Klo 04:30 kuulin kolahduksen. Ensin herätti voimakas veneen keikkuminen, uimatason alle menevät aallot, jotka aiheuttivat sellaiset lots-lots äänet, kuin tyhjään tynnyriin olisi aallot menneet. mutta sitten, keula osui johonkin. Pomppasin ylös ja ulos. En edes takkia laittanut päälle, unenpöpperössä kun vielä olin. Tajusin saman tien, että ankkuri oli antanut pikkaisen periksi. Kiristin köyttä noin metrin-puolitoista ja menin keulaan katsomaan tilannetta. Ei mennyt kuin hetki ja tilanne sama. Ilmeisesti pohja esim hiekkaa, missä tämän mallinen ankkuri ei pidä.

Keula painui tuulen ja periksiantavan ankkurin takia vasten vasemmalla puolella olevaa isoa kiveä.

Alun alkaen en edes pitänyt ”uhkana” tuota mahdollisuutta, koska ennusteissa ei tuolta suunnalta pitänyt tuulla lainkaan. Vaan nytpä tuuli ja kaiken lisäksi aika navakasti. Ylipäätään tuuliennuste oli luvannut 2-3 m/s, eli käytännössä ei mitään, koko yöksi.

Hyppäsin kivelle, pidin käsin kiinni veneestä, ettei osuisi siihen enää. Samalla pohdin eri vaihtoehtoja.

Tässä vaiheessa Madam oli tullut katsomaan, miksi en tullutkaan takaisin nukkumaan, vaan jäänyt ulos. Viittoilin Madamea tulemaan ja huusin samalla, että tuo takki. Olin aivan jäässä. Yöasussa viimassa, ei hyvä yhdistelmä.

Siinä pähkäiltiin tilannetta ja pyysin Madamea hakemaan puukon. Hetken olin ajatellut meneväni saareen ja irroitamaan liinan ja köyden, mutta koska vesi oli entisestään laskenut, oli vihreä lima rantakivissä näkyvissä tehden ne hengenvaarallisen liukkaiksi. Eilen oli jo -10 cm veden korkeus. Siksipä ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin poikki vaan. Madame tuli kivelle ja piteli sillä aikaa venettä välttäen näin veneen vaurioita. Olisi ollut aika mielenkiintoista saada tuo äheltäminen ja touhu kuvattua, kun kummallakaan ei tuo kiipeily ihan helposti enää onnistu.

Etummainen on liina, joka on kelaan ruuvattu kiinni, joka siten oli pakko poikkasta.

Olisi vienyt liikaa aikaa etsiä oikea työkalu sen ruuvi-mutterin irroittamiseen. Eikä senkään leikkaminen mennyt kuin kuuma veitsi voihin, vaikka puukko onkin terävä.

Takimmainen oli vanha köysi, jonka sain irroitettua knaapista ja heitettyä sen saareen.

Sitten ankkuri ylös ja naapurisaareen tuulelta ja aalloilta suojaan. Redille. Siis ei keula maihin, vaan vain ankkuroituna.

Jos jotain hyvää tässä tapauksessa oli, niin nyt minun ei tarvinnut uida 😉

Ihan heti ei uni tullut, mutta tunnin verran keikisteltiin, niin saihan sitä nukuttua.

Nukuttiinkin sitten kymmeneen saakka.

Nyt joku ajattelee, että ottiko se nämä kuvat tuon hässäkän keskellä. No ei ottanut, vaan vasta näitä köysi/liinaa haettaessa. Eihän näitä raaskinut saareenkaan jättää. 30 metriä kumpaisiakin. Uudet maksaisi noin 50.- € per kipale.

Herättyämme ja smoothiet nautittuamme takaisin saareen hakemaan liina ja köysi pois.

Nyt vaan eri paikkaan rantautuminen, missä tuo vihreä, liukas kasvillisuus ei ole haittana.

Laitoin yhden kalliokiilan kiinni, mutta Madam ei oikein luottanut kiinnityksiini. Olihan kerran Sarza karannut noilta kiinnityksiltä.

Siis minulla ei ole enää luottoa edes veneen kiinnityksessä 😉

Ajatus oli ennen tätä episodia, että jäädään tälle alueelle muutamaksi päiväksi, eri saariin. Mutta illaksi luvattu sadetta ja kenties navakkaa tuulta. Siispä kun saareen jättämämme tarvikkeet saatiin veneeseen, päätettiin ajaa suojaisaan satamaan, Högsåra’niin. Ilman tuota tuuliennustetta, olisimme ehkä menneet Gullkronaan, mutta seuraavana päivänpä sieltä pois ajaminen olisi saattanut olla aika kuoppainen.

