Matka Kiinaan osa 4

Kantonista Hong Kongiin

Junassa yövyttiin kahdesti ennen kuin aamulla oltiin Kantonissa, torstaina.

Guangzhoun asema

Kokki hoiti hommansa koko matkan varsin esimerkillisesti, tosin nyt kysyi pöydässä jo seuraavan ateria toiveemme. Ja tarjoilija oppi samoin jo toisen kerran jälkeen, että aina aterioinnin jälkeen otamme kolme pulloa olutta mukaan. Paras junamatkani ikinä, tähän asti.

Juna-asema.

Kantonissa Länsimaisille tarkoitetussa hotellissa sijaitsi China Travel Service byro, joka sai suomalaiseksi nimekseen China trouble service. Sieltä ostimme junaliput Hong Kongiin. Junaa ei tarvinnut odottaa kovin pitkään. Täällä olikin jo länsimaalaisia enempi. Kantonissa on paljon tehtaita, jotka käyvät kaupaa lännen kanssa.

Junamatka läntiseen Hong Kogiin on parisataa kilometriä, joten meille se oli pikku pyrähdys, oltiinhan just tultu yli 2500 km.

Tullin kohdilla oli junan vaihto. Taas talutettiin odotussaliin. Jokainen kansallisuus sai oman pöydän, meillä pienehkö pyöreä. Nämä tiedot kiinalaiset olivat saaneet juuri tehtyjen passitarkistusten perusteella. Teetä tarjoiltii ja otettiin Gin tonikit, kun kerran arveltiin, että sen verran lähellä länttä ollaan, on ginikin jo kunnollista. Kiinalaiset kun sotkee sokeria kaikkiin viinoihinkin niin paljon, jotta maalaispoikaa hirvittää.

Lähtöleima Kiinasta 12.8.76

Kun sitten oli aika siirtyä varsinaiseen Hong Kongin junaan, huomattiin, että nauttimamme virvokkeet menikin junalipun piikkiin. Kyllä harmitti, ettei useampia gin-tonikkeja otettu.

lisää leimoja passin sivuille

Saatiin Englantilaisiltakin leimat passiin.

Tämähän oli tuolloin Englannin alusmaa.

Paikat saatuamme junassa, ei kulunut kuin hetki, kun nuori tyttö pelmahti seuraamme.

Alkoi mukavasti rupattelemaan kanssamme, ensin kierrellen ja vähän kaarrellenkin; mistä ollaan tulossa ja mihin menossa. No, tämä junahan ei mene kuin Hong Kongiin, että sehän oli selvä, mutta mihis sitten.

Pikkasen ihmeteltiin tytön innokkuutta tyrkyttää itseään seuraamme. Ei kuitenkaan mikään ilotyttö ollut.

Oltiin aika avoimesti kerrottu seikkailustamme tähän asti, jolloin tyttö vaan entisestään innostui. Ja vielä kun sattui olemaan kuvamateriaalia alueelta, niin hyvä kun tyttö penkillä pysyi. (Ulla oli antanut tyhjän filmirullan meille).  Silloin meillä alkoi hälytyskellot soimaan.

Meitä oli varoitettu ennen lähtöä Pekingistä, että kannattaa olla aika varovainen puheissaan, varsinkin mitä Kiinan puollella oli tapahtunut. Eikä missään nimessä saanut näyttää esim. kuvia sortuneista taloista. Kaikki tämä, jos halusimme takaisin Kiinaan.

Siis meidän vuoro oli tivata tytöltä, että mikäs nyt niin meissä kiinnostaa. Oli kuvatkin meistä ottanut.

Lopulta hänen oli kerrottava, että oli kesäharkkarina paikallisessa sanomalehdessä, niin kuin meidän Hesarissa, oisko ollut Hong Kong Post. Ja ajatteli, että saisi näin ”vuosisadan” jutun, autenttisia kuvia ja sillee. Nimittäin, vielä tuona päivänä ei oltu julkaistu lännessä yhtään ainutta kunnon kuvaa alueelta, edes Pekingstä. Oltais saatu varmaankin aika iso kasa dollareita, jos oltais filmi Postille myyty. Vaan ei myyty. Oli liian iso halu takaisin Kiinaan.

