Matka Kiinaan osa 3

Kohteemme Kiina, sunnuntaina

Monta sivua tekstiä ja nyt vasta pääsemme itse kohteeseen, Kiinaan.

Saatiin saapumisleima, sunnuntai 8.8.1976

leimat saatiin.

Mutta, vielä on lukijaa pikkaisen kiusattava, sattui meinaan pikkaisen erikoinen episodi Kiinan puolella.

7023 km Erlian (二连) telien vaihto 3 tuntia

Tullimuodollisuuksien jälkeen juna ajetaan ”talliin” ilman matkustajia. 

Meidät kävylettiin odotushalliin.

Syy miksi junat ajetaan halliin, on telien vainto.

Venäjällä rautateillä arveltiin olevan sotilaallista merkitystä, minkä vuoksi ei haluttu käyttää kansainväliseksi muodostuvaa brittiläistä standardiraideleveyttä. Yhdysvaltalainen sotilasinsinööri George Washington Whistler (Fort Wayne Indiana 1800 – Pietari 1849) palkattiin rakennuttamaan Moskovan ja Pietarin välistä rautatietä, jonka leveydeksi tuli Yhdysvaltain etelävaltiolaiset viisi jalkaa. Näin tämä ”venäläisenä raideleveytenä” pidetty leveys tuli voimaan koko rataverkolla koskien myös ViroaLiettuaaLatviaaSuomeaUkrainaaValko-Venäjää ja Mongoliaa. 1520 mm.

Ja Kiinassa on ”Enlantilainen” raideleveys. 1 435 mm. Meille kerrottiin myöhemmin, että ennen vallankumousta, oli Kiinassakin aikaisemmin tuo 1520mm, mutta Mao kavennutti sen tuohon 1435 mm:iin.

Kauanko sitten rataverkosto oli pois käytöstä muutoksen aikana. Et usko, mutta kuusi tuntia. Mao määräsi kaikki radan viereen, jolloin jokaisen naulan kohdalle tuli yksi ukko, joka otti naulat pois, siirrettiin kiskot uuteen paikkaa ja naulattiin takaisin paikoilleen. En ole tietoa tarkistanut, mutta kun kerran lähetystön väki näin sen meille kertoi ja nähneenä Maon aikaisen kiinalaisen yhteiskunnan, uskon, että on totta. Niin, rataahan ei tuona aikana Kiinassa ollut kuin muutama kymmenen tuhatta kilometriä ???

Tässä ei ollut mitään erikoista.

Siispä mennään takaisin sinne odotushalliin.

Me luultiin, että tämän kolmetuntia odotellaan hissukseen mutta toisin kävi.

Kiinalaiset hakivat meidät kaikki länsimaiset, oisko ollut yhteensä kymmenkunta. ja vei toiseen huoneeseen. Siellä he sitten kyselivät kaikennäköistä, meiltäkin esim. että kuka on ryhmänne johtaja? Se olin minä. No missä muut ovat? Ei ole muita! Eivät meinanneet ensin uskoa, mutta aikamme keskusteltuamme, uskoivat.

Tämän jälkeen alkoi uskomaton show. Alustuksessa meille kerrottiin, että tämä on ensimmäinen kerta kun tätä esitetään julkisesti ja vieläpä ulkomaalaisille. Tarkoituksena lähettää ryhmä länsimaihin esiintymään, joten saimme testikatsojan roolin.  Ei ollut mitään esityslavaa, vain huoneen lattia. Sinne tuli muutama kiinalainen ja mukanaan tuoleja.

Sitten alkoi yhden henkilön tuolien pinoaminen samalla kiiveten ylemmäs ja ylemmäs saatuaan avustajalta lisää ”rakennusaineita” eli tuoleja. Ensimmäinen tuoli oli neljän pullon päällä, eli jokaisen jalan alla paikallinen olutpullo.

Lainakuva, kun ei ollut filmiä, millä kuvata. Idea oli sama, mitä näimme.

Kuva googletettu, ei oma, kun ne peijakkaan venäläiset …..

Tässä kyseisessä huoneessa ei ollut mitään turvavaljaita eikä muitakaan apuvälineitä. Hän vain lato tuoleja sikin sokin mitä ihmeellisempiin asentoihin. Tämä versio on kalpea aavistus siita näkemästämme. Muistikuvani oli, että tuolimäärä oli jotain paljon yli kymmenen. Eli tarkoitus oli tehdä ”maailmanennätys” ja me oltiin todistamassa sitä. Se onnistui, ei pudonnut ukko alas. Ja purki vielä hyvässä järjestyksessä minkä oli rakentanut. Tosin, eihän hän muuten olisi alas päässytkään ehjänä.

