Valvoin ja valvoin turhaan.

Niin valvoivat naapurin veneessäkin. Paitsi että naapurin veneen rouva teki tempun joka ois meiltä jäänyt tekemättä.

NUKU YÖ ULKONA.

Suomen Latu haastaa neljännen kerran koko Suomen nukkumaan yönsä ulkona 31.8.2019. Majoitteena voi olla teltta, tarppi, laavu tai vaikka kuusen alus. 

Vaikka tuossa ei puhuta mitään kalliolla nukkumisesta, hän nukkui kalliolla saaren pohjoiskärjessä. Hatun noston arvoinen suoritus.

Tuon valoilmiön mentyä puiden taa, oli hänellä upea tähtitaivas näköalanaan, koska pilvet hävisivät auringon myötä.

Iltapäivällä alkoi purkkareiden perässäajokilpailu.

Perjantaina tuo jono meni länteen ja nyt itään. Nopeella laskennalla oli parhaimmillaan 30 purjeilla varustettua kahta moottorivenettä kohden.

Oli siellä joukossa joitakin, joilla kartta oli varmaankin väärin päin, koska poikkesivat tyystin muiden suunnasta.

Nämä kuvat kännykällä otettuja ja väylä on noin parin kilometrin päässä, joten pieni rakeisuus sallittakoon.

On täällä ollut jonkin verran porukkaa, koska suojaan latomamme puut alkaa kohta

olla loppumassa.

Ruokailun jälkeen jäätiin ihan iteksemme, joka oli oletettavaakin.

Meitä eläkeläisiä ei niin paljon kuitenkaan näillä vesillä pyöri. Ne muut haluavat mennä laiturilla ja sähköllä varustettuihin saariin/satamiin.

Nuoripari oli viimeinen vene, joka täältä pohjoiskärjestä lähti.

Tuollaista Vator 17R mallista venettä kuolattiin Sopasen Pekan kanssa joskus 70-luvulla.

Ei riittänyt meillä pelimerkit tuolloin.

Tai ehkäpä olisi riittänytkin, jos ei niitä olisi kannettu Pollariin.

(ravintola Kivenlahdessa, jonka yläkerrassa Sopaset asuivat)

Nyt sitten täytyy valvoa toinenkin yö, koska lupailevat niitä leiskuvia taivaalle tänää, kun kerta eilen ei ollut.

Ennen valvomisia, piti tehdä reippailua.

Ulkomeren puolella, eteläkärjessä, mihin vielä aurinko pikkaisen valoaan antoi, oli väriloistoakin, ainakin vähän.

Ja niin oli aaltojakin.

Nämä eivät olleet ohiajavien laivojen tekemiä, vaan ihan luonnonvoimat saavat meren liikkeelle.

Suurimmat olivat merisään mukaan noin 90 senttisiä.

Sen verran kookkaita, että ei olisi sivuvastaiseen kovin miellyttävää ajella, ainakaan pitkään.

Yritin pärskeitä kytätä, mutta kovin olin hidas. Olisi varmaan pitänyt ottaa sarjakuvauksella, mutta unohdin moisen ominaisuuden.

Takaisin kun päästiin, alkoi valopallo tehdä häviämistemppunsa, jälleen, kuten joka ilta.