Aamun sää ei hirveesti mieltä hivellyt.

Eilen lupailivat jo aamuksi kirkkautta, vaan mitekä kävi.

Kesti tihkusade yhteentoista ja kirkastumiseen meni kahteen asti.

Silloin vasta uskallettiin lähteä saarikierrokselle.

Kanootimelojat tulleet aika hussakassa, mutta tulleet kuitenkin.

Eilen illalla näkyi Helsingin valot, nyt ei näy edes luodot ja saaret.

Saarikierroksen ja auringonpaisteen kuivatessa kalliot, ihailin eroosion tekosia.

Tuo olis kuin palapeli, etsiä kivenlohkareet ja laittaa ne paikoilleen.

Olispa kiva tulla viiden kymmenen vuoden päästä katsomaan, onko tilanne muuttunut palojen suhteen.

Näissä saarissa on tosi paljon vänkyräpuita.

Kaippa nämä olosuhteet ovat vaan niin kovat, että puidenkin pitää keksiä mitä ihmeellisimpiä muotoja selvitäkseen tuulista ja tuiskuista.

Huilitaukoa kun pideltiin, tuli idästä rannikkovartioston laiva, ja arvuuttelin, miten purkkarin käy.

Tuossa kohtaa väylä ei loppujen lopuksi hirveän leveä ole, joten kaippa siinä purkkarissa jo pikkasen kiire tuli alta pois päästä.

Kun kaiken tämän jännittävän olin kokenut, olikin nuotion teon vuoro.

Ei mennyt ihan putkeen.

Kynsitulet ok, mutta kun lisäsin puita, sammui melkein heti. Pohja oli yöllisen sateen jäljilta ilmeisesti niin märkä, että lisäpuut painoivat jo syttyneet märkään ja sammuttivat koko keksinnön. Eipä ole ennen moista käynyt ja ehkäpä pari kertaa olen notskeja tehnyt.

Kun se viimein syttyi uudelleen, yhden tikkuaskin tuhlanneena, juurekset pilkottuna ja vuuassa alkoivat olla kypsiä niin oli broiskun sisäfileiden vuoro päästä hiillokselle.

Maisemahan täällä ruuantekijällä on mitä on.

Lähti meidän kanoottimieskin pois vähän ennen kuin päästiin syömään.

Paljainjaloin työnteli kajakkinsa veteen ja oli saanut varusteensakin mahtumaan, joita oli paljon, kulkupelinsä sisuksiin.

Vähän aikaa koipiaan kuivatteli ja piilon lopulta laittoi varpaansa.

Eikä aikaakaan, kun jo ”perävalot” vain näkyivät, kun tuulta ja aaltoja uhmaten selälle hävisi.

Saatiin tuossa välissä naapurikin. Ja naapuri tosiaankin. Meillä on talvisäilytyspaikat melkein vierekkäin Suomenojalla.

Katolla tuossa on vapatelinettä ja kaiken maaliman virityksiä, joita aktiivinen kalamies tarvitsee.

Varmaan olis minullakin, jos olisin pikkasen nuorempi, nyt ei enää viitsi/jaksa.

Katsotaan, näkyykö illalla jotain erikoisempaa. Jos ei, niin pieni historiapläjäys, niille, joita asia kiinnostaa.

Lainattu Wikipediasta:

Stora Mickelskären on Porkkalan edustalla, Kirkkonummen kunnan alueella sijaitseva usean saaren muodostama saariryhmä. Nimen katsotaan olevan perua siitä, että viikinkien reitti oli kulkenut saariston ohi. Lähtökohtana on ollut tuon ajan ruotsin ”mikla” eli suurta (nykyruotsin mycket) tarkoittava sana.

Saariston pääsaari Bylandet on Espoon kaupungin virkistysalue. Saari on ollut aiemmin myös osa toisen maailmansodan jälkeistä Porkkalan vuokra-aluetta vuoteen 1956 asti. Tänä aikana siellä sijaitsi Neuvostoliiton vuokra-alueen merivalvonnan hallinnollinen keskus, minkä vuoksi saarella on yhä runsaasti ajan neuvostoliittolaista rakennuskantaa. Tunnetuimmat ovat Komendantin talo ja leipomo. Saarella on myös suomalaisten toisen maailmansodan aikana rakentama tulenjohtotorni, “Valven saapas“, joka on puolustusvoimien hallinnassa. Bylandetissa on yksi poiju pohjoiskärjessä ja useampia poijuja länsipuolella. Poijut on porattu kallioon länsipuolella ja kaikkia länsipuolen poijuja yhdistää ketju pohjassa, joten ankkuriin ei kannata mennä. Pohjoiskärjessä olevalla poijulla on paino. (Poijut on laitettu 2003, mutta ne on tarkastettu 3. elokuuta 2011.)

Pohjoiskärkeen laitettu tänä kesänä, 2019, kolme poijua.

Muita Stora Mickelskärenin saaria ovat mm. Norrlandet, Lövlandet, Norra Linlandet, Södra Linlandet sekä Skrobban.

Skrobban on Merikarhujen saari ja sinne on ulkopuolisilla pääsy vain kutsusta. Saaren merkittävin nähtävyys on vuoden 1850 piirustusten mukaisesti uudelleenrakennettu punainen luotsitupa. Luotsitupien tapaan sieltä piti näkyä kaikille ilmansuunnille, joten se onkin sijoitettu saaren korkeimmalle kohdalle avokalliolle, josta avautuu näkymät kaikille alueen veneilyreiteille.

Me käytettiin Bylandetista 70-luvulla nimeä Stora Mickelskär ja kun olen tavannut täällä meikeläisen ikäisiä, hekin puhuvat vain Mickelskäristä.

Alueella on, kuten ylää mainittu, ollut liikennettä kautta aikain, joten myöskin havereita on ajan saatossa tullut melkoisesti.

Väyliähän ei välttämättä ollut muinoin merkitty, niin kuin tässä karttakaappauksessa on. http://hylyt.net.