Seuraavaksi tuli kaksi henkilöä yksipyörisillä sirkuspyörillä paikalle. Toisella matala ja toisella parimetriä korkea. Tämä matalapöyräilijä pomppi flyygelin päälle, otti avustajalta viisi posliinista keittokuppia, laittoi ne päänsä päälle. Tässähän ei ollut mitään ihmeellistä, mutta sitten hän tiputti kupin kerralaan jalkaterälleen, ”potkaisi” singoten kupin kaverinsa päälaelle, ja tämä jopa sai sen pysymään sen siellä. Kun kaikki viisi kuppia olivat pinossa kaverin pään päällä, samalla huojuttaen korkeaa pyöräänsä edes takaisin, sinkosi aloittaja saamansa keittolisikan omalle paikalleen-keittokuppiin kaverin päänpäälle. Koitapa ite heittää posliinikuppiin keittolusikka kolmen metrin päähän, niin että ne säilyy ehjänä.

Temppuja seurasi useita, joista osaa emme me ainakaan ole nähneet missään esitettävän.

Moisesta esityksestä ei oltu kuultu lähetyksessäkään, ikinä ennen meidän kerrottua siitä.

Siispä hyvillä mielin takaisin junaan ja matka jatkui, nyt Kiinassa. Katsottavaa riitti. 

Kiinalaiseen ravintolavaunuun tietysti piti päästä. Ja voi sitä ihanuutta. Olut hyvää ja kylmää, mielestämme lähellä meidän A-olutta. Oli pullotettu kolmen vartin pullokokoon. 

Kuvaa mielestäni sen hetkistä mielialaa viereinen otos.

Kiinalaisethan nää ilotulitteen ovat keksineet.

Mekin olimme ihan liekeissä.

Ruoka oli tietysti hyvää. Tällöin päätimme, että käytämme koko kiinassa oloaikanamme vain puikkoja syödessämme, eli unohdetaan harukat ja veitset.

Täällä oli käytössä kansanvälinen ruokalista. Kiinaksi ja englanniksi. Ja lajikkeita oli yli sata. Tosin tuossa määrässä oli luettelo lisäkkeistä mukana. Riisit ja nuudelit yms. Kaikki oli numeroitu, näin vältettiin kieliongelmat. Kiinassa kun sattuu olemaan kaksi eri pääkieltä. Mandariinin ja Kantonin kiina. Eivät kuulemma ymmärrä toisiaan  sen enempää kirjoitettuna kuin puhuttunakaan.

Meitä ne ymmärti, vaikka eivät osanneet muuta kuin kiinaa. Ja me ei hirveesti sitä kieltä osattu, ei edes tuolloin tiedetty olut-sanaa kiinaksi ja se oli jotain se. Iso aukko sivistyksessä.

Kiinan maaseutua

Reissun edetessä opimme senkin asian, mutta eipäs hötkyillä.

ei viel kiinanmuuri

Tämä paikka kun nähtiin, luultiin, että nyt näkyy kiinanmuuri, Oltiin pikkasen hätäisiä, ei ollut, ei.

Vaan saattoipa sittenkin olla.

https://web.archive.org/web/20180228124314/http://sarza2.matkablogeja.fi/?p=4476

Maanantai ja Kiinan muuri alkaa näkymään

oikea muuri

Saatiin kuin saatiikiin näköpiiriimme se oikea muuri.

Toki, se edellinenkin saattoi olla pätkä oikeesta muurista, sitä kun on useammassa ”kerroksessa” eli solassa saattaa olla monta muurin pätkää peräkkäin.

Kiinanmuuri.fi - Aina ilmainen toimitus

Kiinan muuri on monesta osasta koostuva, yleisten määritelmien mukaan 6 000 – 9 000 kilometrin mittainen ja laajimman määritelmän mukaan jopa yli 20 000 kilometrin mittainen muinainen rakennelma pohjoisessa Kiinassa. Muuri on suurimmaksi osaksi noin kahdeksan metriä korkea ja leveydeltään 6–8 metriä. Se on rakennettu maasta, kivestä ja tiilistä.

Torni ja siitä lähtevät muurit.

Muuri syntyi 200-luvulla eaa. erillisten muurien yhdistämisellä suojaamaan Kiinaa pohjoisten paimentolaisheimojen hyökkäyksiltä, ja sen uusimmat osat rakennettiin 1600-luvulla. Joinain aikoina muurin rakentamiseen osallistui koko Kiinan miesväestö. Muurista tuli tarpeeton vuonna 1644, kun Kiina ulottui muurin pohjoispuolellekin. Muuri rapautui vuosisatojen ajan, kunnes 1900-luvulla se nostettiin Kiinassa tärkeäksi kansalliseksi symboliksi.