Niin erosivat meidän nuorten tiet, eikä alkanut mitään kesäromanssia, vaikka yritettiin, kysyttiin häntä illaksi ulos. Ei tullut tyttö tapaamiseen, kun ei kuvia ja juttuansa saanut.

On noi naiset julmia. Nuorena jo osaa ….

Niinpä viimein Suomipojat olivat päässeet Hong Kongiin. Tässä tapauksessa tarkennetaan, Kowloon oikeammin, vaikka kaikki Eurooppalaiset puhuvatkin Hong Kongista.

Hotellimme oli Kowloonin puolella, eli mantereella. Hong Kong on saarella.

Itse asiassa emme olleetkaan vielä Hong Kongissa.

Kuva on hotelliltamme.

Etsin kuvaa …..

Vastakkaisella rannalla, siellä majapaikkamme.

Hotelli oli vähän turhankin hieno ja kallis meille. 125 HKD per yö per huone. Ja meillä oli kaksi huonetta. Olisimme aivan hyvin mahtuneet yhteenkin. Junan makuuvaunun koppikin oli pienempi kuin tässä kämpässä vessa.

https://web.archive.org/web/20180228124318/http://sarza2.matkablogeja.fi/?p=4520

Hong Kong ja mäelle

Illalla nähtiin tytöt aulabaarissa, mihin itseasiassa oltiin tehty treffit puhelimella. Samassa hotellissa kun toimii nuo laitteet. Tytöt, jotka ovat evakossa Pekingistä, saavat valtion”laskuun” asustella täällä. Toisin kuin me. Vaikka saatiinhan mekin käsky lähteä.

Minäkin päässyt kuvaan tyttöjen kanssa.

Sovittiin aamuksi uudet treffit, tarkoituksena lähteä kaupunkikierrokselle, Hong Kongin puolelle, nythän oltiin Kowloonin puolella.

Näin myöskin tehtiin.

Tuolla Kowloon lahdella kulkee vesibussit kuin Stadissa ratikat.

Suomenlinna lauttaa joutuu odottelemaan, mutta täällä ei tarvinnut paljon seisoskella.

Johtuu varmaankin osittain väen paljoidesta.

Pekka ihailee Hong Kong-puolta

Tällä pikkupläntillä asuu melkein saman verran ihmisiä kuin etelä-Suomessa yhteensä, eli n 2,5 miljoonaa. 

Myöskin rahtia kuljetettiin joko dsonkeilla tai hinaten proomuja ristiin rastiin.

Lautta – asema

Tuossapa oli ferryjen lähtö- ja tuloasema.

Ferryn kuva googletettu, hukassa oma kuva, mutta tämmösiä siellä sukkuloi.

tyypillinen lautta Kowloon – Hong Kong

Jotta päästiin huipulle, kiivettiin pieni matka ja siirryttiin rinnettä ylös menevään ”ratikkaan”

muutama talo rinteessäkin
Lahden toisella puolen Kowloon

Sieltä olikin oivat näköalat molempiin alueisiin. 

Tuolla vastakkaisella ranalla oli meitin hotelli, mutta ei mitään käsitystä, mikä noista taloista.

Kun oltiin täällä ”vuoristossa”, niin tässä kohtaa rinne sen verran jyrkkä, että taloja ei ole pystytty rakentamaan.

Meille kerrottiin, että rinteillä asustelee lukuisa joukko lainsuojattomia. Maasto kun on sen verta hankalaa, että viranomaiset eivät ”viitsi” näitä ihmispoloja häiritä.

Onneksi löytyy puhdasta, raikasta vettä joka riittä näille piileskelijöille.

