Aamun ohjelmana oli veden kantaminen. Vesiletkua ei ollut laitureilla, joten jouduin roudaamaan kahdella 5 litrasella pönikällä tiskipisteeltä, jossa seinässä oli letku. Vesi kuulemma puhdistetaan merivedestä, joten uskalsin jopa kaataa sitä veneen vesisäiliöön. Tällä kertaa innostukseni loppui kuuden hakureissun jälkeen. Madan hoiti neljä roskapussukkaa jätepisteelle.

Tiira tutkaili tiiviisti meren pintaa pätkääkään välittämättä meidän touhuista.

Olimme siis valmiita poistumaan Öröstä ja siten tehdä seuraaville tilaa. Veneitä olikin jo tuolloin aika monta lähtenyt ja lähti koko ajan lisää. Olihan tämä viime yönä täysi ollutkin.

Vähän ennen lähtöämme perinteinen saariston kulkuri, fiskari, lipui putputtaen ohitsemme.

Nämä ovat oikeita kaunottaria.

En ajanutkaan merkittyä väylää, joka lähtee itään satamasta, vaan koukkasin pohjoiseen valkoisen kummelin ja vihreän viitan välistä.

Tutkailin karttojani, ja mielestäni tuossa vettä riittää.

Käsittääkseni armeija käyttää tätä väylää. Olihan siinä heti sen kummelin jälkeen yksi viitakin, olisko ollut pohjoisviitta.

Vähän sen jälkeen tulivat linjataulutkin näkyviin, jo ennen tuota isoimmille kipoille tarkoitettua laituria.

Tohon parkkeeraa vaikka sotalaivan, kunhan syväys ei ole paljon yli seitsemää metriä.

Ymmärrettävistä syista tällaista väylää ei siviileille kartoissa näytetä.

Tulisivat kuitenkin kiinnittymään tänne, jos huvivenesatama olisi täysi.

Tuota laituria vastapäätä, olisko ollut Älskären, oli täältä kaukaa katsoen kuin muutama tykin paikka.

Kaivoin kameran ja pienellä zoomauksella näki, että ihan tavallista kalliotahan siellä on.

Näin sitä mieli teettää kaiken maaliman harhoja. Kun kerran oltiin sotilasalueella, näkee ja kuvittelee ihan olemattomia.

Armeijassa kerrottiin, että hämärässä vartiomies alkaa näkemään kantojen ja pensaiden liikehdintää luullen niitä vihulaisekseen.

Päästiin kunnialla väljemmille vesille ja peräaalloista näkee, millaista cruisailuvauhtia ajeltiin koko matka.

Alakuvassa näkee hyvin, miten rikkonaista saaristomme ulkoreuna on.

Tuola me puikkelehdittiin tähän saaren rantaan. Käytiin kylläkin katsomassa pariakin muuta paikkaa tänä ”vuonon” perukoilta ja toiselta reunalta, mutta eivät tyydyttäneet meitä.

Vaikka syväys näyttääkin vain 1,2 metriä, voi tähän tulla mielestäni vaikka purjeveneellä. Meillä on anturi laitettu niin eteen. Nytkin n neljä metriä kalliosta.

Tuossa veneemme vasemmalla puolella on kolme lenkkiäkin kalliossa.

En vain nähnyt niitä tullessamme tähän.

Siihen kohtaan pääsee purjevene mainiosti.

Vaikka kartassa ei olekaan saarelle nimeä, niin tämä on Stora Flyxharun.

Kolme metriä oli vettä lähestyttäessä saarta. Muuten lahdukassa neljästä viiteen metriin.

Bärsskärissä olisi mainioita paikkoja, mutta me könkkäjalat ei tykätä liian jyrkistä kallioista. Oispa parikymmentä vuotta nuorenpi, niin ei haittaisi yhtään.

Ja tämä kokonaisuus sijaitsee Vänön sisäänajo väylän eteläpuolella.

Väylällä oli melkoinen trafiikki.

Kiire on kova, että saa hyvät paikat satamassa.

Näissä luonnonsatamissa ei paljon veneitä näe.

.

Nyt sain ”vangittua” sellaisen linnun, joten en tunnista. Näyttää mustarastaalta, mutta kun nokka on musta? Mielestäni ei naakkakaan ole.

( selvisi, että on kottarainen, nokan väri muuttuun kesällä mustaksi kevään keltaisesta)

Ja pikkasen illaksi sitten tyyntyi.

Näitä riittää veneessä, oikeesti. Verkkoja kutovat ympäri venettä. Onneksi pysyvät ulkopuolella. Tämä yksilö sentin pituinen ilman jalkoja. On kuulemma sama ongelma muillakin veneilijöillä.

Ja pakolliset illan otokset.

Veneen lattia narisee, niin emo komensi poikaset pois läheltä venettä.

Huomiseen.