Muurin rakentamisen tarkoituksena oli paitsi mongolien torjuminen, myös levottomuuksien aiheuttajien ja armeijan työllistäminen sopivan kauas pääkaupungista. Muuri piti myös maan oloihin tyytymättömät kiinalaiset valtion rajojen sisällä.

Olimme aika innoissamme, kun viimeinkin nähtiin SE iso muuri, tai siis pieni osa siitä.

Näistä maisemista ei sitten ollutkaan kovin pitkä matka Pekingiin.

näinkö nämä täällä asuu ??

Kun aloimme lähestyä päätepysäkkiämme, alkoi kadun varsilla näkymään tällaisia bambukatoksia.

Oltiin pikkasen ihmeissämme. Olikohan nämä jotain kauppapaikkakatoksia vai mitä.

Mutta sitten kun osassa alkoi näkymään bambuseiniäkin, aateltiin, että näähän asuu noissa hökkeleissä.

Kyllähän me tiedettiin, että eihän tää mikään vauras maa ollut tuohon aikaan, mutta että tämmösissä nää asuu !!

Huh huh.

Ulla oli vastassa asemalla, kuten oli luvannut. Lähetystö Moskovassa oli lähettänyt tiedon meidän uudesta saapumisajasta. Tämäkään tiedonkulku ei olisi ollut mahdollinen ilman Markus Lyyran apua Moskovassa.

Niinpä laukkujamme raahaten siirryttiin autolle, valkoiseen farmari Volvoon. Kuskina kiinalainen ja auto kuului ulkoministeriölle, siis lähetystön käytössä. Siispä Lähetystöön.

Saatiin antaa tuliaiset, jälkiuunileipää ja silliä. Näiden syöminen onkin sitten ihan toinen juttu, myöhemmin siitä.

Lähetystössä selviteltiin tulevaa asumistamme, meillä kun oli tarkoitus majoittua Ullan luokse. Nyt se ei ollutkaan mahdollista.

Maanjäristyksen takia kaikki länsimaalaiset oli evakoitu Hong Kongiin, paitsi viisi Suomalaista olivat vapaaehtoisesti, tai näin ainakin meille kertoivat, jääneet tänne. Lisäksi kaikki ns itäblogin valtioiden henkilökunta oli jäänyt ”vapaaehtoisesti”.

Jäljelle jääneet, kaikki, asuivat teltoissa ulkona. Se selitti matkalla näkemämme ”hökkelirakennelmat”.

Ulla olikin varannut meille hotellista huoneen, ainoan, johon ulkomaiset saivat täällä majoittua. Hotel Peking oli suljettu ja meidät opastettiin puistikkoon, jossa toimi hotellin ”siipirakennus”

4. teltta rivillä 7

Huone olikin aika iso. Piti sisällään varmaankin tusinan verran laverityyppisiä sänkyjä.

Tämä puisto oli täynnä näitä ”huoneita”

Nämä olivat Kiinan armeijan telttoja.

Ei ole kovin montaa suomalaista saanut nukkua Puna Kiinan armeijan teltassa.

Mepä saatiin.

Seitsemäs telttarivi, neljäs teltta, vai oisko ”huone”

Tässäkin asiassa tehtiin historiaa. Väitän, että vallankumouksen jälkeen ollaan taatusti ekat Suomi-pojat telttamajoituksessa Kiinassa. Ja vieläpä puna-armeijan teltassa.

Hotelli oli myös evakossa. Samasta syystä kuin kaikki muutkin, vieraat saivat majoittua taivasalle. Jälkijäristysten pelko oli iso. Ulla kertoikin meitä odottaessaan tunteneensa aivan selkeitä, pieniä järistyksiä, joita me ei tietenkään jo valmiiksi tärisevässä junassa voitu havaita.

Kun tämä osio oli hoidettu, lähdettiin taksilla lähetystöön, joka muuten sitten pikkasen kesti.

Takseja oli aika paljon, ehkäpä kymmenkunta. Vuorossa olevaan, meille osoitettuun taxiin kun meinattiin takapenkille tyrkätä ittemme, oli yllätys suuri. Eihän tässä autossa ollut takapenkkiä.

Kyllä Suomi-poikaa koeteltiin taas.

