Lenkkeilyn huonot, jyrkät kalliot, ajattivat meidät lahdukan toiselle puolelle, Fladalandetiin.

Olemme useasti olleet tällä saarella, mutta juuri tässä kohtaa ei kertaakaan.

Kuten plotterin kuva kertoo, syvyyttä riittää vaikka isommallekin veneelle.
Ja kun nyt olimme hyvillä lenkkimaastoilla ympäröitynä, pitihän se lähteä liikkeelle, helteestä huolimatta.
Saaren pohjoispuolella oleva lahdukka oli jo sinilevän valloittama.
Yllättävän vähän oli veneitä saaressa. Oliko jo helle verottanut veneilijöitä kaupallisiin satamiin, että pääsee ilmastoituihin ravintoloihin? Hellettä nimittäin pisaa, yli 30 astetta varjossa.

Näillä helteillä ei oikein ruoka meinaan maistu, joten tänään olikin alkuruokana valkosipulietanat ja patonkia. Ravintola-annokseen verrattuna oli etanoita aika reilusti.

Kun etanat oli sulateltu, olikin jälkkärin vuoro. Pääruoka skipattiin tänään.
Eiliseltä oli mansikoita vähän jäljellä, jotenMadam nautti niita skumpan kera. Oli siinä pari lettuakin hilloilla.

Alkuillasta kävi peura ruokailemassa aika lähellä Sarzaa. Tämä oli ilmeisesti tullut ihan yksin saareen, tai ainakaan me ei muita havaittu.

Kun aurinko oli jo melkein laskenut puiden taakse, horisontiin tulee jännä sini ja punerrus. Tätä ei näe muualla kuin merellä. Ja eritoteen kun on plägä.

Jos joku on valinnut hyvän naamioinnin, ainakin tähän taustaan, on harmaahaikara.

Illan viimeinen näpsy. Eikö kulkijan hommat kestä päivänvaloa 😉

Toinen päivä samassa saaressa, samassa kohtaa. Pikkulenkki, mutta keli senkun lämpenee.
Kuvan purkkarin kohdalla olimme viime vuonna.

Alkaa valkoiselle ihmiselle olla kohta ihan riittävästi asteita.
Onneksi sisällä on viileää 😉

Ja vielä vanha, mutta ajankohtainen video:
Seuraavaan kertaan.
Hienot kesäkuvat!💛
https://jasukuvaa.blogspot.com/
TykkääTykkää
Hyvää matkaa Sarzan väelle!
Kiitos
TykkääTykkää