Haluttiin vähän enemmän yksityisyyttä, joten sitä lähdettiin sitten hakemaan, toisen saaren muodossa.

Olin tutkaillut karttoja pikkaisen etukäteen ja löytänyt meille entuudestaan tuiki tuntemattoman kohteen, Västerlandetin. Saari sijaitsee Porkkalan kärjen eteläpuolella sekä Rönnskärin majakan itä-koillispuolella vain muutaman mailin päässä kumpaisestakin.

Mielestämme löydettiin ihan kohtuullinen paikka kiinnittyä rantaan.

Saari on ilmeisesti joskus ollut suosittukin, koska useassa kohdin on kalliossa vanhoja lenkkejä kiinni ja olipa pari aika uuttakin.

Juurikin kuvan kalliolenkien kohdalla, paikastamme oikealle kymmenkunta metriä, sopisi vaikka purkkari kiinnittyä, koska on jyrkkä ranta ja vettä parin metrin kieppeillä melkein heti rannassa.

Metsikössä on vanha keittokatos, joka valitettavasti on saanut purkutuomion.

Toivottavasti rakentavat uuden ja vaikka pienen laiturinkin, ei olisi yhtään pahitteeksi.

Olikohan joku tarkoituksella jättänyt vähän kalastutarvikkeitaan jo valmiiksi tänne, syksyn lohestusta ajatellen.

Sen verran tanakkaa tavaraa oli köysi, ettei ihan heti tulisi mieleen veneeseemme viedä.

Saari ei ole iso, mutta aika rehevää metsikköä kuitenkin on ja polkuja ristiin rastiin, sekä todella hyviä telttapaikkoja vaikka kuinka paljon. Vaan eipä taida nykyihmiset paljon telttailua arvostaa, kun veneessä pitää kaikki mukavuudet olla. ( ihan kuten meilläkin on 😉

Kävimme eteläpuolella vähän tutustumassa, jossa lintuja sitten heti paljon.

Aika arkoja ovat, kun heti meidät nähtyään, pyrähtivat joko uimaan tai kuten suurin osa, lentoon.

Ilmeisesti alue linnuille paratiisin omainen paikka, kun näin monilukuisina ovat täällä.

Mitä siihen rauhaan tulee, se oli hetken päästä tipotiessään. Kanoottiryhmä tuli aivan perämme puolelle pitämään pikakurssia vehkeen käsittelystä. Onneksi olivat vain vähän aikaa, kenties puolisen tuntia, ja rauha palasi.

Vai palasiko?

Ei aikaakaan kun tuli vene ja sitten toinenkin. Nämä kulkimet vaikuttivat sen verran pieniltä ja ilman yöpymismahdollisuuksia, eivätkä roudanneet mitään teltaa viittaavaakaan mukanaan maihin, niin tuskin yöksi jäävät. Siispä asennoiduttiin rauhallisen illan toivossa päivän viettoon.

Ruuaksi värkkäsin tänään valkosipulilla höystetyt aurajuustoperunat ja grillasin pari ulkofilepihviä kylkeen, eli grillipihvit.

Helle saa vaan aikaan sellaisen ilmiön, että salaatti olisi sopinut paremmin tälle päivälle. Mutta kun oli ottanut nämä mukaan, pitihän ne tehdä.

Siinä sitten pienille ruokaperäsille, eli torkuille, ja kun sen jälkeen ulos vilkaisin, oli taas tullut yksi vene lisää.

Tämä on jo sen kokoinen, että hyvinkin jäävät yöksi.

Onneksi ovat redillä ja kaiken lisäksi vastakkaisen saaren läheisyydessä, joten ei haittaa meille, oletettavasti.

Otin vähän paremmalla kameralla kuvan entisistä portaista ja jossa ilmeisesti ollut jonkin asteinen laituri tai jotain, koska kiinnikkeitä aika paljon kalliossa jäljellä.

Tässä näyttäisi olevan lähes äkkijyrkkä ranta, joten soveltuu hyvin purkkareillekin. Kävimme tuossa lähellä pyörähtämässä tänne tultaessa ja vettä oli kolmisen metriä. Oli vain meille tuo kallio liian jyrkkä ylös kapuamiseen. Ei olla enää nuoria gaselleja tai vuorikauriita.

Tässä näkyy osia niistä kiinnikkeistä. Jos olisikin ollut alas asti noita ”portaita”, olisimme suorilta tähän tultu.

Meidän paikka on vähän loivemmalla osuudella ja samalla myös matalampaa pohjan suhteen.

Näitä perhosia oli tosi paljon. Niitä välillä lenteli jopa lahdukan yli, jossa olemme.

Oli ihan pakko ottaa yksi suurennos.

Kun olin tehnyt toisen lenkin saaren pohjois- ja länsipuolelle, tuli sen verran hiki, että uhmasin luontoani ja menin jontkaan.

Tuli siis talviturkki viimeinkin heitettyä.

Aurinko teki laskuaan ja säteet ovat korkealla.

Purkkari, joka oli redilla tuolla kauempana, siirtyi vähän lähemmäksi niemennokkaa, varmaankin tulevaa länteen päin kääntyvää tuulta jo ennakkoon suojaan. Se nimittäin saattaa alkaa jo aamuöyllä kääntää sinne sen tuulen ja voimistua jonkin verran.

Aamulla säätiedotus lupaili voimistuvaa tuulta, joten oli aika tutkailla veneen siirtoa, johtuen loivan kallion saamaa kosteutta, märkyyttä, aaltojen tuomina. On sitten hiivatin liukkaita nuo kalliot märkinä.

Ei tarvinnut konetta käynnistää, vaan köysillä hoidin homman, koska ankkuri sai jäädä paikoilleen.

Tähän voi jopa purkkarilla tulla, kunhan ei nyt paljon yli kahden metrin ole kölisyvyys.

Meillähän tuo kaikuanturi on aika keulassa, tuossa tuulilasin kohdalla.

Ja tässäkin kohdin on kiinnikkeitä kalliossa, joten ei tarvitse omia kalliokiiloja käyttää.

Täällä on tarkoitus päivä vielä oleilla.

Pitkin päivää kävi muutama venekunta pikaisesti ihmettelemessä aaltoja, tai mistähän minä heidän ihmettelemisistä tiedän 😉

Pieni lenkki ulkomeren puolelle ja ihailemaan aaltojen tuloa rantakallioihin.

Ja ehkäpä kirkkaampana still-kuvana.

Iltapäivällä, kun tuuli oli jo jonkun aikaa jatkunut, kävin uudelleen ulkomeren puolella.

Tuolla puolen saarta kaunalot kuivaa aika hätäseen.

Täytyy vaan todeta, että on huippuhyvä saari. Kuten alussa totesin, tämä saari ansaitsisi laiturin ja ei varmaan pahitteeksi oli muutama poijukin. toki, kaikki jotka täällä kävi, osasivat käyttää ankkuria hyvin, joten jätetään ne poijut pois, niin ei uusavuttomat tule tänne. (tämä sarkasmia)

Toivottavasti illaksi tyyntyisi, kuten on ennusteet luvanneet. Heiluttaa nyt aika reilusti nuo niemen nokan kiertävät aallot.

Jos ei erikoisempaa, niin seuraavaan kertaan.