Aamu valkeni täysin tyynenä. Merislangilla sanottuna, täys plägä.

Ei ollakaan pitkään aikaan saatu näin upeassa kelissä herätä.

Mieluimmin on saanut ”pelätä”, kestääkö ankkuri, osuuko keula kallioon?

Näitä peilikuvia olisi voinut ottaa tsiljoona, mutta joku tolkku niidenkin ottamisessa on oltava.

Mutta kun Sarzan peilaamisesta on kyse, niin ihan pakko oli ottaa.

Ja nyt kun vielä sain tuon auringon siihen mukaan, ilman että olisi koko kuvaa ” pilannut”, niin mielestäni aika onnistunut otos.

Mitä nyt vähän rannan kasvillisuus pilaamassa kokonaisuutta.

Mutta kun sitä tarvitaan meressä. Ei elä örkit ilman ja kalat ei sais örkkejä jne.

Toussa kapeikossa olevat viitatkin olivat upean näköisiä peilatessa meren pinnalle.

Mutta eihän tästä kauan saanut nauttia, kun tuli tuulen vire ja ”särki” koko peilin.

Ja sitten alkoi trafiikki.

Eteläpuoleiseen pikkusaareen tuli avoveneellä perhe retkelle.

Välillä hekin katselivat väylällä ohiajavia veneitä.

Me olimme tuossa vaiheessa kiivenneet saaren kallioille, josta olikin aika hienot näköalat.

Taalintehdas ja sen isossa huvivenesatamassa olevat veneilijät lähtevät kaikki nauttimaan aurinkoisesta viikonlopusta. Tai niin tässä väylän varrella ainakin tuntuu, että kaikki.

Kiva oli kuitenkin kallioilla kuleksia ja ihailla mitä ihmeellisemmiksi käppyröiksi kasvaneita puita.

Saaren länsipuoli on melkein paljasta kalliota ja jyrkkärantainen.

Saattaisi löytyä montakin rantautumispaikkaa, jopa isommille veneille.

Mutta meillähän on nyt hyvä, suojainen paikka. Minäpä tutkailenkin aina saaren rantoja ”sillä” silmällä, josko joskus toiseen paikkaan kiinnitämme Sarzan.

Nykyinen paikka on aika huono, jos tuulee pohjoisesta.

On tuossa perässämme sen verran avointa selkää, että kunnon aallokon saa nostettua.

No nyt ei tuule kovin, eikä varsinkaan pohjoisesta.

Tämäkään korento ei meinannut kuvaa antaa ottaa. Jouduin zoomaamaan vähän pidemmältä.

Trafiikki jatkui pitkin päivää. Nyt suurimmalla osalla pienimmistä veneitä suuntana Taalintehdas, kun taas isommat menivät ulkomerelle päin.

Veneemme vasemmalla puolella kalliossa kuvio, jonka jokainen saa ihan itse päättää, mitä näkee.

Sehän voisi olla vaikka hylje palloa pompotellen tai kala sukeltamassa pimeyteen.

Sama vähän kuin pilvistä otetuista kuvista. Joku näkee puudelin ja toinen lumiukon.

Kävin pikkasen metskaamassa lähirannoilla, mutta suurimman sain ihan veneemme vierestä. Ilmeisesti niitä olisi tästä saanut enempikin, mutta kun nyt en niillä oikein mitään tehnyt, lopetin heittelemisen.

Parhaiten kävivät pikku vaappuun, kelta- vihree-musta. Ja kaikki alakoukusta kiinni.

Ihan ois paistikaloiksi kelvanneet.

Helikopteri lensi pohjoisesta etelään päin ja puolen tunnin päästä tuli takaisin. En tiedä onko mediheli, koska mielestäni niissä on erilainen väritys?

Kaukana meni, joten kuva ei nyt ihan parasta laatua ole.

Tuossa kapeikossa ei ole nopeusrajoitusta, joten toiset tulee siihen ihan urku auki, kun taas isommat hiljentävät, pääsääntöisesti.

Täytyy myöntää, että jos näkyvyys on hyvä riittävän pitkälle, en minäkään paljon tuollaisissa paikoissa hiljennä. Mutta jos väylä kääntyy niin, ettei näe mutkan taakse, hiljennän varmasti.

Sieltä jos toinen vastaan tulee ja molemmilla on vahtia reilusti, voi aika paha vahinko sattua. Jos ei muuten, niin toinen tai pahimmassa tapauksessa, molemmat väistävät matalikolle. Potkurit ainakin silloin saavat kipeetä.

Hetken päästä kun samaan paikkaan katsoin, ötököitä lenteli aika paljon.

Eipä niitä olisi huomannutkaan, mutta auringon laskeva valo toi ne näkyviin.

Onhan täällä paljon katseltavaa, kunhan vaan pitää silmänsä auki.

Ja tietenkin pakollinen illan näpsy.