Kuskit aloittivat hirveän hälä mölön. Ringissä ihmettelivät tilannetta. Se ihmettely kesti ja kesti. Sitten joku ilmeisesti puoli vahingossa keksi, että kuskikin oli kateissa. Aikansa etittyään, löytyi kuski penkin kera. Poika oli mennyt tirsoille pekkeineen. Olihan se paljon miellyttävämpää nukkua pehmeällä penkillä kuin kovalla maalla. Kyllä oli hauskaa koko porukalla. Me mukaan lukien naurettiin koko tilanteelle.

Tämä episodi kun kerrottiin lähetystön porukoille, niin he pitivät sitä melkeinpä normaalina tapahtumana. Täällä kuulemma sattuu ja tapahtuu kaiken näköistä. Ja jos tulee jokin ongelma, niin puhemies Mao on opettanut; – älä tee itse mitään, vaan kutsu koolle kokous ja sitten mietitte kimpassa, mitä pitää tehdä. Näinhän nämä taxikuskit juurikin olivat menetelleet. Eivät voineet antaa seuraavan auton lähteä, koska juurikin tämä oli ”määrätty” meille. Joka muuten oikeesti saattoi pitää paikkansa. Oltiin sen verta ”epäilyttäviä” Suomalaisia, ties mitä agentteja.

Lähetystössä tulkin välityksellä selvittelimme, että meillä on kaksinkertainen viisumi olemassa, koska meidän oli lähdettävä jo seuraavana päivänä pois Pekingistä. Viranomaismääräys, kiinalaisten.

Viisumiasia oli kuulemma kunnossa joten hyvillä mielin voitiin lähteä huomiselle junalippujen hankintaan. Kun sekin asia saatiin järjestettyä, varasi Ulla meille samasta hotellista, Hotel Hong Kong, kaksi huonetta, missä loput suomalaiset lähetystön henkilökuntaa kuuluvat majailivat evakossa. Samaa hotellia käytti kuulemma myös Finnairin henkilökunta. Kaippa se sitten meillekin kelpaa.

Nyt olikin sitten nälkä. Ulla ja taisi tulla pari muutakin mukaan, vei meidät ravintolaan, jossa he käyvät joka päivä töissä ollessaan lounaalla. Samaisessa käyvät myös muutkin lähetystöissä työskentelevät, pois lukien itäblokin maat. Kuppila sijaitsi diplomaatti-kaupunginosassa, joka on muurilla eristetty muusta kaupungista, eikä sinne ole tavallisella kiinalaisella mitään asiaa, ellei ole alueella töissä.

Ruoka oli suorastaan herkullista ja olut edelleen hyvää. Ja halpaa. Oisko tuo kolmen vartin olut maksanut 50 penniä, kun meillä 1/3 lt normi keskari maksoi tuolloin ravintolassa noin 3 markkaa. Ruoka oli suhteessa vielä halvempaa.

Yöksi sitten telttaan. Vähän ennen kun mentiin maate, tuli joku virkailija kysymään meiltä. osataanko jotain kieltä, oli ilmeisesti Albania?? ja toivat tullessaan tumman miehen. Pistivät toiselle puolelle telttaa tämän ukon. Myöhemmin kävivät vielä uudelleen utelemassa, etteikö vieläkään osata miehen puhumaa kieltä. Ei oltu opittu, mutta ei kyllä ollut tarkoituskaan opetella.

Niin jäi ukko makoilemaan meidän kanssa sinne. Jotenkin tuli vähän sääliksi tuota kulkijaa kohtaan. Ei osaa mitään muuta kieltä kuin omaansa, ja koko Pekingissä ei löydy tän maanjäristys hässäkän vuoksi toista saman maalaista.

Sitten kun valotkin pantiin pienemmälle, tuli semmonen pieni pelko tuota mies poloa kohtaan. Näky vain silloin tällöin silmän valkuaiset kun hän jotain pälyili. Ensin sovittiinkin, että pidetäänkö vuorotellen vartioo, mutta tais uni viedä meidät.

Ei vienyt ukko meitä eikä meiltä mitään. Oli aamulla hävinnyt. Tais kiinalaiset viedä.

Tiistai toivoa täynnä ja etelään Kantoniin

Aamupäivällä mentiin vaihteeksi lähetystöön setvimään viimeisiä tilannetietoja.

Se iso järistys oli vienyt koko Tietsinin kaupungin ja rataakin oli hävinnyt parin kilometrin matkalta. (taisinkin mainita tästä jo Moskovan osiossa) Tarkennusta saatiin lähinnä ihmisuhreista. Se oli todennäköisesti paljon isompi, mitä julkisuuteen ilmoitettiin. Ehkäpä miljoona-luokkaa.

Tiedot kertoilivat samaa kuten eilenkin. Pitää lähteä etelään päin, missä ei ole vaaraa.

