11.-12.6. Loviisaan

Meidän piti alun perin mennä joko Koivuluotoon tai Kilpisaareen, mutta sitten luvattu tuuli ja sen suunta muuttikin suunnitelmaa, joka sekin sitten muuttui. Niin, ja lupasivat vielä vesisadettakin. Ajatus ekaan muutokseen oli Haapasaari. Mutta, jos etelän puolenen tuuli jatkuukin niin milläs tulet pois. No, kyllähän tietenkin pois pääsee, mutta ei se mukavaa ole.

Siispä hurautimme suorilta Loviisaan. 51 mailia ja vähän yli kaksi tuntia melko letkeässä kelissä. Aika sisälsi satamamanööverit.

Bistro Kronan julkisivu.

Päästiinpä saunaa, jota kieltämättä kaipasikin.

Toivat tuollaisen kontin tuohon ”pihamaalle”. Satamakonttorissa tyttö kertoi, että siitä tulee heille uusi toimisto tai jotain sellaista. Iso se entiseen verrattuna ainakin on. Ja hulppea oli rekkakin, joka sen tänne tiputti.

Saunan jälkeen käytiin syömässa ja totta kai Bistro&Butik Kronan’in mentiin. Eikä tarvinnut pettyä nytkään.

Oli ihan pakko ottaa parsaa ja lohta, jota jo edellisellä kerralla söin. Aivan sairaan hyvää.

Hintataso mielestäni enempi kuin kohtuullinen, ottaen huomoon ruuan tason. Kotipuolessa vastaava setti, pitkän kaavan mukaan, olisi varmaankin maksanut puolta enemmän.

Niin kuin myös Hangossa vastaavan tasoisessa paikassa.

Ei se koko iltaa näin tyhjä ollut, me oltiin vaan niin ”aikaisin” liikkeellä.

Nyt kun pikkaisen vapautui ravintoloiden aukioloajat, oli rannan kuppilassa ”vähän” tunkua.

Ei olisi sekaan mahtunut.

Tiskille jono ylettyi ulos asti.

Ja tuota vastapäätä olevat aitat tai makasiinit, ihan miten vaan, ovat sitten todella nostalgisen kauniita.

Tulee niin lapsuus tästä punamullasta mieleen.

Jos minulta kysytään, mielestäni kaikki rannikkomme satamat pitäis kaavoittaa tällaisilla rakennuksilla.

Punamulta rules.

Illemmalla tulivat laskemaan upeata puufiskaria.

Vedessä kun oli jonkin aikaa ollut, päivittelivät vuotoa veneessään.

Ei vuotanut niinkään saumoista, vaan potkuriakselin juuresta. Kuulin kun juttelivat, että oli lisännyt sinne vaseliinia, mutta ilmeisesti liian vähän? En tunne akselintiivistystä sen paremmin, joten jätän omat arvailuni tekemättä.

Heräsin kuuden maissa aamulla, kun vene nyki. Oli se tuuli sitten alkanut täälläkin, vaikka ei ihan niin pahana kuin jos olisimme jääneet itäiseen osaan saaristoa.

Kyllä olisi saanut jossain saaren rannassa ihmetellä.

Onneksi nukahdin tunnin valvomisen jälkeen uudelleen ja nukuinkin puoli kymmeneen.

Päätettiin jäädä vielä yhdeksi yöksi, tuulen takia.

Siksipä käytiinkin kylillä.

Ja kuinka ollakkaan, torilla oli porukkaa, joten sinne.

Enempi oli kukanmyyjiä ja kahvilatoimintaa, mutta hyvä edes että on niitä.

Oli kuitenkin kalanmyyjäkin, jota en voinut vastustaa.

Hinnat olivat kohillaan, joten ostin graavisiikaa. Oisko ollut n 15.- € kilo. Lohi näky olevan 21,50 € graavina kilo, ei paha sekään.

Tuolta sitten kirpparille, josta muutama kirja sekä naftasuodatin Webastoon. Ja kun veneen kanssa menee joskus hermot, ostin kahdet parit hanskoja, jotka sitten voin ”heittää tiskiin” 😉

Yllättävänkin paljon oli veneitä yöpymässä vierasvenelaiturissa. Kausi kuitenkin vasta alussa.

Jos ihan maatajärisyttävää ei tapahdu, niin eipä muuta kuin jalkapalloa kohtapuolin katsomaan.

ps

Olihan matsi 🙂

Suomi voitti , jee

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.