Päiväkävelyllä

Päivä sattui retkellämme olemaan melkoisen lämmin, eikä tuulikaan hirveesti haitannut. 

Rinteeseen oli tehty hyvä kävelyreitti ja aitakin laitettu, ettei tyhmät turistit alas vahingossa putoa. Kyyti ois kylmää, jos sinne muljahtais.

Kukkulan kahvila

Oli sinne pöpelikköön, eli auringolta suojasisaan paikkaan, kuppilakin tehty, josta kylmää juoma päästiin ostamaan. Kyllä muuten olut maistui. Tytöt tais limua juoda.

Retken jälkeen tytsyt poistuivat taka vasemmalle, eli sulkeituivat huoneisiinsa. Yritettiin kyllä houkutella pienelle yöriennolle, mutta eivät olleet halukkaita jakamaan niitä kokemuksia kanssamme.

Eipä tainneet olla ensimmäiset pakit, mitä saatiin. Tää on niin tätä, tää miesten elämä……  😉

Kun kaupungilla oluelle halusi mennä, oli ongelmia. Lähes joka kuppilassa hyökkäsi lauma naisia kimppuumme. Värin ja koon olisi saanut valita kaikista maanosista.

Tällaiseen väkisin tyrkyttämiseen emme olleet tottuneet ja se kääntyikin heitä itseään vastaan aika nopeasti. Töissähän nää ”hutsut” olivat, mutta me päätettiin, etteivät meillä. Siispä piti vaihtaa strategiaa. Mentiin parempien hotelleiden baareihin. Siellä ei ollut häiriötekijöitä. Näissä paikoissa homma oli hoidettu ”hienostuneisesti”. Baaritiskillä oli kansio, joka piti sisällään naisten kuvia. Siitä olisi saanut valita, ilmoittaa baarimestarille tytön numero ja mennä huoneeseen odottamaan. tai tilata klo silloin ja

Hienoin hotelli tuohon aikaan

silloin. Ei tehty kumpaakaan.

Oltiin luettu, että täällä on maailman hienoin hotelli, Peninsula.

Hotellilla on useampi Rolls Roys Silver Shadow, joilla he hakevat ja vievät vieraansa tarpeiden mukaan, minne he nyt sitten haluavatkaan mennä.

Pekka ja Rollis, ennen kuin tuli pikalähtö.

Valotus meni kamerasta vähän pieleen, kun ei ollut oikein aikaa ottaa parempaa.

Siinä kuitenkin Pekka Rollsin vieressä ja taustalla on toinen.

Ja mikä kiire meillä muka lomalla.

Ei mikään.

Mutta kun sattui tuolla hotellissa pieni episodi.

Ensinnäkin, jostain ihmeen syystä päästiin ”livahtamaan” baaritiskille asti. Oli varmaankin pääportieeri käymässä jossain? Ja saatiin vieläpä tilattua oluet, joista pari siemausta kerettiin ottaa. Asiakkaita aulassa oli muutamia, aika hienosti, oikeestaan tyylikkäästi pukeutuneena. Niin kuin vanhoilla leffoissa, aristokraatit hotellissa. Vaikka meillä oli suorat housut ja suht siisti paidat, tuli tämä pääportier luoksemme ja jututti hetken. Antoi jotenkin ymmärtää, että esittelee hotellia meille? Mehän oltiin ihan täpinöissä. Meidät, jotka kummatkin ravintola-alan ammattilaisia, oli huomioitu. Kyllä, huomioitu oli. Ehkäpä huomattu, olis parempi ilmaus.

Meni ehkäpä kymmenen sekuntia ja huomattiin seisovamme oven ulkopuolella. Siis pääoven ulkopuolella, siinä lähellä noita Rollsseja. Siinä me sit ihmeteltiin, että pirskatti, nehän heitti meitit ulos. Mutta niin ammattitaitoisesti se oli tehty, että ei tajuttu, ennen kuin pihalla oltiin. Eikä täsät voinut edes vihaiseksi tulla. Enempi ihailtiin kaverin taitoa. Osaispa itse tuon.

