Oli kuulemma aika navakasti puhaltanut yöllä, vaan en kuullut mitään, koska nukkumatti piti minua syvässä syleilyssään. Onneksi.

Aamupäivällä vähän hellitti puhaltaminen, joten osa veneistä poistui uusille ulapoille.

Kiva nähdä, tuleeko illaksi täyteen, koska tuulet jatkuvat. Tosin, ei nämä tuulet paljon purjeveitä haittaa, päin vastoin.

Me päätettiin lähteä lenkille, saaren luontopolulle, joka vie toiselle puolen saarta, pohjoisrannalle.

Polku on merkitty hyvin, niin punaiseksi maalatuilla laudoilla tai kallioissa valkoiseksi maalatulla kivillä.

Kun aikoinaan ihmiset ovat raivanneet peltoja karjalle, vanhoja kiviaitoja näkee siellä täällä saarta tämän polun varrella.

Lampaitahan täällä on edelleen, mutta hevoset ja lehmät on hävitetty jo ajat sitten.

Jääkauden siloittamat kalliot ovat ”satumaisen”kauniita.

Laaksot, osin entiset pellot, pusikoituneina tai metsittyneinä.

Monimuotoinen luonto, mitä ei oikeastaan muualla näe, kuin täällä saaristossa.

Lepikon ja katajikon välissä on polku melkein kuin mantereella konsanaan.

Ei kauheasti tee mieli lähteä tuonne ryteikköön, tiedä minkälaisia menninkäisiä siellä olisikaan.

Välillä lepikko on kasvanut jo aika isoksi ja puilla alkaa olla paksuuttakin jo jonkin verran. Samalla kun tällaiseen kohtaan tuli, karistivat paarmat satumetsäfiiliksen ja oli aika palata ihan tavalliseen ”raakaan” elämään 😉

Sitten saavuimme henkien paikalle. Täällä shamaani manailee pahoja- ja hyviä henkiä, riippuu kenelle tai mille asialle pitää manailla.

Tännehän järjestetään opastettuja retkiä, joten voisi olettaa, että tämä on käytössä. Ja sen verran kurkkasin sisälle, jotta näin olemassa olevaa rekvisiittaa, jolla voi sitten turisteja pelotella.

Enpä tiedä, tulevatko ohjatun retken vieraat tänne iltahämärissä, ja jossa sitten opas jatkaa kauhukertomuksiaan meren pauhutessa taustalla. Vaikuttavaa ainakin olisi .

Takaisin tultuamme, jonkin ajan kuluttua alkoi laiturilla tapahtua. Olin katsomassa rallia, kun kuulin kolahduksen, joku siis törmasi veneeseemme. Kiireesti katsomaan, mikä, kuka aiheutti moisen kolahduksen.

Naapurin vene oli törmännyt meidän veneeseen kovan tuulenpuuskan syystä.

Poiju oli lähtenyt irti painostaan, joten siksi se ja samassa poijussa toinenkin vene olivat irti ja tuuli painoi siis molemmat meidän päälle.

Ensi töikseen naapurin kanssa sidottiin heidän vene meihin kiinni, ettei heille enempää vauriota tule.

Tämän oli aiheuttanut poijun irtoamisen, eli ketju poikki. Olisiko aika vaihtaa ennen kuin näin käy?

Jos tuo kohta ei olisi pettänyt, oli varmaan hetken päästä joku muu noista mennyt poikki.

Tuuli painoi muutenkin aika pahasti perästä päin, jolloin jo pelkästään meidän veneen oma paino sai poijun veden alle.

Olen joskus kuullut näin käyvän, siis poijun irtoamisen, mutta että ihan vieressä tapahtuu, on aika outoa. Tulee itsellekin sellainen tunne, että kestääköhän tämä.

Toisessa purkkarissa, joka oli kiinni irronneessa poijussa, ei ollut ketään paikalla, joten siirryimme ”pelastamaan” sitä.

Vastakkaisen puoleisen veneen nainen kävi suppilaudalla kiinnittämässä vielä ehjään tyhjään poijuun poijuhaan siitä irronneesta veneestä ja hänen miehensä sai kiskottua sen veneen viereen. Vene oli liian pitkä tähän kohtaan, joten hän teki vielä toisesta köydestä poijun kautta kiinnityksen, jolloin se vene ei enää päässyt keulastaan laituriin kiinni.

Tämä meidän veneeseen kiinnitetty vene siirtyi meidän toiselle puolelle vielä vapaana olevaan poijuun kiinni, joka näytti uudemmalta, kuin se irronnut.

Kun hätäkiinnityksen purkkarin omistajat tulivat paikalle, pienen ihmettelyn jälkeen siirsivät veneensä meidän vastakkaiselle puolelle laituria ankkuriin, kun siellä ei poijuja sillä kohdin ole.

Olipahan tunniksi häppeninkiä 🙂

Jonkin ajan kuluttua saapui yksi moottorivene ja laittoi itsensä toiseksi kiinni poijuun, mutta kun näkivät laiturilla tuon irronneen poijun, kyseli minulta, että josko saisi tulla samaan poijuun meidän kanssa.

Näin sitten tapahtui, sillä erotuksella, että laittoi toiseen poijuun myös veneensä kiinni.

Onhan se hyvä varmistaa, kun ei näköjään voikaan luottaa poijuihin, ainakaan joka paikassa.

Onneksi ei enää ihan niin puuskuta, että poiju häviäisi näkyvistä.

Samalla tuli ihmeteltyä, että mikähän ökytalo tuolla taustalla on. Pitää muistaa huomenna kysästä tuolla kaupalla/kahvilassa. Saa muuten ihan riittävästi peruselintarvikkeita kaupasta. Vaikka varsinaista ravintolaa ei olekaan, ei täällä nälkään pääse kuolemaan, jos vähänkin osaa ruokaa tehdä.

Jossain vaiheessa iltapäivää piipahti yhteysaluskin paikalla. Porukkaa meni sisään aika paljon, enkä tiedä, missä kaikki ovat majailleet. Paljon kuitenki oli ja lisäksi 5 vai 6 autoa otti kyytiinsä.

Juuri ennen auringonlaskua kävin vielä tilannekuvan ottamassa.

Nuo pari rakoa johtuvat, kun toisesta irtosi se poiju ja toinen, kun siellä on saman värinen kuin irronnut, joten siihenkään ei kukaan uskalla mennä. Haalistunut väri kertoo niiden jo aika iäkkäitä olevan. Tummanpunaiset tekivät hyvin kauppansa.

Jos illemmalla tai yöllä ei maata järisyttävää tapahdu, niin seuraavaan kertaan.

Loppuun vielä vanha video. Eiköhän kaikki ole ennallaan.