Kirkkaassa vedessä hyvin näkyy pohjan hiekka sekä kasvillisuus. Vasemman puoleisien veneiden perässä vettä kuitenkin 2.5 metriä.

Ei ollut kauhean montaa venettä, kun tänne tulimme, joten saatiin hyvä paikka valita.

Kohtuullinen hinnoittelu, paitsi sauna. Rannassa oleva puusauna, 30.- € per tunti. Nyt jäi sauna väliin. Muutenhan tämä on kyllä tosi viehättävä paikka. Suorastaan henkiin entisiä aikoja.

Högsåra (vanhastaan Haukisaari^[1]) on kylä Kemiönsaaren kunnassa Hiittisten saaristossa. Kylä oli aiemmin tunnettu luotsiasemana, ja tätä perinnettä jatkaa kylässä sijaitseva Merenkulkulaitoksen väyläasema. Kylän vanhat tilat ovat suurimmaksi osaksi vanhoja luotsitiloja 1700-luvulta.^[2] Kylässä on noin 50 ympärivuotista asukasta.^[3]

Loput voitte lukea tuolta: https://fi.wikipedia.org/wiki/H%C3%B6gs%C3%A5ra

Koska keli oli mitä parhain, lähdettiin retkelle, toiseen satamaan, Kejsarhamn’iin.

Matkaa ei ole kuin karvan yli kilometri.

Täällä on jopa pieni kauppa/kioski, josta saa välttämättömiä tarvikkeita. Ei täällä nälkään pääse kuolemaan.

On siellä museokin, mutta olikin vain ryhmille, ja silloinkin etukäteisvaraus tehtynä. Siispä se jäi nyt näkemättä, vaikka oman sataman infotauluusa oli ilmoitettu toisin, ti-la klo 12:00 – 17:00.

Jotenkin vaan tuli tunne, että ”meidän” satama on paljon viihtyisämpi. Molemmissa erittäin hyvä hiekkaranta, ajatellen perheen pienimpiä.

Sinällään oli ihan hyvä reippailu, joka sitten paluumatkalla huipentui ”paratiisiin”.

Pitihän se poiketa herkkujen pariin.

Yllättävän paljon oli asiakkaita. Sai oikein jonottaa tistille. Mutta se kyllä kannatti.

Kaikki nämä herkut olivat paikan päällä tehtyjä. Olisi täältä saanut ruokaakin. Useimmat asiakkaat myös tätä käytti hyväkseen, mutta koska meillä veneen jääkaappi notkuu tarvikkeita, me tyydyimme kakkuihin.

Voi vitsi että oli hyviä.

Hyvillä mielin palattiin veneelle.

Tovin kakkuja ja niiden jälkimakujen muistelemisen jälkeen, olikin ruuanteon vuoro.

Madam paistoi kanttarellit sipulien kera ja täytyy sanoa, että saa/joutuu vastakin tuon tekemään.

Minä tyydyin grillaushommiin.

Tuohon oli vielä uudet potut ja kyllä, maistuis varmaan sullekin.

Veneitä oli tullut aika paljon lisää. Jos oikein laskin, niin nyt on meidän lisäksi 15 muuta venettä.

Eilenkin kuulemma oli ollut 16 venekuntaa, joten samoilla luvuilla mennään.

Sitten sääennusteen ensimmäinen vaihe alkoi lähestyä.

En tiedä, saiko tuo alkava matalapaine vai mikä aikaiseksi, mutta koko lahdukassa pikkukalat alkoivat pomppimaan. Niitä pomppi satoja.

Yritin kuvata, mutta taas olisi pitänyt jalustalle laittaa, johon en ryhtynyt.

Toinen oli jo sukkeltanut ja toinen ilmassa.

Kuvan laatu ei nyt sykähdytä, mutta jospa tapahtuma sinällään olisi sellainen.

Tuo venevaja taisi vielä viimevuonna olla pystyssä. Onhan siinä vielä katto jäljellä, mutta venettä tuonne on aika hankala saada, ainakaan ehjänä.

Juuri ennen sadetta, kerkesin talosta vielä näppäämään kuvan.

Teen vierailustamme koostevideon. Jahka kerkeen. Sitä odotellessa …..

Huomiseen.