Kulttuuria

Nyt kun vene alkaa olla talvea varten loppusuoralla, mitä nyt pari pikku juttua vielä, lähdimme Madamen kanssa isolle kirkolle kulttuuria katsastamaan.

Amos Rex, aivan keskustassa, jossa kumpainenkaan ei aikaisemmin ollut käynyt.

Pari viikkoa aikaisemmin olin Sammon Pekan kanssa yrittänyt käydä kyseisessä paikassa, mutta silloin siellä oli yksityistilaisuus. Ilmeisesti juurikin tänään nähdyn näyttelyn avajaiset, johon eivät olleet huomanneet meitä kutsua.

No, nyt se sitten ihan maksusta käytiin katsastamassa.

Upea oli näyttely. Suosittelen.

Birger Carlstedt

Melkein vois sanoa, että naapureita oltais, jos vielä eläis tai että olisimme itse asuneet Matinkylässä -70 luvulla.

Hän asui Nokkalan ateljeessaan aina vuoteen 1975, jolloin kuoli.

Minä kyllä aika lähellä asustelin noihin aikoihin, Soukassa tai sitten tais olla Saunalahdessa. Sattumoisiin Sammon Pekan kanssa tuolloin.

Jos taide ylipäätään kiinnostaa, kannattaa googlettaa herran nimi, ja tutkia hänen tuotoksiaan.

Hänen äitinsä oli ravintoloitsijana useissakin osoitteissa Helsingissä aina 1938 asti, joten tavallaan sielun veljiä ollaan.

Tässä ravintola Le Chat Dorén alakerran kahvilan sisustuksesta taulu. Videolla vilahtaa myös tästä kahvilasta pikku pätkä.

aamusta iltaan

Pienennetty versio taulusta Aamusta iltaan, joka oli tilaustyö, ja edelleen nähtävillä. Vaan en muista missä, mutta ihan Helsingissä.

Nyt sitten vaan Amos Rexiin ihastelemaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.