Jalan voimattomuus ja sen tutkintaa

huolestunut ilme, kun lääkäriin joutuu / pääsee

Taisin jo kesällä mainitakin kirjoituksissani tästä otsikossa mainitsemasta ongelmasta, jonka tuolloin ensimmäistä kertaa havaitsin. Se maininta löytyy tuosta jutusta: https://merellajamuuallakin.com/2021/08/03/2-3-8-tulevia-tuulia-suojaan-sottungan-satamaan/

Nyt ongelma on pahentunut sen verran, että päätin hakeutua lääkärin pakeille, josko keksisivät syyn ja kenties jopa saisivat klabin toimimaan normaalisti.

Tarkoituksellisesti ajat merkitty tarkoin, koska etenen kunnallisella puolella, joten jutustani voi sitten päätellä, toimiiko julkinen puoli, vaiko ei?

6.9. sain puhelimella varattua ajan tutkimuksiin ja 14.9. kävin röntgenissä ja verikokeissa, ennakoiden näin tulevaa lääkärikäyntiä varten.

Lääkäriin pääsin 21.9. ja sieltä asiantutevan tutkinnan jälkeen lähetteen Jorviin.

7.10. Fysiatrian poliklinikalle, erikoilääkärin pakeille. Hän teki kliinisiä tutkimuksia, joiden johdosta sain lähetteen Neurofysiologiseen tutkimukseen, joka pyrkii selvittämään sen, miten hermosolut viestivät yhdisteiden ja synapsien kanssa, eli lannerangan MRI + ENMG. Tämä on ”suomeksi” hermoratatutkimus. ENMG- (elektroneuromyografia) eli hermo- ja lihassähkötutkimukset mittaavat elimistön hermojen ja lihasten toimintaa. Tutkimus tehdään antamalla sähköärsykkeitä käyttämällä joko neulaa (lihakset) tai pintaelektrodia (hermot).​

Kannattaa googlettaa, jos asia kiinnostaa enempi.

Siispä Jorviin 19.11. klo 8:15 . Tuo kelloaika, huh, joka on minulle pikkuisen liian aikaisin, mutta ei auttanut muuta kuin lähteä.

Siellä erikoislääkäri tökki neulalla eri puolille vasenta puolta kehoani ja sai aikaan lihaksissa ja hermoissani ihmeellistä nykimisen tunnetta. Välillä oli kuin ruuvaria olisi työnnetty siihen kohtaan, missä neula oli. Onneksi per kohta ei kestänyt kauan, ennen kuin alkoi toisesta kohtaa ”kiusaamaan” minua 😉 Tällä tavalla käsiteltiin varpaista päähän useasta kohtaa näillä pienillä ohuilla neuloilla ja jonkinlaisia lappuja liimailtuna ”apu”virran viejiksi pitkin kroppaa.

Eihän tämä sinällää sattunut, mitä nyt pikkaisen ehkäpä sekunnin pientä epämiellyttävää tunnetta, mutta tiedättehän te meidät miehet 😉 , emme kestä mitään …… mikä vähänkin viittaa lääkinnälliseen kipuun tai sairauteen. Mutta jos vaikka puukolla vedät ventin käteen, niin eihän sitä tikattavaksi jouda lähteä, vähän rättiä, mieluimmin paskasta ja öljyistä, ja homma jatkuu….

mä Jorvis odotan kuvauksien alkamista

20.11. magneettikuvauksiin klo 9:45 ja paikka Jorvi.

Ajallaan olin paikalla, mutta yllätys olikin suuri, kun ohjatiin ulos.

Oli kuulemma jokin remontti meneillääm sisätiloissa, niin härveli, jolla homma hoidettiin oli kontin sisällä, pihalla.

Tuubin sisälle työnsivät, eikä kuulokkeista tällä kertaa kuulun musiikkia, kun ei kuulemma toimineet. Puolisen tuntia sain vaakatasossa olla, ennen kuin päästivät pois.

Saivat kuitenkin homman hoidettua ja kuvat toivottavasti onnistuivat.

Nyt jään odottelemaan lääkärin soittoa, joka pitäisi ennakkoilmoituksen mukaan tulla 2.12.

Sitä odotellessa….

Tähän asti mielestäni yllättävän ripeää toimintaa.

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.