Päätettiin siirtyä vähän lähemmäs Maarianhaminaa.
Föglön ja Degerön välistä väylä kun tultiin, siinä sillan paikkeilla, oli ruuhkaa melkeinpä kuin Mannerheimintiellä. Vastaan tili kaksi hinattavaakin venettä. Olivat pienempiä, mutta yhtä kaikki, hinauksessa.
Isoja, 30-35 jalkaisia moottoveneitä useampi ohitti meidät ja vastaankin tuli muutama.
Siitä jokunen maili etiäpäin, isolla väylällä, olikin sitten oikeesti veneitä. Ja jopa Viikkarin laiva oli uskaltautunut sekaan.
Bäckön länsipuolella jouduin jopa plaanista laskemaan, kun oli purkkaria, motorbåtia ja vieläpä yksi Poker-run-tuuppinen himu keksintö tuli samassa kapekoikossa vastaan.
Oli siinä maalaispojalla, ei kun kipparilla ihmettelemistä ; – )
Eilen tutkailin karttija, missä olisi tulevaan tuuleen suojaisa paikka, ja päädyttiin tämmöiseen piskuiseen saareen.

Paikka sijaitsee Bäckön eteläpuolella olevan Sömmarön eteläpuolella.
Olipa paljon eteläpuolia….
Kiviä kierrelle varovasti tultiin tämä loppumatka.
Jostain syystä plotterin kaikuluotainkin pelasi juuri nämä kriittiset hetket.

Tuossa lähellä on joitakin mökkejä, laituri poijuineen. Emme kuitenkaan sinne menneet häiritsemään siellä olevia.
Tiedä vaikka mitä siitä tulisi ; – )
Aika iso katamaraani motorbåt tuli tuonne ”peremmälle”. Näkyi liehuvan Ruotsin lippu ahterissa.

Itseasiassa syväyttä tänne oli melkeimpä koko matkan 4-4.5 metriä.



Pienellä googlettamisella selvisi, että paikkaa hallinnoi : Möholm | Mariehamns Seglarförening
Onneksi emme menneet nolaamaan itseämme sinne.
Nuo redillä olevat ovat melkeimpä kaikki rootsibååtti.
Varmaankin jonkimmoinen ystävyyssatama.
Merihenkiset ry ei tod näk lukeudu ystävyysseuraksi.
Toki, ystäviä ollaan, mutta ehkei oikeutta käyttää heidän satamaansa.
Aika ajoin oli oikeen trafiikkia aivan Sarzan peränpuolella, missä oli pienet viitat sekä linjataulut ohjaamassa kivienkiertelyä.
Niin, ja netti eikä puhelin vörki. DNA ei pelitä, mutta Elisa alkoi kuulumaan, mutta ei mikään nopea yhteys, joten tiedostojen lähettäminen, turha edes yrittää.
Pieni Mavicin kuvien ja Loirin sävelin, olkaa hyvä:
Öitä
