29.8. Takaisin merelle ja Bylandet,

Saatiin viikonlopulla hoidettua ”velvollisuudet” eli hyvän tuttumme Jussin 70v synttärit sekä pientä muutakin puuhastelua tuli tehtyä.

Sain luututtua pilssin puhtaaksi ja tutkittua mistä tulee niin vettä kuin öljyäkin.

Vetolaitteen läpivienti falskaa pikkuisen, eli vaseliinin puute.

Öljy tulee lohkon sivulla olevista tarkistusluukuista, joiden uudelleen tiivistys jää hamaan tulevaisuuteen.

pikkasen oli lentäviä

Ilmeisesti pesueet onnistuneet hyvin, koska kovasti oli liikettä eilen illalla, kun kaikki hamusivat öykköjä, tai mitä liekään syötävät örkit, veden pinnalta.

Nämä laiturien alustat on enempi vähempi pääskysten valloittamia ja tykkäävät istuskella veneiden kaiteilla. Tästä manööveristä veneen omistajat eivät pidä sitten yhtään, koska jättävät käyntikorttejaan niitä kenenkään pyytämättä.

oma paikka

Tänään päästiin pienien koukoroiden jälkeen lähtemään vasta vähän vaille kahdeksan illaalla veneilemään. Ensin Skattalle vähän menovettä ottamaan ja ulkokautta Bylandetiin. Ei ollut kauhia trafiikki. Yksi vene tuli vastaan ja yksi ohitti meidät vähän ennen päämääräämme.

Paikkamme oli vapaana saaren pohjoiskärjessä, joten siihen kiinnitimme Sarzan.

Toisessa päässä länsirannalla näkyi olevan yksi vene, nähtiin kun lähestyttiin saarta.

taltta ja kulkupeli

Yllätys oli melkoinen, kun rantaan päästiin. Eipä oltukaan yksin.

Kanootti oli jo rantautunut ja telttansa oli puuvaraston ja keittokatoksen väliin laittanut.

Mitähän tuumais, jos mentäis tulet tekemään ja iltaa istumaan?

No, ei tehdä, ei.

Vaikka yöksi onkin luvattu sateita, pitäisi huominen päivä kuitenkin olla sateeton.

tuleeko sade

Kovati on lähestymässä tummaa pilvee lännestä käsin. Ennusteen mukaan saavuttaa meidät puolen yön aikoihin.

Saapi rauhalliseen ropinaan nukahtaa. Jos edes kuulee sitä.

Kaupungin ja laivojen valot

Siellä Helsinki siintää ja laivat tulee ja menee.

ön valot

Pakkohan se oli kokeilla kännykän ”valovoimaa” klo 21:55 ja kohti Helsinkiä, jonne matkaa täältä n 18 mailia. Ja lämmin on ilta. Merituuli on kuin lehmän henkäys.

lämmin on

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.