30.7. Toinen päivä Enklinge’ssä

Aaamu aukeni pilvettömänä mutta tuulisena.

Siksipä päätettiin siirtää vene toisin päin ja kylkikiinnitykseen, koska ei ollut merkkejä tuulen laantumisesta.

Päin vastoin, yltyy iltaa kohden.

En varmaan olisi ryhtynytkään moiseen operaatioon, mutta eilen maksaessani laiturimaksua, 15.- € , satamaisäntä sanoi, että jos jäätte vielä toiseksi yöksi, siirtäkää tuonne.

Ja minähän kuuliaisena tottelin ; – )

nokka kohden tuulta.

Jonkin verran oli lähtijöitä kuten uusia tulijoita.

Eilen kaupassa käydessämme, kauppias kehoitti käymään museoalueella. Siispä taas, kuuliaisina turisteina, läksimme.

Rannassa oli kerätty kylän pyöriä veneilijöiden käyttöön, joten valittiin kaksi parasta, ainakin omasta mielestämme.

Minun valitsemassani oli välitykset pikkaisen harvemmat, oli kuin kolmosvaihde olisi ollut päällä. Onneksi seutu ei ole mäkistä.

Siinä sitten puuskaisessa vastatuulessa sotkettiin kohti Hermas-museoaluetta.

Madam jäikin vähän jälkeen navakan vastaisen ”uuvuttamana”.

Hermas on vanha saaristolaistila, jonka juuret ulottuvat aina 1500-luvulle asti. Tilan ensimmäinen tunnettu talonpoika oli “tilimies” Per Olson, jonka nimi mainittiin vuoden 1537 veronkantokirjoissa. Tila pysyi asuttuna aina vuoteen 1973 asti, jolloin tilan viimeinen asukas Sven Karlsson poistui keskuudestamme.

Tilaan kuuluu lukuisia eri rakennuksia kuten päätalo, pikkutupa, aittoja, talli, navetta, mylly ja savusauna. Rakennusten sisätilat ovat alkuperäisessä asussaan ja vanhojen käyttötavaroiden kokoelma on ainutlaatuinen – taloustavaroista, työkaluista ja vaatteista maatalous- ja kalastusvälineisiin. 

Ahvenanmaan maakuntahallitus, joka vuonna 1979 osti Hermasin tilan, vastaa Hermasin museotilan toiminnasta.

AVOINNA 2019:
10.6.–11.8. joka päivä klo 10–17
Juhannusaattona: klo 10–14.

Kyllä oli nähtävää.

Jos oli fillarointi läkähdyttää meidät, niin nyt katsottavan määrä oikeesti läkähdytti.

pihapiiri, vasemmalla päärakennus

Rakennuksia on kaikkiaan 20 kpl.

Alakuvassa pikkutuvan takka, jossa asuttiin yleensä lämpiminä vuodenaikoina. Sven Karlsson, viimeisin tilalla sunut, asusteli pikkupoikana täällä. Hänellä oli tapana polttaa risuja takassa niin, että kipinät nousivat piipusta kuin tulisuihku. Naapun isäntää hirvitti, että kohta hänen navettansa katto syttyy tuleen noista kipinöistä. Ei syttynyt, kun vieläkin siinä on.

Pikkutupa oli myöskin kylän miesten sunnuntai-iltaisin käyttämä kokoontumistila. Siellä he huvitellakseen pelailivat korttia, marjapussia, illan hämärtyessä ja tupakansavun tihentyessä.

Täällä myöskin tehtiin kaikenlaisia askareita.

Oli siinä sitten kiva mennä pötkölleen, kun savua oli pirtti täysi.

Päätuvassa olikin sitten isompi hella ja uuni. Uuniin mahtui parisenkymmenta leipää kerralla paistumaan.

Joten ei mikään ihan pikkuinen.

Talvisin kaikki asuivat ja nukkuivat täällä.

Sängyissä siis joutui useampi vierekkäin kylki-kyljessä, toisiaan lämmittäen, nukkumaan. Ei tainnut hirveesti ”yksityisyyttä” olla.

Päärakennuksen itäpäässä oli ilmeisesti isäntäväen oma huone.

Siellä ei ollut työkaluja tai muutakaan ”ylimääräistä”.

Talvellahan kaikki askareet tehtiin päätuvassa, joten isäntäväki sai olla omassa rauhassa.

Työvaatteetkin oli säilyneet, kuin odottaen käyttöä.

”kylmähuone”

Portaiden alla, aivan kuin meidän mummolassa, oli ruokavarasto, ”kylmiö”.

