
Yö sujui hyvin ja lämpötilan säätökin osui kohilleen. Vanha merkki termarin säätimessä toimi nytkin, joten hyvä oli just sopivan viileässä kabiinissa nukkua.
Aamupäivän aikana alkoi veneiden lähtärumba. Vaan jollain oli päässyt akut loppumaan ja Trossin tilaamaan, saadakseen virtaa ja moottorinsa käyntiin. Oli kuulemma huollossa uudet akut vaihdettu, joten kielii jostain muusta ongelmasta. ”Vuotihan” Sarzankin päävirtakytkimestä jonnekin melkein 3 ah koko ajan, mutta onneksi löysin vian ja uusin katkaisijan ennen kauden alkua.

Kyllä tuo Trossi on ihan parasta täällä merellä. Ja valitettavasti melkein kokonan meidän venelijöiden vapaaehtoisen jäsenmaksujen turvin pystyy operoimaan, kun valtio on vähentänyt määrärahoja vuosi toisensa jälkeen tai eivät ainakaan lisänneet, toisin kuin kustennukset nousevat koko ajan. Mutta hyvä on, että Trossi on olemassa ja saa apua, jos ja kun sitä tarvitsee.
Hyrkäs kävi Lähteelästä moikkaamassa aamupäivällä ja lupaili tulla alkuillasta uudemman kerran. Silloin samalla keräisi satamamaksut.

Me tehtiin pikkulenkki ja todettiin tuulen hivenen ennusteiden mukaan voimistuneen. Kun veden lämpä on alle 10 astetta ja mereltä tuulee, on aika vilposta. Onneksi veneemme on suojan puolella, melkein. Mitä nyt sivusta vähän viima käy.
Kaivoin grillin esille ja kauden eka grillaus. Olin tänä vuonna putsannut sen jo maissa, toisin kuin viime vuonna. Silloin tein sen juurikin tämän saaren rannassa.

Eväs onnistui hyvin ja ei edes kaikkea jalsettu syödä.

Pieni huili ja tein kuvausreissun, lyhyen sellaisen. Editoin sen sitten kotona, kun tuo MacBook Pro ve virtaa aika lailla, ettei meille käy samoin, kuin edellä kerrotulle veneelle.
Alkuillasta Mikko kävikin paikalla, mutta käynti jäi lyhyeksi, kun joku soitti Lähteelän puolelta ja tarvitsi jotain.

Kaippa tänä kesänä vielä keretään paremmalla ajalla hänen kanssa höpötellä.

Jäimme sitten ainoaksi moottoriveneeksi tähän laituriin. Jonkun on lippua pidettävä korkealla 😁

Video reissusta tulee sitten joskus.