Meni päivä pikkaisen odotteluksi, emme mitään ihmeellistä saaneet aikaan.

Juna lähti illan suussa kohti Kantonia, jonne taaskin saatiin kyyti ja Ulla toimi saattajana. Toinen matkalaukuista jätettiin Pekingiin joten sai ”raaalla” kädellä valkata niistä vähistä kamppeista mitä mukana oli, mitä jätetään etelän matkalle. Eihän sitä loppujen lopuksi paljon tarvitse, että pärjää. Parit housut ja paidat, muutamat kalsarit, noin niin kuin pääpiirteittäin.

Junan nytkähdettyä liikkeelle, tapahtui taas kummia. Aateltiin mennä ravintelivaunuun, mutta täyttä näkyi olevan. Joku viittoili meille pois ajaen, ja uskottiinhan me, eihän sinne täyteen kuppilaan ois mahtunutkaan. Eikä mennyt kauankaan, kun kokki tuli ruokalistoineen vaunuosaastoomme ja alkoi kyselemään, mitäs niinku meinasitte syödä. Hetken tutkailtiin listaa, joka oli jo tutuksi tullut ennen Pekingiä, ja tilattiin ruuat ja juomakin piti tilata; kolme olutta. Samaan syssyyn kysyi, mitäs aamupalaksi. Taas listoja tutkimaan. Mielestämme löydettiin sopivat aamupala-ateriat ja päästiin yhteis ymmärrykseen kokin kanssa asiasta. Ennen poistumistaan, kertoi vielä, että tullaan sanomaan, koska sopii tulla syömään.  Oisko ollut tunnin päästä, kun saatiin ilmoitus, että herrat ovat hyvät ja menevät ravintolavaunuun. Näin tehtiin.

Mutta yllätys oli suuri, siis tosi suuri.

vähänkö riisii kasvamassa

Koko ravintolavaunu oli tyhjennetty. vain me kaksi Suomi-poikaa istuttiin pöydässä ja tarjoilija toi jääkylmät kaljat meille. Ihmeteltiin, että mistä nää taikoi kylmää olutta, kun ei täällä ole kuin hiilillä toimiva veturi ja samaa polttoainetta käyttävä keittiön piisi, hella. Ruoka oli jälleen hyvää ja riittävästi. Erityisesti ihastuin riisi-kananmunasekoitukseen. Pois lähtiessämme otettiin vielä mukaan kolme olutta noin niinku iltapalaksi. Ja nekin olivat kylmiä. Ei ollut piva kylmää siperiassa.

Aamu valkeni ja Kiinan maaseutu näytti todelliset kasvonsa.

Saatiin hyvä läpileikkaus riisin viljelystä

ja nähtiinkiin  riisin kasvattamisen kaikki vaiheet.

vesipumppu toimii

Ei tarvinnut poikain välittää, tuottiko voimala sähköä vaiko ei. Tämä pumppu toimi ihan riisillä, ei suinkaa rukiilla, niin kuin koto Suomessa.

sähköäkin on, mutta ei kaikille.

Kyllähän tuolla sähköäkin kulki, mutta eipä juuri näkynyt isoja voimalinjoja,

Kuten kuvakin kertoo, täällä päin ei enää ollut isoja vuoristoja, mutta kauniisti kumpuilevaa maastoa oli.

Pysyipähän paremmin poikien polkema vesi näitten mäkien välissä.

Oltiin ainoat valkoiset ihmiset tässä junassa, joten joskus se saattoi aiheuttaa pientä kaaostakin, asemilla.

Kun juna pysähtyi johonkin asemalle, oli melkein tyhjä laituri hetkessä täys kiinalaisia, jotka tulivat katsomaan ihmettä. Kaksi vaaleaa miestä, toisella vaalea tukka ja toisella parta, näillä kun parta ei oikein kasva. Joillakin asemilla, kun vaunuosastomme jäi ikään kuin ”väärälle” puolelle asemalaituria, ja viereisellä radalla oli juna, ei sekään estänyt näitä veijareita. Hetkessä päitä työntyi vaunujen alta toljottamaan meihin päin, ja niitä oli näissäkin tapauksissa paljon.

Jotenkin tuli tunne, että vaikka juna kulki ehkäpä 75 km/t, niin sana kulki junan edellä, mistä pirusta nää muuten ois tiennyt, että nyt se juna tulee, missä on valkonaamoja kyydissä.

Tästä oli meitä kyllä varoitettu Pekingissä. Täällä maalla asuvista oikeestaan kukaan ei ole nähnyt valkoita ihmistä.

Me oltiin nähtävyyksiä, vai oisko nykytermeillä – julkkiksia.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.