Matka Kiinaan osa 2

Miten oli mahdollista lähteä

Miten oli mahdollista saada viisumi Puna Kiinaan, vieläpä Maon aikaiseen Kiinaan.

Sen ei pitänytkään olla mahdollista, ainakaan minulle.

Olin käynyt Neuvostoliitossa jo 1967, semmoisella peri tavallisella turistimatkalla.

Olin viettänyt kesän -69 Kanadassa, joten suuri haaveeni oli päästä käymään mahtimaassa, Kiinassa.

Nyt olin jo aika lähellä haavettani.

Ulla ja Pekka (muurilla)

Edellisenä vuonna oltiin samassa työpaikassa Pekan kanssa ravintola Souvarissa, joka sijaitsi ostoskeskuksen vieressä Soukassa, Espoossa. Kesällä siellä kävi aika usein lomaillessaan Suomessa Ulla. Hänen toimipisteensä oli tuolloin Kiinan Suomen lähetystössä Pekingissä. Hän oli puolileikillään kutsunut Pekan käymään moikkaamassa häntä Kiinaan.  (kuvassa Ulla ja Pekka)

Pekka kertoi tämän minulle jossain vaiheessa ja minähän innostuin asiasta ihan kybällä.

Ullan sisko asui Soukassa ja miehensä kanssa kävivät silloin tällöin Souvarissa, joten häntä aloin ”tenttaamaan” aiheesta. Olisiko oikeesti mahdollista saada paperit, viisumi yms, Ullan kautta?

Hän oli käynyt pari vuotta aikaisemmin siellä ja kertoi sen olevan yhtä helpon kuin karkin vieminen lapsen kädestä.

En ihan heti uskonut, mutta kun useamman kerran juteltiin asiasta, tulin vakuuttuneeksi asiasta. Joten hän vihjaisi siskolleen, Ullalle, että taitaapi pojat tulla ensi kesänä visiitille. Ulla kertoili, että tervetuloo ja antoi päivämäärätkin, koska olisi paras aika tulla, eli elokuu.

Minä aloin ”pehmittämään” Pekkaa moiseen ideaan, mutta pieni kivi oli Pekan kengässä, en vain saanut selville, missä kohtaa kenkää se oli, puhumattakaan, kummassa kengässä?

Loppupeleissä lopullinen varmistus tapahtui purjeveneessä, kotimatkalla Hangon Regatasta purjehtien.

Oli aika tyyni, kostea ja kylmältä tuntuva yö, joten tehtiin rommitoteja pysyäksemme lämpimänä. Ei voitu jäädä ankkuriin, koska molemmilla painoi työt päälle.

Kun rommipullo oli juotu, ”taipui” Pekka lopulta ja niin päätettiin lähteä tälle seikkailulle.

Siihen aikaan ei ollut somea, ei faxia. Oli kirje, mutta nyt ei kirjeellä kerennyt hoitamaan asiaa.

Oli olemassa Telex. Niin lähetettiin telex postikonttorista. Lähdettäisiin torstain junalla 29.7. joten oltaisiin Pekingissä 5.8. Saatiin viestiä, että pitää varata audienssi Kiinan Suomen lähetystöön saadaksemme viisumit. Siellä kun pitää ihan henkilökohtaisesti käydä viemässä passi ja pienessä haastattelussa.

Ulla lupasi laittaa telexin suoraan sinne lähetystöön, aikapulan vuoksi, jossa kävisi ilmi, että olisimme lähetystön kutsumina halukkaita matkustamaan Kiinaan, joten tarvitsisimme viisumit.

Päivä oli maanantai, 19.7.1976,  joksi tämä audienssi saatiin. Ongelma oli vaan siinä, ette emme tienneet sinne mennessä, oliko telex mennyt sovittuun lähetystöön. Ja miksi ei voitu olla varmoja.