Tietenkin oli myös maakellari, mutta tämä oli ns ”käsivarasto”, joka pysyi yllättävänkin viileänä.

Puu-cee oli jopa kolmen istuttava. Villi veikkaukseni – oikealta, miesten – naisten ja lasten, koosta päätellen.

Siinä sitten samalla saattoi päivän kuulumiset vaihtaa.

Koska silakka oli maksuväline saaristolaisille, piti tynnyreitä olla paljon.

Jopa verot maksettiin kaloilla.

Näitä he sitten pitkin talvea väsäsivät tuvassa, koska ei varmaankaan silloin ollut vielä palautussysteemiä. ainakaan pantillista.

Ja tarvittiinhan lihankin säilömiseen tynnyreitä.

Tilalla kun oli karjaa, lampaita, sikoja ja kanojakin.

Hevosvetoisia vehkeitä oli jos jonniin moisia.

Osa oli vielä yllättävänkin hyvässä hapessa.

Puimuri oli aika pieni, mutta varmaankin asiansa ajava.

Jos tuulet puuttui, ettei tuulella toimivaa myllyä voinut käyttää, oli käsikäyttöinenkin.

Joskushan tällaisella tehtiin ns uutispuuro.

Eli ensimmäiset jauhot jauhettiin tällä, kun ei maltettu odottaa isoon myylyyn pääsyä.

Taustalla juustomuotteja tai voiastioita??

Savusaunan kiuas ei varmaankaan ollut enää alkuperäinen. Liekö ajan saatossa sortunut.

Mutta käsitykseen pääsee, sen koosta.

Toista metriä kanttiinsa oli tämä ”uustuotanto”.

Kaiken tämän suojana piti olla tietysti katto.

Tällaista ratkaisua en ole aiemmin nähnyt missään muualla. Opas kertoilikin, että taitaa olla näillä kulmilla käytetty tapa.

Laudat alla, tuohi kosteuseristeenä ja mantereelta tuotu kuusi päällimmäisenä.

Mielenkiintoinen ratkaisu kaiken kaikkiaan.

Tämä kylä poltettiin 29. 1. 1809, mutta jo samana vuonna kyläläiset alkoivat uudisrakentamisen.

Ilmeisesti talo(t) eli salvos, on siirretty muualta, mutta ei tiedetä mistä. Joko manner.Ahvenanmaalta tai jopa Suomesta. Samoja perustuksia on tod näk hyödynnetty.

Kylät poltettiin ruotsalaisen kuninkaan Kustaa IV Adolfin käskystä, poltetun maan taktiikaksi. Eipähän vihulainen, tässä tapauksessa venäläiset, pärjänneet talvea ilman taloja. Kyläläiset evakoitiin sitä ennen Ahvenanmaan mantereelle.

Kun ei raaskittu käyttää nauloja, laitettiin puutapein poikittain parrun pätkä ja kiviä painoksi, niin eipähän myrsky ”kuori” kattoa nurkista lähtien pois.

Polkupyörä ja sen moottori.

Sitä kutsuttiin:

”Auta minut kotiin”-moottoriksi.

Empä ole tällaistakaan nähnyt.

Kyllähän pentuna ollessa näki kotopuolessa moottorikäyttöisiä pyöriä, mutta ne moottorit oli melkein kuin mopossa, eikä pyörän keskiössä.

Kun rauta oli kallista, piti lapiotkin puusta tehdä ja sitten vain vähän jatkaa metallilla.

Ja hyvä oli varren kahvasta kiinni ottaa, kun piti nostaa tavaraa, oli se sitten savea tai multaa.

Tässäpä vai pieni pintaraapaisu, siitä kaikesta, mitä alue piti sisällään.

Tulkaa itse katsomaan, suosittelen lämpöisesti. Tänne pääsee jopa autolla, lauttoja hyväksi käyttäen.

Tuuli on sen verran navakkaa, että painaa veneitten painosta poijutkin pinnan alle.

toinen poiju kokonaan veden pinnan alla

Yhteyslautta saareen saa puskea tosissaan vastatuuleen.

puskee, puskee

Lautta tulee tähän saareen Kumlingenista. En ole sen enempää selvitellyt, mihin kaikkiin saariin menee tai tulee.

Maksettiin juuri keksi seuraavaa yöpymistä. Ei viitsi lähteä tuonne tuuleen etsimään jotain luonnonsatamaa. Oltiin kuulemma sen verran hyviä asiakkaita, että satamaisäntä tarjoaa meille saunan. Aateltiin ennen lähtöä sit käydä löylyt ottamassa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.