Aikamme kierreltyämme, löydettiin Australialainen baari, missä naisia ei ollut tyrkyllä ja taustalla soi jazz-tyyppinen kantrimusiikki. Tästä tulikin meille kantapaikka niiksi muutamiksi päiväksi, jotka vietettiin etelän lämmössä.

Tää lämpö oli oikeesti käsin kosketeltavaa. Kun poistui ilmastoidusta tilasta, hotellista, kaupasta tai baarista, jossa oli ihana viileys, ei tarvinnut ottaa kuin pari askelta ja flush, olit läpimärkä.

Lämpötila pyöri päivällä 34 ja 38 asteen välillä ja ilman suhteellinen kosteus oli 98-99 %. Tää oli pikkasen liikaa pohjolan pojille. Yöksi saattoi lämpä laskea 32-34 tienoille, mutta kosteus ei muuttunut mihinkään.

Nää luvut olivat luettavissa talojen seinillä olevista mittareista. En tajunnut ottaa kuvaa niistä.

Oli siinä maalaispojilla ihmettelemistä.

Jotta taloutemme ei aivan kuralle menisi, löydettiin YMCH  hotelli, suomalaisittain NMKY. Tästähän oli Village People-yhtye tehnyt hitin pari vuotta aikaisemmin. En nyt osaa sanoa, että oliko tuo biisi vaikuttanut valintaamme, mutta sen tiedän, että raha ainakin vaikutti. Täällä huone maksoi 85 HKD per yö yhteensä, joten tämä oli enempi meidän budjettiin käypänen. Ehkei mukavuustaso ollut edellisen vertainen, mutta tässäkin asiassa –  money tooks. Tämä vaatimaton huone sai nyt kelvata.

Illalla mentiin Hong Kongin puolelle yötorille. Siellä oli vilskettä ja hulinaa ettei paremmasta väliä. Rihkamaa oli jos jonnii moista. Me ei Suomessa tiedetty rihkamasta mitään, ellet tätä ole nähnyt.

Kiintoisin paikka oli ruokaosasto. toinen toistaan isompia vokkipannuja tai uppopaistokattiloita vieri vieressä. Maisteltiin useimpaa laatua, mutta löydettiin yksi ylitse muiden. Pieni simpukka, joka oli uppopaistettu öljyssä. Niitä hammastikulla kaiveltiin ulos kuoresta ja voi että oli hyvää. Parhaat simpukat ever. Enkä vieläkään moista kokemusta ole tuon jälkeen saanut. Tyhjät kuoret puotettiin jalkojemme eteen maahan, niin näytti muutkin tekevän. Niitä syötiin useampi annos. Lopulta jalat eivät mahtuneet enää pöydän alle. Jälkeen päin saatiin kuulla, että tuonne ei olisi valkoisen pitänyt missään nimessä mennä. Liian moni ei sieltä koskaan palannut. Sen sijaan, useampi oli löytynyt sata kiloa betonia nilkoissaan merestä. Ne, jotka satutiin löytämään.

Venekansaa moikkaamaan

Olin jo aikoinaan lukenut veneissä elävästä porukasta, lähellä Hong Kongia, samalla saarella kylläkin. Paikka oli Aberdeenia.

Ferryllä lahden toiselle puolelle ja bussilla ihmettä katsomaan.

Matkalla sinne sain näpättyä tällaisen otoksen.

Varsinainen kohde on tuosta vasemmalle jonkin matkaa.

Vaikutti, että tuolla huntassa olisi ollut banbumajoja. Sitä emme tienneet, oli asuntoja vai varastoja. Veikkaan ensimmäistä vaihtoehtoa.

Joku oli vuonna 1977 ottanut vuorilta kuvan jolloin Aberdeeniassa ollut ”pikkasen” enempikin veneitä.

Ollessamme siellä, ei ollut ihan noin paljon veneitä, mutta paljon joka tapauksessa silloinkin oli.

