Kävelykadun päästä lähtee ratikoita ja busseja sinne sun tänne, joten mekin lähdimme sinne, jotta pääsisimme tonne, Belem’iin.

Joen rannalla sijaitseva ”monumentti” tuntui vetävän turisteja kuin hunaja mehiläisiä, mutta me pysyttelimme kaumpana.

Tästä länteen vajaa kilometri olisi ollut Torre de Belemin puolustusta varten rakennetun linnakkeen torni, mutta nyt ei viitsitty/jaksettu sinne mennä.

Mosteiro Dos Jerominos, jonka

sisäänkäynnin edessä oli pienoinen jono, mutta ei siinä onneksi kauan tarvinnut odotella.

Suurin osa jonottajista oli tällä kertaa japanilaisia, joten saatoimme rauhassa jutella ihan mistä vaan.

Kyllä on aikoinaan skrumeluuria maltettu nikertää huolella.

Kuningas Emanuel I aloitti rakennustyöt 1501 jotka kestivät ”vaivaiset” sata vuotta.

Yksityiskohtien runsaus ja monimuotoisuus on pökerryttävä.

En tiedä, paljonko pituutta rakennuksella, mutta ei se paljoa alle kilometristä jää.

Kyllä oli maalaispojalla ihmettelemistä sisälläkin.

Vetää vertoja melkein Prahassa olevalle kirkolle.

Edelleenkin skrumeluurien paljous sisälläkin ihmetyttää.

Ja sitten kuin kruununa kaikelle, Vasco de Gaman hauta.

Ensin ei meinannut oikeen tajutakkaan, että Vasco oli Portugalilainen, mutta tulihan ne historian tiedon rippeet pikku hiljaa tajunnan tuolta puolen esiin.

Näitä oli usseempi kappale pitkin luostaria. Lehtikultaa ei oltu säästelty, kun koristuksia oli värkätty.

Jotta pikkasen saatiin hengähtää, mentiin kahville rakennuksen länsipäädyssä olevaan uudistaloon, joka oli myös täynnä veneitä.

Ajoituksessa vähän myöhästyttiin, kun eteemme kerkes ryhmä mummoja ja muutama muukin. Jos kävi tilaajat hitaalla, niin ei tiskin toisellakaan puolen kiirettä pitäneet.

Oli lounasaika, joten nämä muut ottivat ruokaa, kun me tyydyttiin pienempään purtavaan.

Siitä sitten takaisin tähän ”pieneen” taloon, jonka tässä länsipäässä oli merimuseo; Museu de Marinha.

Täällä oli aluksi esillä karttoja, joissa kerrottiin missä kaikkialla Portugalilaiset kävivätkään laivoinensa.

Käsittämättömän hyvin pystyivät karttansa jo noihin aihoihin tekemään.

Täällä pääsi oikeesti näkemään meren kulun taidot, joita tuon ajan merikarhut jo aika suvereenisesti hallitsivat.

Mennessään ja tullessaan piirtivät kartat, suunnistivat kompassilla ja etäisyydet sekä paikan määritykset sekstantilla.

Oli ne aika veijareita.

Jopa tuo maapallo oli yllättävn tarkka, kuitankin tehty joskus 1550 paikkeilla.

Matka jatkuis ulkokautta isompaa osastoon, kun tekivät remonttia, eivät antaneet mennä työmaan läpi.

Sitten alkoi pienoismallien sekä varusteiden ja muu alaan liityvän tilpehöörin katselmus.

Kuulemma meidänkin veneeseen pitää tuollainen hankkia. 😀

Jos ei nyt ihan kuitenkaan.

Sitten kun minä näin tämmöisen kipparin hytin mallin, niin yht’äkkiä ei tarvittukkaan parannuksia 😀

Oli täälläkin liikaa katsottavaa yhdelle kertaa, että kyllä pitäis uudelleen tulla.