Hyvin nukutun yön jälkeen kävelylle ja kaupungille.

Sen verran oli aamupalasta aikaa mennyt, että menimme upeaan pikkukahvilaan pannarille.

• 

En muistanutkaan, miten ihanan vanhanaikainen tämä paikka olikaan. Bagarstuga.

Makeannälkäinen jos täältä ei löydä, vaihtakoon kaupunkia ; – )

Voi vain kuvitella, kuin lämmin olisikaan kämppä, jos nuo kaikki leipomuksen olisivat tässä leivinuunissa paistettu, ja kahvit hellalla.

Kyllä on paikallinen pannari maukas ja suorastaan suussasulava.

Tosiaankaan ei tarvitsisi hampaita lainkaan näitä mutustellakseen.

Varmaankin joku hampaaton mummo kehittänyt tämän reseptin ; – )

Nyt oli saatu virtaa kaupunkikierrokselle.

Matkalla jos jonkin moista taloa, joita ihailtiin.

Onneksi ovat täällä keskusta-alueella säilyttäneet nämä puutalot.

Mielestäni näitä Mansardikattoja ei ihan hirveästi mantereella näe.

Johtuuko hankalammasta rakentamisesta vai lumenpudotuskyvystä?

Vielä vähemmän tapaa tällaisia moninkertaisia kattorakenteita.

Tuommoisen tekeminen vaatii oikeesti ammattitaitoa. Jos tuossa tekovaiheessa virheitä tekee, korjaaminen käy pikkasen lompakon päälle.

Mihinkäs tavallisella pyörällä liikkuvat menevät, kun noin tarkasti määritellään pyörän malli?

.

• 

Hiljaista oli länsisataman puolellakin.

Paikkoista oli tuskin kolmasosakaan täytettynä.

Ja tietty, Pommern paikallaan uljaana, kuten kuuluukin.

Nyt ei menty sisään tuohon mahtavaan purjelaivaan, koska olemme jo siellä muutama vuosi sitten käyneet.

HISTORIA

Pommern on ainut nelimastoinen rahtipurjealus maailmassa joka on säilynyt alkuperäisessä kunnossa. Se on tyypillinen rahtialus, joka rakennettiin Skotlannissa 1903 ja jonka ahvenanmaalainen laivanvarustaja Gustaf Erikson osti 1923. Pommern on kuljettanut puutavaraa Skandinaviasta, salpietaria Chilestä ja vehnää Australiasta. Viimeisen rahtipurjehduksensa Pommern teki 1939 ja vuodesta 1952 se on ollut museoaluksena.

Tänä päivänä Maarianhaminan kaupunki omistaa Pommernin, mutta Ahvenanmaan merenkulkumuseon säätiö pitää huolen kunnostustöistä sekä näyttelyistä laivalla.

Laivanvarutajasta vähän lisää:

Gustaf Adolf Mauritz Erikson (24. lokakuuta1872Lemland, Ahvenanmaa – 15. elokuuta1947Maarianhamina^[1]) oli ahvenanmaalainenmerikapteeni, laivanvarustaja ja merenkulkuneuvos. Erikson kuljetti rahtia purjelaivoilla pidempään kuin useimmat muut varustajat. Tästä syystä Eriksonin laivasto oli purjelaivakauden loppuajan suurin purjelaivasto. Eriksonilla oli kaikkiaan 46 purjelaivaa.

Ja eihän se ole kaupunki eikä mikään, jos ei kirkkoa ole.

Mitenkäs ne muuten ennen muinoin olisivatkaan todenneet: -lähetääks kirkonkylään; – )

Upea puistokäytävä menee melkein koko kaupungin läpi, itä-länsisuunnassa.

On siinä hyvä penkillä huilata.

Tuolta vielä kurvattiin kävelykadulle, jossa olikin nyt enemmän porukkaa, kuin eilen.

Pikku välipala veneellä ja sitten vain tsillailua.

.

.

Kuten Mavicin kuvasta voipi todeta yhtä poikkeusta lukuun ottamatta, korona on hyvin otettu huomiaan veneiden kiinnityksessä ; – )

Tyhjin laitureista on se, johon pitää etukäteen varata paikka. Joku urhoollinen on tehnytkin sen, varmistaakseen paikan näinkin ”täydessä” satamassa. Toisaalta, tähän aikaan vuodesta tämä on yleensä ollut milteipä täysi riippumatta viikon päivästä.

Tutkailtiin Tripadviseristä hyviä ruokapaikkoja ja luettiin niiden ruokalistoja, tulematta hullua hurskaammaksi.

Siispä päädyttiin Dino´s bar & grill’in.

Tuttu ja turvallinen, kohtuuhintainen ja palvelukin suht kohdillaan.

Ainut miinus, että ei ole suomenkielistä listaa.

Paikka on aika suosittu, joten onneksi lähdettiin ajoissa sinne, jo kahdeksan aikoihin.

Koko ruokailu oli ohi ysiltä, jolloin olikin jo melkein täysi.

Ehkäpä täydentuntua lisäsi se, että ulkona olikin alkanut ripsimään, jolloin ne paikat, joissa ei ollut varjoa, joutuivat tulemaan sisätiloihin.

Tämän sateen piti tulla vasta kymmen maissa, joten mihinkään ei voi enää luottaa, ei edes pilvianimaatioon ; – )

Joku taiteilija piirtänyt aivan upeita kuvia poistuneista artisteista.

Pikku yksityiskohtia myöten täydellisiä töitä.

Melkein kuin valokuvia.

Ja joka seinällä näitä oli.

Pois kun käveltiin, ei onneksemme sade ollut mitenkään rankkaa, enempi tihutusta, joten emme kastuneet.

Matkaahan meillä ei ollut kuin muutama sata metriä.

Nyt saakin sitten ”jännittää”, päästäänkö huomenna lähtemään vai yltyykö tuuli, kuten on nyt ennustettu.

Se jää siis huomiseen, se tieto.