Päätettiin Madamen kanssa lähteä muutamaksi päiväksi saaristoon. Taas kerran kävi niin, ettei päästy Bylandetiin. Jo kolmas kerta tälle suvelle. Meidän lempipaikalla oli vene ja länsipuolelle kävi melkoinen tuuli. Siispä jatkettiin matkaa ja tällä kertaa päädyttiin meille uuteen kohteeseen, Utterböleen, Stora Svartön kaakkoipuolella.

Tämä on ilmeisesti ollut muinoin suosittukin rantautumiskohde, koska vanhoja lenkkejä löytyy useampikin.

Ja kalliossa merkintöjä käynneistä täällä.

On siinä saanut hakata, saadakseen muistonsa graniittiin.

Siinä ihmetellessä nousi merisumu, Ensin meidän ja Stora Svartön väliin ja hetken päästä ulkomerelle myös.

Se on jännää, miten nopeasti kaikki tapahtuu. Ei mennyt montaakaan minuuttia, kun koko maisema hävisi harmaan sumun taakse.

Olemme nähneet vastaavan tapahtuman nyt jo useamman kerran, joten tuttua, tuttua on.

Tämän vuoksi meillä onkin tutka. Jos sattuu matkalla käymään niin, että ”sukellat” tuonne harmaaseen, on olo aika hutera, mutta tutkalla pystyy kyllä hissukseen ajelemaan.

Jos ensimmäistä kertaa tuollaiseen tilanteeseen joutuu, saattaapi pasmat mennä pahemman kerran sekaisin.

Meillä oli jo käydet tiukasti kiinni maissa, joten eipä hätiä mitiä. Siispä aloin ruuan laittoon.

Kesän ensimmäiset kotimaiset uudet perunat, siiklit.

Ja voi että oli hyvää. Vaikka ei nyt ihan voita ollutkaan, niin jonkin asteista kopiota kuitenkin, Voimarinia.

Siihen kyytipojaksi vielä tuoreesta maksasta kunnon pihvit, niin kyllä meidän taas kelpasi.

Tuohon ei edes kaivannut puolukkahilloa, jonka olin tyystin unohtanut noiden uusien pottujen hurmiossa.

Oli vielä kermaviilistä ja kevätsipuleista tehty ”kastike”, mutta kyllä nyt Voimariini vei voiton.

Ranta tässä on melkeinpä äkkijyrkkä, joten vaikka isommallakin purkkarilla tähän keulansa tuuppaa, vesi riittää kölin alla.

Ranta ei ole lapsiystävällinen, mutta saaren ”sisäosissa” en nyt käynyt, joten jokainen saa ihan itse sen käydä ”haravoimassa”. Laivaväylä menee tuosta aika läheltä, eikä nuo kivet kaikkia aaltoja ”tapa”, eli jos oikein iso kippo ohi hujahtaa. Ja nyt tarkoitan puolusvoimiemme keksintöjä.

Eikä tältäkään.

Mutta oli tässä lähellä hiljaisempiakin.

Koitettiin olla häiritsemättä.

Tähän on hyvä päättää tämä jorina 😉

Seuraavaan kertaan.