Bussilla kaupunkiin ja sitten taxilla loppumatka. Kohteena tänään Fundació Miró Mallorca eli taidenäyttely sekä hänen ateljeensa.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Joan_Mir%C3%B3

Yläkuva on talosta, jossa Miro työskenteli ennen kuin sai rakennetettuaan Guggenheimin rahoituksella uuden, ison ateljeen tuohon lähelle alemmas.

Hän oli katalonialainen taidemaalari, kuvanveistäjä ja keraamikko. 

Nerokkaasti viilleety kangas antaa teokselle aivan uuden ulottuvuuden. Tämä on livenä todella hyvän näköinen työ.

Valitettavasti tämä peilistä otettu kuva ei pääse oikeuksiin. Peilissä on halkeamat samansuuntaisesti, kuin oksassa sen yläpuolella. Mitenköhän lie toteutettu tekovaihessa vai menikö ensi tsiljoona peiliä ”väärällä” tavalla rikki?

Isolla piha-alueella on puita ja puita. mm sitruunapuu, jota en ole aikaisemmin näin läheltä päässyt näkemäänkään.

Tämä iso ei suinkaa ole se sitruuna puu enkä tiedä sen tarkemmin, mikä lie on 😉 Iso ja vanha joka tapauksessa.

Tämän vaihtuvienkin näyttelyiden talon läheisyydessä, vieressä, on Miron rakennuttama ateljee, joka on ilmeisesti jätetty melkeimpä niille sijoilleen taiteilijan ”lähdettyä” maalliset maalit vielä sormissaan.

Joku oli kysynyt nähdessään ateljeessa valtavan määrän tauluja Mirolta, että kerääkö hän taidetta, mihin Hän vastasi – ”En, teen vain taidetta”.

Näköalat ovat pihalta upeat.

Taiteilija käyttikin tätä maisemaa useasti hakiessaan inspiraatioita töihinsä.

Mekin koitimme samaa taktiikkaa, mutta ilmeisesti meidän olisi vielä vähän harjoiteltava, koska ei syttynyt mikään lamppu tai edes aavistus mistään ideasta. Tai olisiko vika ollut meidän katseen suunnassa. Ei tollot tajuttu tuijotaa merelle. Siinähän se……

Antoisan käynnin jälkeen läksimme lampsimaan kohti bussipysäkkiä. Tällöin tajusimme tehneemme viisaasti tullessamme taxilla tänne. Ylämäki, vaikkakin vain vajaa puolikilometriä, olisi ollut melkoinen taaperrettava tässä helteessä. Nyt oli helppo mennä alamäkeen. Kuin vahingissa päädyimme päätien toisella puolella olevalle puistolle, jossa on lukuisia Miron töitä.

Oli muutenkin hyvä kävellä varjoisassa puistossa ja tietenkin lisänä Miron työt.

Puiston vieressä on bussipysäkki. Pienen tovin odoteltuamme tulikin kaupunkiin menevä bussi. Kohteliaasti meille annettiin istumapaikat, joita tuolloin ei ollut yhtään vapaana. Täällä kunnioitetaan vielä ”vanhuksia”.

Kaupungilla pyörittiin jonkin aikaa, etsien ei mitään….. Välillä pysähdyttiin kakuille ja virvokkeille. Löydettiin jopa iso tavaratalo, mutta nyt ei tarttunut mitään mukaan. Sen sijaan lähellä Katedraalia olevasta muistokrääsäkaupasta Madam osti yhden majakan pienoismallin.

Vanhan kaupungin kaduilla kaikkialla ei ollut ruuhkaa.

Vaan eipä ollut kauppojakaan eikä ravintoloita. Vanhimmat rakennukset voivat olle peräisin jo 1200-1600-luvulta.

Siellä missä on kauppoja, on tietenkin myös ostavia asiakkaita. Mutta tähän aikaan vuodesta ei kuitenkaan tungokseen asti. Alkaa sesonki olemaan ohi. Suurin osa hotelleista menee jo marraskuun aikana kiinni avautuakseen keväällä uudelleen. Joten on oletettavaa, että myös osa näistä turistimyymälöistäkin menne ”talvilevolle”.

Täältä kävelimme liki kilometrin bussipysäkille ja sillä sitten kotihotelliin. Nyt ei ollut kohteliaita ihmisiä kuin yksi. Madam siis sai istumapaikan, mutta minä nuorekkaan oloisone miehenä sain/jouduin seisomaan 😉 .

Tulipahan taas käveltyä vähän yli 10 000 askelta päivän aikana. Siksipä emme lähteneet etsimään illallispaikkaa hotellimme ravintolaa pidemmältä. Oli taas buffa-illallinen hinta/laatusuhteeltaan kohillaan. Sanoisinko jopa erinomainen. Ei ole turhaan neljän tähden hotelli.