Päätimme jo eilen illalla, että vaihdamme sellaiseen paikkaan, johon tämän päiväinen navakka tuuli ei osu.
Vaikka tuuli ei vielä ollutkaan yltynyt kovaksi, alkoivat aallot ollat jo vähän yli puolimetrisiä jopa täällä saarten suojissa.

Ajatus oli mennä Dalskäriin, mutta arvatenkin siellä oli jo melkeimpä ruuhkaa. Ja varsinkin kun meidän vakipaikalla oli jo moottorivene.
Siispä jatkoimme matkaa Helsingholmiin.
Olimme täällä ensimmäisen kerran, kun olimme ostaneet Sarzan. Haimme silloin veneen Raisionlahdelta ja tämä oli ensimmäisen yön satama. Siispä vähän nostalgiaa on ilmassa.

Ei ollut ruuhkaa kun tulimme, mutta pitkin iltapäivää veneitä tuli lisää. Dronekuva on otettu kuuden maissa alkuillasta ja me olimme täällä jo kello 11.

Tuulta oli noin 9-10 m/s ja puuskissa 13-14 m/s kun laitoin dronen ilmaan. Yllättävän hyvin Mini 3 kesti tämän tuulen. Välillä DJI fly-appi kyllä valitti varoivaisuudesta kovasta tuulesta. Jos halusi vastatuuleen lentää, piti laitta sport-moodi päälle.
Satamassa on tällainen huone veneilijöiden käytössä. Tämän vastapäätä on tiskipaikka.

Satamatoimistossa kävimme maksamassa yöpymisemme. Täältä saa ostaa tuoreita sämpylöitä virvokkeiden ja jäden sekä karkkien lisäksi. Viereisestä ovesta sisään ja on savukalan myyntiä.

Tilan päärakennus.

Helsingholmen on saari Kemiönsaaren kunnassa. Se sijaitsee kunnan länsiosassa Gullkronanselän tuntumassa. Helsingholmen on 42 hehtaarin kokoinen ja sillä asuu vakituisesti kolme ihmistä. Saarella ei ole lainkaan kesäasutusta.[1] Yhteysalus m/s Stella poikkeaa saarelle tilauksesta.[2]
Helsingholmen on ollut asuttu 1770-luvusta lähtien. Saarella asuu perhe, joka saa elantonsa kalastuksesta ja pienviljelystä.[3] Helsingholmen on suosittu vierasvenesatama, jossa toimii kioski ja vuokrattava sauna. Saarella saa liikkua vapaasti ja siellä on useita luontopolkuja.[4]
Helsingholmen on lähinnä metsän peitossa. Saaren keskiosassa on niitty. Helsingholmenin asutus ja satama sijaitsevat pohjoisrannalla Hemvikenin äärellä. Saaren itäisellä niemellä on kaksi hiekkarantaa

Lähdimme pienelle patikkartekelle. Nyt ei kylläkään kierretty koko saarta, mutta pieni lenkki kuitenkin.
Satamasta pohjoiseen eli vasemmalle päin ja tuollainen ontto lahonnut puunkuori polun vieressä lähellä rantaa.

Niemen kärjestä kuvattu. Moottori vene menossa vastatuuleen. Aikamoista ryskytystä, kuten pärskeistä huomaa. Tuossa on kuitenkin saari osittain suojaamassa pahinta aallokkoa.

Joku pikkulapsi on pudottanut sukkansa. Ystävällisesti se on nostettu oksantynkään, mutta omistaja ei ole tullut sitä noutamaan. Ainakaan vielä.

Sitten suuntasimme saunan suuntaan.
Saunarannan puuceen ovessa kivat koristeet.

Vuokrattava sauna sijaitsee satamasta pienen matkan päässä lännen puoleisessa lahdukassa.

Hyvät portaat uimiseen. Kyllähän tuonne mereen pääsee ilman portaita, mutta ylös tuleminen onkin sitten toinen juttu limaisen kallion vuoksi. Merivesi on vain 13 astesta. Siitä vain sitten uimaan.

Lampaat olivat tulleet tänne tuulen puolelle saunan edustalle.

Koska tilan yksi elinkeinoista on kalastus, pitää sitä varten olla kunnon kalustoa. Kaksi venettä sisällä venevajassa ja yksi ei mahtunnut enää sinne.

Satamasta etelän suuntaan on pienen matkan päässä on hiekkaranta. Siellä uiskenteli tukkakoskeloita mutta ei yhtään lasta.

Hiekkarannalta otettu kuva.

Lapsille on monenlaisia menopelejä ajan vietteeksi.

Vähän isommilla on mahdollisuus vuokrata suppilautoja.

Kaksi hienoa klassikkovenettä vierekkäin.

Sain satamaisännältä maistiaisiksi juuri paistetun sämpylän. Olipa todella hyvä.
Sain koostettua kuvamani videon.
Seuraavaan kertaan.
Vielä kuusta pari otosta.

