisemman niemen kärjessä, mutta kun tänne tulimme, kävi siihen ikävä puuskainen tuuli, joten valitsimme tällä kertaa tälläisen paikan. Syvä, hyvä ranta, pitkillä liinoilla puihin. Tässä kyllä saisi kalliokiilatkin hyvin kiinni, sen verran on veneen lähistöllä hyviä halkeumia kalliossa.

Satama nro 407 on plotterikuvasta melkeimpä suoraan keulasta eteenpäin, tuo lahdenpohja. Siellä on hyvä laituri ja poijuja, mutta nyt viikonloppuna varmasti ihan täysi.

Kahteen viikkoon ensimmäinen lämmin ja nätti päivä. Ulkomerellä kylläkin tuulee, mutta tämä on täällä Porkkalanselän ”kainalossa”, joten itätuuli ei tähän käy.

Merivesi on aika pirteän lämpöistä, joka minulta jää kyllä kokeilematta.

Syksyn kasvit, kuten kanerva, kukkii upeasti ja perhoset käyttävät tilanteen hyväkseen.

Pitihän se päivän reippailu tehdä, joten suuntasimme töppösemme saaren eteläiseen kärkeen.

Hyvää polkua pitkin on helppo kulkea.

Etelän suuntaan nyt jo tyyntyvässä meressä oli vielä jonkin verran veneitä kulkemassa, etupäässä Helsingin suuntaan.

Aurinko alkoi tehdä jokapäiväistä häviämistemppuaan, joten näkymä oli kohillaan.

Ei tullut muita veneitä tälle puolen saarta, mutta pari kanoottia kylläkin. He majoittuivat telttoineen meille näkymättömiin, kalliokielekkeen taakse.

Siispä saatiin ihan rauhassa olla.

Illalla kytättiin tulia mutta eipä näkynyt kuin yksi.

29.8. Sunnuntai

Jostain syystä heräsin kahden maissa ja näin taivaalla puolikkaan. Olihan se pakko ikuistaa, kun täällä ei ole häiritsevää taustavaloa.

En jäänyt odottamaan puolikkaan kasvamista, vaan painuin pehkuihin takaisin.

Kävimme katsastamassa saaren laituri ja täydeksi veneistä todettiin sen olevan. Täällä meidän puolella saarta saa olla rauhassa, mitä nyt ohiajavien veneiden aallot joskus tulevat keinuttamaan Sarzaa. Ehkäpä tänään mennyt pyolenkymmentä ohi niin, että laineista saatu nauttia 😀

Kävin luontoa kuvailemassa ja jälleen kerran sain todeta, kuinka haasteellista se onkaan.

Lähelle ei pääse, ja jos pääseekin, kamerassa ihan väärät asetukset. Liian monimutkainen laite?

Madamen pyyhe toimi tämän pariskunnan lemmentuokion alustana. Ilmeisesti naaras sai pitävän otteen pyyhkeestä ja siksi viihtyivät aika pitkään tuossa, kunnes minä kameroineni lähestyin liian lähelle.

Oli siinä ukolla pitelemistä, kun emäntä lentoon pyrähti.

Alkuillasta tuli vene, joka suuntasin määrätietoisesti tuonne lahden pohjaan ja kun eivät poiskaan tulleet, oletan heidän jäävän yöksi sinne. Sen verran tuo kalliouloke suojaa, ettei näköyhteyttä ole. Suurin piirtein samoille paikoille, missä ne kanoottireissaajat olivat.

Laskeva aurinko ja melkein plägä meri.

Välillä käy melkein olematon tuulen vire jättämättä kuitenkaan kunnollisia merkkejä käynnistään meren pintaan.

Mutta sen verran rikkoo kuitenkin, ettei ihan sellaista peilityynen kuvaa saa.

Katsotaan sitten huomenna, mitä se tuokaan tullesaan.