Silloisten arvioiden mukaan veneissä asui n 60 000 asukasta.

pari paattia ja puikot heilui joko perässä tai sivulla.

Oli siellä talojakin, mutta kyllä kuulemma suurin osa noissa veneessään asuvista ei ole jalallaan astunut kiinteälle maalle.

Kauppiaat kiertelevät myymässä elintarvikkeita niitä tarvitseville ja olipa siellä joku ”ämpärikauppiaskin” eli taloustavaroita koitti kaupitella.

Aberden ja venetaxi

Tässä oli meidän ”taxikuski” tänään.

Vanhahko nainen kyyditsi meitä ristiin rastiin veneiden seassa.

Kyllä meitä pikkasen hävetti. Vanha nainen soutaa ja kaksi raavasta miestä löhoilee auringolta suojassa katoksen alla.

Jos ei ihan hävettänyt, niin nolotti kumminkin.

oliko yöpuku, ei kysytty

Käytiin aiheesta keskustelu lilluessamme tuolla.

Tälle soutajalle oli vissiin yöpuku jäänyt päälle.

Kielimuuri esti kysymyksen teon kohteelle.

Oli ehkä parempi näin.

vähän isompi kelluva ravintola.

Suuri ravintolalaiva Tai Pak, oli oikeesti iso.

Kahdessa kerroksessa ja satoja asiakaspaikkoja per kerros.

Lisäksi katolla terassiosasto, muutamalle sadalle.

kauppias saa täydennystä

Kauppa täydennetty. joten ei kun myymään.

Ilmeisesti alue on ollut hyvinkin merkittävä jo ammoisista ajoista lähtien.

Jo Ming-dynastian (1368 – 1644) aikaan Kantonilaiset olivat  kutsuneet aluetta Hong Kong-nimellä. Eli nimi ei tarkoittanut koko saarta, niin kuin sittemmin erheellisesti lännestä tuleet alkoivat saarta kutsumaan. Oikeesta vasta 1900-luvun alussa vakiintui Aberdeen-nimitys tästä kalastajakylästä. Saa korjata, jos tulkitsin väärin englannin wikiä.

Suojaisa, syvä ja kenties kalaisakin lahden poukama.

hautoja rinteessä.

Vähän niinkuin Norjassa vuonot. 

Nuo ylempänä rinteessä olevat rakennelmat ovat hautoja.

Jopa venekansa pääsi lopulta maihin.

Nykyisin tuo rinnealue on varsinainen nähtävyys.

kalastajia redillä

Pois lähtiessä sain vielä oikeita kalastusaluksia kuviini.

Tuolla alempana on myös iso telakka-alue, missä noikin laivat ovat valmistuneet. Ja materiaalina on Teak tai Mahonki, molemmat ”öljyisiä” lajikkeita, joten kestävyys suolaisessa vedessä hyvä.

Illalla menimme pikkaisen syrjempään keskustasta, ajatuksena löytää joku aidompi kiinalainen ravintola.

Niitähän täällä riittää, ravintoloita. Toinen toistaan houkuttelevampia. Lähes jokaisen ulkopuolella tai ikkunassa, näkösällä kuitenkin, oli akvaario, josta sai valita joko kalan tai hummerin, josta kokki sitten valmisti illallisen. Tämä oli varmaankin käytännön sanelema juttu. Takuu tuoretta. Ja veikkaanpa, että ei näillä kaikilla ollut tarpeeksi kylmätiloja.

Me ei kuitenkaan meren eläviin tänään sorruttu, vaan haluttiin Pekingin ankkaa.

Tää tilaus ei ollutkaan mikään hätäsen miehen hommaa. Tiedettiin, että kyllä siihen yli tunti menee. Eihän meillä mihinkään kiire ollut. Nautittiin jutustelusta ja muita asiakkaita ihmetellen. Nää kiinalaiset kun ovat aika äänekkäitä kun ruokailevat. Sitä ei voi ymmärtää eikä kuvailla, ellei ole itse sitä ”nassuttelua” ja maiskutusta kokenut.

