Yllättäen aamulla ei satanutkaan. Siispä ilman sateenvarjoja lähdettiin kaupassa käymään.

En aikaisemmin ollut huomannutkaan tämän väristä taloa, matkan varrella kauppaan.
Jouduttiin pieni korttelikierros tekemään, koska kaupan ympäristö ja piha ovat myllerryksessä.
Muuten ei olisi tarvinnutkaan lisää muonaa hommata, mutta kun ei ollut aamun smootheihin tarpeita. Itse päivän ruokaan tarvikkeet löytyivät, joilla alkoi jo olla kiire.
Ennen ruuan tekoa kävin Mavicia ulkoiluttamassa.

Siitä kooste myöhemmin.

Tänään oli vuorossa possun sisäfile.
Uutuutena tuli grillattua avomaan kurkku.

Ei se nyt mikään ihmeellinen makuelämys ollut, odotukset vissiinkin liian korkealla? Ennemmin käytän kesäkurpitsaa jatkossa.
Uunijuurekset tuttuun tapaan.
Tuota merenpintaa katsoessa ei edes muista eilistä myräkkää, puhumattakaan tänä iltana alkavasta, joka todennäisesti on astetta kovempi kuin eilinen.
Ja, koska kauppareissulla Madam osti mansikoita, piti minun sitten hommata jädet.

Matkalla kiskalle, kulki ohitseni jenkki.
Aikaisemmin näin makeen näköisen Mustangin, mutta eipä ollut mitään kuvauskonetta mukana.

Nämä ovat ilmiselvästi kesäautoja ja tulevat tänne rantabulevardille kruisailemaan ja muiden ”kuolattavaksi”.
Ajatus oli vielä tehdä pieni lenkki jälkkäreiden jälkeen, mutta luonto oli puolellamme ja ”esti” urheilullisen suorituksemme.

Tätä sitten jatkunee koko illan ja yön, tuulen samalla voimustuen melkein myrskylukemiin.
Nyt kahdeksalta alkuillasta alkoi tuulenpuuskat jo venettäkin heiluttelemaan, vaikka keskipaikkeilla laituria ollaan.
Valitettavasti aurinko ei läsnäolollaan suonut valoisempaa kuvaa ja kokemattomuuteni hoitaa tuo aukon säätäminen ontuu pahemman kerran.
.
Ja sitten se kooste:
.
Illemmalla kävin katsastamassa tuulen voimannäyttöä.

Laituria vasten koittaa kaatua.
.

Jopa minä olen tuolla Knipanilla ollut useasti heilumassa 70-luvulla.

On lipputanko kovilla ja niin on lipun köysikin.

Tuuli heilutti minua ja kameraa siihen malliin, että suurin osa suihkun kuvista meni plörinäksi.

Elokuun pimeinä iltoina varmaankin hienon näköinen suihkutus.
Huomiseen.