21.8. Fladalandet

Eilen ajeltiin Hankoon, koska lupailivat lauantaiksi sadetta ja kovaa tuulta. No miksikö jo nyt sitten lähdettiin, vaikka keleihin vielä useampi päivä? Olisimme päässeet tietty tänäänkin yli, mutta kaipasimme saunaa. Ja Hanko viikonloppuna voi olla turhan ”vilkas” meille.

Seuraava ylityspäivä olisi ollut maanantai, ja silloinkin olisi todennäköisesti tuullut aika reippaasti. Hangon selät, sekä itä että länsi, ovat etelätuulella tosi ikäviä ylittää. Ja ne kumpaisetkin ovat pitkiä. Aallot tulevat vapaasti ulkomereltä, joten isoiksi pääsevät kasvamaan.

muutama lokki

Päästiin saunaan ja aamulla kauppaan.

Saman tien kun tavarat paikoillaan, lähdettiin liikkeelle.

Matkalla nähtiin luodolla lokkeja. Vaikka aika paljon olen aikaa viettänyt saaristossa, en muista nähneeni tähän aikaan vuodesta samassa paikassa noin montaa lokkia.

vähän zoomattuna sama

Niitä oli satoja.

Ajettiin suoraan Fladalandetiin. Tällä kertaa noin puolessa välissä saarta olevaan lahdukkaan. Avomeren puolellahan on myös lahdukka, mutta yöllä alkava myräkkä ”ajoi” meidät tänne suojaisampaan paikkaan. Tämä on pohjoispuolella ja se tuuli tulee etelästä.

Fladalandet

Emme aikaisemmin tässä kohdin saarta ole olleetkaan, joten uusi paikka meille. Sisään ajettiin vahingossa vähän vikakohdasta, jossa juuri ja juuri riitti vettä veneemme alla.

tuloväylä

Olin tarkistanut kyllä asian, mutta unohdin, kumman kautta tuo kaksoiskivikko piti ohittaa.

Ehkäpä ensikerralla sitten muistan?

Tullessa konekin vielä temppuili. Aina kun laittoi vapaalle, se sammui. Onneksi ei tuullut juuri ollenkaan, koska silloin olisimmi olleet kivillä rannassa. On tehnyt joskus tätä ennenkin. Toimenpiteenä tyhjäkäynti ruuvin vääntöä, niin eipä sammuile, toivottavasti.

makee paikka

Tämä paikka on oikeesti aika makee.

Vaikka väylä kulkee ihan vieressä, edessämme oleva pieni saari suojaa ohiajavien aalloilta.

Tuulikaan tähän ei oikein osu, ellei nyt idästä ala puhaltamaan.

Väylän toisella puolella, vähän matkaa itään päin olevassa Modermaganissahan olemme olleet jo liian usein, joten kiva vaihtelu alueen saaristossa tämä Fladalandet. Ja ennen kaikkea tämä nykyinen kiinnittymiskohta.

Koska on perjantai, väylällä aika ajoin vilkaskin liikenne. Hyvä niin, että veneille on käyttöä.

liikennettä väylällä

Pieni saarikierros. Avomeren puolella näkyy hyvin meriveden korkeus. Tässä tapauksessa pikkuisen miinuksella, ehkäpä 10 cm.

vesi alhaalla ja vastakkainen saari Grytskär

Tuo vihreä levä, joka kivien päällä on, on sitten pikkasen liukasta. Siinä ei pidä minkäänlainen jalkine eikä pure paljas jalkakaan. Varma kaatuminen, jos siinä joutuu kävelemään.

Teen kierroksesta koostevideon, jahka kerkeen.

konkelo ja meri

Pitihän se kelokin saada mukaan, niitä kun näissä saarissa riittää.

Tästäkin varmaan aikaisemmin olen kuvan ottanut.

Nyt sitten vaan odottelemme myräkän tuloa.

Josko huomenna iltapäivällä sen verran sade taukoaisi, että pääsisi tuolta ulkomeren puolelta ottamaan tyrskykuvia?

Ja pari illan näpsyä.

Ei nyt saanut kunnon laskusta kuvaa
Jylhää kallioo
Peili

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.