Köiguste joka on aikas upea paikka 7.7. ma

Kävimme vielä kerran lähikaupassa ostamassa lisää virolaisia säilykkeitä. On niitä sitten hyvä kotisaaristossa nautiskella.

Tankkasimme varmuudeksi kun ei ole ihan varmuutta, saako seuraavista pikkusatamista naftaa.

Viimeiset ruoppauskasat ja ränni on ohitettu. Kauempana näkyy Abruka.

Matkalla näimme yllättävänkin monta venettä. Tämä alankomaiden rautapaatti lähti aika paljon meitä ennen Kuressaaresta.

Samoin kuin tämä saksalaisten purkkari.

Hyvässä kelissä saimme ajella. Vanhaa maininkia oli jonkin verran, mutta ei häiritsevästi.

Välillä tihutti vettä mutta ei vielä varsinaisesti satanut. Illaksi sitten luvattu märkää keliä.

Satamaisäntä, Niklas, otti meidät tosi ystävällisesti vastaan. Tilaa oli hyvin. Meren puoleinen laituri tarkoitettu isommille veneille. Meille ohjatussa paikassa ovat aisat aika lyhyet, mutta riittävät kuitenkin. Laiturilla sähkö- ja vesipisteitä riittävästi.

Laiturit ovat näköjään lokkien ja varsinkin niiden poikasten mieluisia paikkoja. Meitä ei niinkään ilahduttanut. Paskovat laiturin kannen täyteen ja sitten kulkeutuu kengissä veneeseen. Ei kiva juttu.

Menimme maksamaan ravintolaan, joka toimii samalla satamatoimistona. John’s Place – Kõiguste sadamaresto. Omistajat itse paikalla, joten palvelu oli todella hyvää.

Iso terassi ravintolan edustalla. Sisältä pelkistetyn ja hillityn merihenkinen. Koska tämä sijaitsee niemennokassa, näkee ravintolasta kolmelle suunnalle isoista ikkunoista merelle.

Erikoista oli myös pöydän jalat.

Paikat todella siistit. Rakennuksen toisessa päädyssä suihkut ja saunat. Täällä sauna kuuluu hintaan, 35.- € kuten sähkö.

Täälläkin tihkutti välillä ja kun tuli pieni tauko sateelta, lennätin samantien dronea.

Näkymä pohjoisen suuntaan.

Redillä oli useampikin purkkari. Ilmeisesti tällä tavalla haluavat antaa lyhyellä turistikaudella tilaa vieraileville veneille.

Sain Niklaksen numeron ja lähetin hänelle muutaman ilmakuvan. Mies puhuu suomea hyvin.

Iltapäivällä menimme testaamaan ravintolan antimet. Paikallisilta kalastajilta ahventa ja kyllä, oli todella herkullinen annos. Olisi saanut olla vain aavistuksen isompi.

Madamen burgerikin oli mainio. Sain maistaa ja lopuksi syödä loput ranskikset, mitä hän ei jaksanut syödä.

Yllättävn paljon oli porukkaa syömässä. Isompi seurue oli jo siellä ja kun olimme lopettelemassa, tuli useampi pariskunta ruokailemaan. Osa oli ilmeisesti campig-alueelta, joka on tässä vieressä. Lisäksi tässä on muutama vuokramökki. Nekin näyttävät olevan uuden karheita. Tässä linkki heidän sivutolle. https://www.koigustemarina.com/johns

Illalla sitten saunaan. Nekin tilat upeassa kunnossa. Löylyt olivat pehmeät.

Nyt on saunapuhataan hyvä mennä Sarzan uumeniin uinumaan ja kuunnella rauhoittavaa sateen ropinaa.

Seuraavaan kertaan.

ps

Täältä saa polttoainetta.

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.