Koska meidän vakioravintolamme oli edelleen koristeltuna bileisiin, olikin aamupalan tarjoilut ylimmän kerroksen ravintolassa. Ja se oli upea.

Täällä oikein huokui muinaisten aikojen aristokraattinen tunnelma.

Voisi hyvinkin kuvitella, kuinka valkoisiin pellava- tai silkkikankaisiin pukuihin pukeutuvat ranskalaiset miehet aamukahvejaan, sikareitaan ja maisemia nautiskellen rupattelivat viisaita.

Ja samalla luullen kuinka he omistivat koko valtakunnan.

Ainakin yrittivät ryöstää sen rikkuadet.

Kyllä täällä tavallinenkin turisti viihtyi. Vahinko, että ei joka aamu ollut meidän käytössä.

Illallahan tämä toimi a’la cart ravintolana, jota emme hyödyntäneet kertaakaan.

Ajattelimme, että on parempi viedä pienet pennosemme joihinkin pienempiin paikkoihin, ainahan tämmöinen iso yksikkö pärjää?

Kuten taisin edellisessä postauksessa mainita, joki on tärkeä kuljetusväylä.

Nytkin heti aamusta melkoinen trafiikki, kun pienehköt rahtilaivat ees taas ajelevat.

Osa näistä kylläkin tehty ihmisten kuljetusiin, mutta yhtä kaikki, rahtia sekin on.

Alakerrassa pääsin vielä puolittain salaa kuvaamaan kiinalaistyyppisen ravintolan, siis tässä samaisessa hotellissa.

Tämä oli sen pääravintolan ”takana”, meidän siipirakennuksen vieressä. Itse asiassa, sieltä livahdin sisään ottamaan tämän kuvan.

Aamupalalta menimme pakkaamaan laukkujamme, koska bussimme lähtee heti puolen päivän jälkeen, yhden maissa.

Kun huonetta luovutimme, huomasimme, että vieraita alkoi saapumaan. Nähdään sittenkin bileet.

Ja aavistukseni osui oikeaan, elikkäs häät oli kysymyksessä.

Vieraita oli aika paljon, pari sataa, arvioisin.

Osa vieraista tuotiin laivalla rantaan, ”takapihalle”.

Meidän piti valitettavasti jatkaa matkaa bussille, taxilla.

Tämä oli poiminut muutamasta muustakin hotellista asiakkaita, joten emme olleet ainoat, jotka halasivat kaupungin vaihtoa.

Bussi lähti melkein ajallaan, ja me saatiin hyvät paikat, kun oltiin ”hereillä” ja mentiin etunenässä sisään autoon.

Minä en ollutkaan aikaisemmin matkustanut tämmöisessä vip-bussissa. Penkit menevät tarvittaessa melkein täyteen makuuasentoon, mutta täyteen pystyasentoon näitä ei saa. Miellyttävää matkustamista, joka kuitenkaan ei ole kallista. Olisiko tämä n 60 kilometrin matka maksanut 5-6 € per nenä.

Meitä oli neuvottu ottamaan juurikin tuollainenmatkustusmuoto, ja mehän tunnollisina matkailijoina uskottiin. Hyvä valinta.

Näki maaseutua edes vähän ja menihän bussi jopa isohkon kaupungin, Da Nangin läpi.

Itse asiassa tuosta kaupungista aina kohteeseemme Hoi An’iin tie menee melkein meren vieressä, joka on hiekkarantaa koko matkan.

Ja kun on hiekkarantaa, rakennetaan se täyteen resortteja ja hotelleita.

Muutenkin alue näyttää kasvavan kovaa vauhtia. Valmiiksi kaavoitettua ja jopa teitä tehty isoille alueille, joita ensin ilmakuvissa luulin riisipelloiksi.

Me jatkoimme tuolta kuitenkin jonkin matkaa Hoi An’iin.

Thu Bon River, jonka rannalla Hoi An’in vanha kaupunki sijaitsee, ja sen ympäristö on hyvin alavaa, joten siellä on isoja viljelmäalueita, ilmeisesti riisiä.

Tuonne on ollu helppo tehdä kasteluun tarvittavat kanavat.

Kun bussi lähestyi aluetta, kyttäsin puhelimestani paikannusta hyväksi käyttäen, koska oltais lähellä hotelliamme.

Vaan sepä kääntyikin peltojen läpi kohti keskustaa.

Ja mihin se sitten pysähtyikin.

Mielestämme ei mihinkään, mikä olisi tunnistettavissa. Ei ollut mitään linja-autoasemaa muistuttuvaa rakennusta.

Tästä kadun pätkästä lähtee ja tulee kaikki kaukoliikenne.

Ja kun koko bussillinen kampeaa kadulle ja vain muutama taxi, hassustihan siinä meinasi käydä. Tiedettiin, että tästä majapaikkaamme matkaa n 4 km, joten taxin metsästys alkoi. Paikalliset olivat mopoineen tulleet tarjoamaan kyytiä, mutta tuntui vähän oudolta, jos tämän ikäiset ois mopon kyytiin hypänneet, painavine matkalaukkuineen. Joten, emme tarttuneet täkyyn.

Siksipä siirryttiin vähän sivummalle ja saatiikiin taxi lennosta kiinni. Näytin voucheria, jossa selkeästi hotellimme nimi ja kuski vei meidät kiltisti päämääräämme. Oisko maksanut 3-4 €.

Majoittumisessa ei ollut mitään ongelmaa ja saatiin huone, josta näköala joelle, puutarhaan ja altaalle.

Kun olimme hyväksi havainneet majapaikkamme, respasta tiedusteltiin heti miten päivän retkeä My Son’iin. Olin lukenut paikasta, jonne ehdottomasti halusimme päästä.

Jäimme vähän miettimään, koska hinta oli mielestämme aika kova.

950 000 dongia eli vähän yli 30 € per nenä.

Kävimme ”kotikadulla” syömässä ja jos mahdollista, vieläkin halvempaa kuin oli ollut Hue’ssa.

Kadun toisella puolella on usempikin pikkuinen ravintola, mistä valita.

Huomiseen.