6.7. Takaisin kotisatamaan

Aamulla soittelin firmoja läpi, saisko toimitettua uutta jääkaappia esim Inkooseen.

Vähän oli takkuista pitoimitusen kanssa, oli nääs lauantai, joten eivät vie edes matkahuoltoon. 

Yksi kertoi rehellisesti, ettei ole hyllyssä ja tukkurilta tulisi ensin heille ja sit vasta he pääsisivät toimittamaan eteen päin, joten menis loppuviikkoon.

Sitten keksi, että soitanpa Vestekiin, joilla on Captains shopit. Sieltä olin ostanut tutkan ja paljon muutakin rompetta. 

Sattui olemaan juurikin meidän mittoihin sopiva ja vieläpä myymälässä.

Siispä klo 10:00 liikkeelle ja Suomenojan satamaan eli kotisatama.

Soitin myöskin Keijolle, josko tulisi rantaan auton kanssa. Olin omamme laittanut seisontaan. Silläpä Keijon Vovolla huristeltiin Vestekin Suomenojan myymälään.

Kyytiin nostettun ovh olisi ollut vähän yli 800 € mutta saatiin vähän alle 600 €. Ja vieläpä 7 litraa suurempi. Eli piimää mahtuu…..

Vietiin vanha ”vaihdossa” josta kuitenkaan ei saatu hyvitystä.

Tässä uudessa on kompura tuossa yläosassa, kun vanhassa se vei koko takaosa. Siispä se lisätila tulee syvyydestä.

Lisäksi tässä on oikea pakastelokero, jolla voi pakastaakin, eikä vain säilyttää puolikohmeisena.

Paikalleen asennuksen ajaksi joutui vetolaatikot ottamaan pois.

Sieltäpä löytyi ylläri.

Jotain makaronin tapaista???

Tulipahan siivottua sekin kaappi.

Sain taas punnertaa oikein olan takaa, koska ”reikä” on juuri sopivan kokoinen, eli tiukka.

Siinäpä se nyt on.

Olemme iloisia, että se hajosi nyt, eikä jossain Turunsaaristossa matkalla Ahvenanmaalle. Nyt selvittiin vähän yli kolmellakymmenellä maililla.

Takaisin tullessa puolesta matkaa satoi loppuun asti, Stora Svartööhön.

Synkät oli pilvet vielä tunnin jälkeenkin, kun oltiin palattu ”pilttuuseemme”

Hyvähän meidän oli tulla takas, kun Sami tommosen lapun eilen laittoi.

Sitten olikin pienen saarikierroksen aika.

Jos ei täällä sielu lepää, niin ei missään.

Tietty, lappi ja ne tunturit, on se toinen vastaavanlainen paikka, ainakin minulle.

Isompi kuva on Porkkalan selälle päin.

Se, ylitämmekö sen huomenna vai vasta maanantai, aika näyttää.

Näyttää kirkastuvan illaksi, että eiköhän me saada taaskin hieno ilta.

kirkastuu se

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s