Rohkaistiin mielemme ja läksimme ylittämään iso selkää.
Olihan siellä vielä jäljellä maininkia, mutta kun hissukseen ajettiin, 15-16 solmua, niin ei sen nyt ihan pahalta tuntunut. Tuolla nopeudella Sarza2 ei hakkaa yhtään.
Oikomalla tultiin, seurattiin yhtä kaapelilinjaa.
Matkalla yhden luodon päälle on tuommoinen betonivalu tehty.
Onkohan tota joskus luultu sukellusveneeksi? ; – )
Oisko jotain puolustusvoimian väyliä, koska koko matkan vettä on pääsääntöisesti ollut parikymmentä metriä.
Erästä saarta lähestyttäessä, nousi sortuneesta rakennuksesta kaksi merikotkaa.
Kiireesto kamera esiin ja sainkin muutaman kuvan.
Se toinen lensi saaren taakse piiloon.
Epäiltiin pesää pitövän saaressa, joten keskeytimme lähestymisen tuohon saareen.
Matkaa oli kuitenkin muutama sata metriä, joten ei kauheen tarkkoja kuvia saanut.
Kävimme yrittämässä vielä parin muukin saaren rannassa, ennen kuin tämä löytyi.
Tuulen pitäii pysyä lännen puolella, jolloin olemme pikkuniemekkeen suojassa.
Todella kirkasta vettä, jolloin rannan mahdolliset kivet näkyvät jo kauas.
Kalliokiiloilla sain kolmesta kohtaa kiinni.
Samalla selvisi ajoittainen kolina, joka oli kuulunut tuota selkää ylittäessä. Ankkurin kiinnitykseen olen laittanut 6 mm hapistangon pätkän ja se oli nyt joko mennyt poikki tai lentänyt huitsin jonnekin, jolloin ankkuri oli päässyt semmoiset puolimetriä valahtamaan alas. No ei itseasiassa päässyt alas, vaan pomppi vedenpinnalla, välillä lyöden köysikoteloon uimatasolla. Matossa on nyt sitten jäljet muistona siitä.
Onneksi oli kuitenkin ns lukitusasennossa vinssissä. Ois ollutkin mielenkiintoista, jos kaikki 50 metriä köyttä ja 5 metriä ketjua olis mereen mennyt ja me yritetty ajaa eteen päin. Enpähän osaa sanoa, kuinka paljon olisi vastustanut menoa? Erikoinen juttu kaiken kaikkiaan. Se rosteritanko ollut kuitenkin nyt jo viidettä kesää paikoillaan aina liikuttaessa.
Nyt olikin sitten ruokailun ja pikku levon vuoro.
Tähän voi tulla sitten isommallakin veneellä. Äkkijyrkkä ranta veneemme kohdalla.
Perässä vettä jo yli neljä metriä. Ankkurin voi si pudottaa vähän kauemmas vastakkaisen niemekkeen rannasta, mutta kiertävien maininkien takia ajattelin, ettei ihan niin paljon keikuttaisi.
Sitten pakollinen saareen tutustuminen.
Ilmakuvassa ei selkeesti näy, mutta olipa haasteellinen maasto päästä saaren toiselle puolelle.
Todella paljon sellaisia pikkurotkoja, joita piti kiertää.
Jostain syystä täällä ei ole silosia kallioita rannan tuntumassa, vaan melko ”karkeita” ovat.
Ei päässyt tuostakaan suoraan, vaan joutui kiertämään aika pitkältä. (vas alla)
Tässäkin saaressa oikomiselle teki arvaamattoman nuo maata nuolevat katajat. Koskaan ei voinut tietää, kuinka syvä huntta niiden oksien alla on.
Reissun jälkeen hetken huili ja sitten alkoikin tuuli nousemaan ja kääntyi samalla etelään.
Inhottavat aallot, vaikka eivät olleet isoja, löivät veneen kylkeen ja välillä keikuttivatkin mielestämme liikaa, ajatellen nukkumista.
Siispä päätimme vaihtaa paikkaa.
Ajoimme suoraan ilman sen kummempia ihmettelyjä tänne. Olimme tässä lähellä oltu kerran yksi yö, joten alue oli tuttu, vaikka nyt valittu saari ei olekaan. Tuossa plotterikuvassa, ylhäällä oikealla on pursiseuran satama. Möholm, Sommarön vieressä.Siis sinne ei meillä ole asiaa.
Saarella ei ole edes nimeä, kun on sen verran pikkuinen. Lilloskärín pohjoipuolella oleva luoto, lukee maastokartassa ja merikortissa ei mitään.
Tämä on sellainen paikka, että jos tuulisi tuolta luoteesta, ei tähän voisi tulla.
On meinaan sen verran matalaa tässä ympärillä.
Pari metriä vaan ja tuossa veneen perässä vain kymmenen metrin päässä ei ole juuri lainkaan.
Huomiseen.