Saatiin ankka ja hyvää oli.

Pois lähtiessä, meille kävi jokin ihme lapsus. Olen yleensä aika suuntatietoinen, mutta liekö gin-tonikit ja viini tehnyt tehtävänsä, lähdettiin just vikasuuntaan. Edetessämme kapenevaa katua, alkoi porukkaa tulla peräämme enemmän ja enemmän. Alkoi jo oikeesti ahdistamaan. Todettiinkiin. että jos täältä hengissä selvitään, kunnon känni otetaan.

Systäri oli tehnyt meille vaaleasta nahasta kotelot, johon mahtui passi ja muuta pientä, joka oli vyössä kiinni oikealla puolella. Päätettiin, että nyt käännytään ympäri ja pidetään käsi siinä kotelon päällä, ikään kuin siinä olisi ollut pistooli.

Samalla sovittiin, että jos hässäkkä tulee, minä yritän kaataa ensimmäisen tulijan ja Pekka sitten ”poimii” tämän jaloista ylös ja alkaa pyörimään vimmatusti, minä tietysti pikkasen sivummalle mennen, etten jää alle. Tämä minun kaataminen olisikin ollut ehkä mahdollinen. Olin armeissa sissinä, ja meillä oli aika hyvä lähitaistelukoulutus, jota vielä parannettiin muutaman kaverin kanssa koko Raukin ajan iltaisin vapaaehtoisesti, kun muutakaan tekemistä tuolloin ei ollut. Eli jos hihasta tai rinnuksesta saan kiinni, kaveri lähtee kyllä katuun.

Kun käännyimme ympäri, siirryttiin samalla keskelle sitä kujaa, joksi se oli jo pienentynyt. Kiinalaisia oli ihan hitoksee, kymmeniä. Me määrätietoisesti reippaasti kävellen eteen päin, välittämättä näistä yhtään. Tai annettiin sellainen kuva. Eteemme alkoi tulla tilaa ja ikään kuin porukka ”lakosi” sivuillemme. Ne varmaan luuli, että olemme aseistautuneita. Ja luulempa, että jos oltiinkin pikkasen huppelissa ravintolasta lähdettyämme, emme taatusti enää olleet.

Ikuisuudelta tuntuvan kävelyn jälkeen saavutettiin isommat kadut ja kiinalaiset jäivät taaksemme. ei tullut kyllä mieleenkään kääntyä katsomaan, ennen kuin oltiin ”saletissa” että seuraajamme olivay jääneet, ”nuolemaan” näppejään.

Oli elämäni tiukin paikka. Eikä tuollaista tilannetta onneksi ole tarvinnut kokea uudelleen.

Lähellä majapaikkaamme menimme baariin ja kyllä, gin tonic oli kova sana.

Oltiin humalassa, niin kuin luvattiin.

Korjaussarjaa ja paperisotaa

Taidettiin aamusella tarvita korjaussarjaa, kuten maisemakin. kuva( rakennetaan uutta satamaa.)

Kaiken tämän remontintarpeesta välittämättä suuntasimme jälleen China Trouble Servicen officeen, tarkoituksena ostaa junalippu takaisin kiinaan, Pekingiin.

No sehän ei käynyt officen virkailijalle lainkaan.

Eli ei suostunut myymään kyseisiin julkishallin omistamiin välineisiin matkustusta oikeuttavaa lupaa.

Selitti, että alue on matkustuskiellossa. Niin varmaan olikin, mutta kun meillä oli matkalaukku vielä siellä Pekingissä. Ei auttanut, vaikka kuinka leikittii Ruuneperia. Siinä suomeksi keskenään kiroillessamme, ohi kulki suomalainen nainen, oli yksi evakossa oleva virkailija lähetystöstä, ja kuuli meidän kiroilun. Hän tuli sisälle, selitti vaihtoedon, joka ei tullut mieleenkään meille.

Ostakaa lippu pelkästään Kantoniin, josta tämä virkailija ei voi kieltäytyä, Kanton kun ei kuulu kiellettyihin alueisiin, ainoastaan Peking ja lähi ympäristö. Lisäksi neuvoi, että päästyämme Kantoniin, ostatte lipun Shanghaihin, sekin on tuva-aluetta. Sitten onkin mennyt riittävästi aikaa, jolloin on oletettavaa Pekingin poistuvan kiellettyjen alueiden listalta, jo pelkäsätään yhteyksien takia. Lähteehän sieltä junat Venäjälle ja sitä kautta Eurooppaan.

Näin meneteltiin ja lippu saatiin.

Mitä tästä opimme. Kannattaa kiroilla isossa kauppakeskuksessa suomeksi, apu on silloin lähempänä kuin voit kuvitellakaan.

Todennäköisyys sille, että joku kuulee kiroilusi, esim meidän tapauksessa, olisi varmaankin ollut 10 suhde 2.5 miljoonaan. Ehkä tuona kyseisenä päivänä oli 30-40 suomalaista Hong Kongissa. Ja kuinkahan moni niistä oli samaisessa kauppakeskuksessa, joka oli isompi kuin Stokka Helsingissä.

Liejua on täälläkin

Tästä kun oltiin selvitty, lähdettiinkin bussiajelulle. 

Oli näköjään muitakin kohtia remontin tarpeessa kuin satama ja pojat.

sadevesiä varten väylät

Jotta vuoristosta tuleva sadevesi pääsee kivuttomasti, taloja matkaallaan viemättä, mereen, on kanavia siellä sun täällä.

Jenkkileffoissahan usein sattuu ja tapahtuu kaiken näköistä vastaavissa sikäläisissä uomissa.

Täällä ei tällä kertaa sattunut muuhun kuin korkeintaa poikain ohimoihin, eikä tapahtumiakaan ollut hirveesti.

Paitsi tietysty meillä, kun hypätiin vaan johonkin bussiin, ajettiin jonkin matkaa, poistutiin ja toivottiin hartaasti kadun toiselta puolen menevän vastaavan keksinnön vievan meidät takaisin. Toimi aika hyvin. Ei eksytty kertaakaan, tänään, kuten eilen kävi.

Tähän kohtaan tulee filmi, kunhan löydän sen, tai viimeistään helmikuussa, kun Pekalta saan kopion. Se onkin sitten kuvattu aidolle kaitafilmille 8 mm.

bussilla kaupungilla

Maha alkoi jossain vaiheessa ilmoittelemaan kiinteämmän tavaran tarpeesta, joten mentiin välipalalle kadun kulmauksessa olevaan hampurilaispaikkaan. Ei ollut olemassa vielä tuolloin Mäkkäriä tai Carollsia, tai ainakaan täällä ei ollut, joten ihan aito paikallinen pysty-hampurilais-pikaruokapaikka. Ovesta kun meni sisään, piti valita mitä halusi smalla katsoen, kun isolla, yli metrin levyisellä, parilalla joukko kokkeja paistoi pihvejä. Eikä ollut valittavissa vegeä tai ton-ton vaihtoehtoa. Kaikki olivat samallaisia pihvejä. Sämpylän ja pihvin väliin sai sitten jotain muunoksia toivoa. Jono kulki hitaasti etiä päin ja sitten olikin maksun vuoro. Kun olit maksanut, lykättiin paketti kouraan ja eiku syömään. Samalla kun söit, jono liikkui hissukseen. Juuri kun olit ottamut viimeisen haukun, ja pyyhit suupieliäsi servettiin, huomasitkin olevasi kadulla. Siinä oli sitten roskis, johon saatoit paperit jättää. Sitten se iski.

Tajuttiin, että emmehän me ulos olisi vielä halunneet mennä. Mutta kun se oli tehty niin ovelasti, että kun uusi asiakas tulee sisään, se ikään kuin ”työntää” edellä tulleen eteen päin. Ja kun tilassa ei ole kuin suora, seisottava ”lankkupöytä” johon voit väliaikaisesti laskea juomasi, ruokahan sinulla on koko ajan käsissä. liikkui jono hitaasti, mutta syödessäsi et tajua, että siirryt koko ajan. Tää tarkastettiin ja seurattiin jonkin aikaa tätä ovelaa systeemiä. Ei oltu moista ikinä nähty. Enkä noin hyvin toimivana sen jälkeenkään. Ilmeisesti asian gluu oli kulmahuoneisto. Näin me päättelimme.

Viimehetken hankinnat

Olin jo Suomessa miettinyt, mitä ostaisin, jos Hong Kongiin päästään. Olin neuvoja kysellyt kavereilta, jotka olivat jo aikaisemmin käyneet täällä. Näiden neuvojen ja rahavarojeni mukaan ostoksille.

Ajan paras ja arvostetuin

Tuohon aikaan attasea-salkut olivat in-juttu. Ja sen piti olla Samsonite eikä halpis kopio..

Asiapullosalkuksikin mainittiin aikoinaan. Mahtui neljä kolmen vartin pulloa. Siispä tällaista metsästämään.

Olihan itse James Bondillakin ollut attasea-salkku, tosin ei näin hieno 😉

Kauppojahan täällä riitti.

Lopulta joku pienempi kauppa löytyi. jossa sain vielä pikkaisen tingittyä hinnasta, joten olin 135 HKD köyhempi, mutta salkun onnellinen omistaja. Suomessa vastaava maksoi tuolloin viisi kertaa enemmän.

Kurssi oli tuohon aikaan suunnilleen  1 HKD = alle 1 mk.

Toinen hankinta, jonka tein, oli Seikon kello, sellainen itsensävetävä.

Tuo oli ensimmäinen kunnon kello mitä olin omistanut.

Hintaa tuolla oli parin sadan paikkeilla, HKD.

Suhde oli suunnilleen sama kuin salkun kanssa, eli halpa.

Kauppoja kierrellessä, teki mieli ottaa riksa, mutta kun kaikki riksakuskit olivat vanhoja ukkoja, niin jätettiin väliin.

Vanha mies ja työ

Oltiin jo ihan riittävästi hävetty vanhan ihmisen kyydissä olosta Aberdeeniassa.

Se on elämä täällä isossa maailmassa raakaa.

Nää vanhat ihmiset pannaan semmoisiin töihin, joita nuoret ei viitsi enää ”alentua” tekemään.

Me Suomalaiset emme vaan ole tottuneet tämmöiseen.

Tulkitaanko tämä nyt niin, että Suomi on sivistyvaltio?

Mene ja tiedä.

Oli täällä muutakin halpaa. Se oli filmien kehittäminen kuviksi. Ei ollut digikameroita, vaan kaikki kuvattiin kinofilmeille. Ja ne piti kehittää kuviksi. Ja se toimitusaika. Suomessa kun vei filmi kehitettäväksi normi valokuvauskauppaan, meni vähintään viikko, ennen kuin sen sai kehitettynä, kuvineen, noutaa.

Täälä parhaimmillaan jos aamulla vei, oli se jo alkuillasta valmis, mutta viimeistään seuraavana päivänä.

Kas kun melkein kaikki kaupat ja putiikit olivat ilta myöhään auki. Outoa meille. Meillähän kaikki erikoiskaupat menivät seitsemän pintaan kiinni. Useimmat jo kuudelta.

Ne Ullalta saadut kuvatut filmirullat siis kehitettiin täällä, joista osa on siis kellastunut. Parhaiten säilyneet ovat Suomessa kehitetty. Niistä rullista myöhemmin lisää, siinäkin meinaan tehtiin historiaa.

Hyvillä mielin illallisen jälkeen kämpille nukkumaan, Aamulla lähdettäisiin takaisin Kiinaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.