Siihen aikaan jopa tällaiset viralliset telexit menivät Pariisin kautta. Joskus ne jumiutuivat sinne päiväksi ja tässä tapauksessa sekin olisi ollut liikaa. Eikä siinä vielä kaikki. Joskus oli kuulemma käynyt niinkin, että tekstin tullessa perille, kirjainten määrä täsmäsi, mutta eri järjestyksessä, jolloin tekstistä ei välttämättä saanut tolkkua.

Näillä eväillä me sitten Kulosaareen mentiin, lähetystön sijainti kun oli tuolloin siellä.

Kiinan lähetystö Kulosaaressa

Pikkasen oli pupu pöksyssä.

Vastaan otto oli asiallinen, teetä tarjoiltiin, kyseltiin syytä matkallemme pienin sanan kääntein. Haastattelu ei loppupeleissä hirveän pitkään kestänyt, mutta tuntui ikuisuudelta.

Junassa sattui ja tapahtui

Kun juna oli kulkenut Suomessa 120 km/h niin täällä nopeus putosi jonkin verran, mutta siitä huolimatta vaunu keinui huomattavasti enemmän.

Kun laukut oli saatu paikoilleen, toisin sanoen enempi vähempi levitettyä tyhjiksi jääneille kahdelle vuoteelle, lähdettiin ravintolavaunuun ruokailemaan. Vaikka juna oli kiinalainen, oli ravintolavaunu venäläinen. Siispä saisimme venäläistä ruokaa seuraavat päivät.

Alkuun oli kanagulassia ja pääruuaksi jauhelihapihvejä paistin perunoilla. Ruoka ei saanut meiltä mitään hip hei huraa huutoja, mutta leipä oli hyvää. Pyylevä maatushka hoiti tarjoilun, hitaasti lyllertäen huojuvassa ravintolavaunussa, ehkäpä ajatellen; turha kiirehtiä, nää asiakkaat ei karkaa mihinkään moneen päivään.

Niillä harvoilla asemilla missä tämä juna pysähtyy, jos joku poistuukin, ovat enempi paikallisia ja eivät tule tähän ravintolaan syömään, vaan voipaperisista kääröistään syövät omia eväitään. Näin pähkäilimme mekin aihetta.

Piva, eli paikallinen olut, oli ravintolassa lämmintä ja hiton pahaa. Mutta kun muutakaan ei uskaltanut juoda, oli pakko kärsiä. Ei ollut vesipulloja myynnissä, ei. Vodkaa ja sitä makeahkoa viiniä oli, mutta passattiin. Ajateltiin ottaa iisimmin. Minelaarivettä, nimeltään Baikal, oli, mutta suolaliemikin on linnunmaitoa sen rinnalla, joten pullon sisältö ei ole Baikkalia nähnytkään. Thyi.

Kun palasimme osastoollemme, tuli tietty vessassakin käytyä. Sielläpä selvisi syntyteroria ripaskalle. Meillä lännessähän on posliininen pönttö, johon istahtaa. Niin oli tässä vaunussakin. Mutta ilmeisesti suuri osa kansasta on tottunut kyykylleen hoitaamaan asiansa,  pelkkään reikään lattiassa. No nyt kun on pönttö, niin siihen ne yrittää kans kyykylleen mennä. Oli oikeen kengän jäljet. No jos pikkasen heiluu viel, niin kat se sit pistää jalat liikkeelle pysyäkseen siinä. Tällaisia me pohdittiin.

Pekalle tuli tuo wc varsin tutuksi. Herkkänä miehenä sai mahansa sekaisin, varmaankin siitä kanakeitosta.

Oli jonkin asteinen ruokamyrkytys, kun seuraavan kerran ruoka maistui vasta Novosebirskin kohdilla. Eli melkeinpä kolme vuorokautta meni vatsahuuhtelussa. Sitä Pekka yritti parhaansa mukaan lieventää Ballantain-vhiskyllä, joka oltiin sieltä Berjozkassa (valuuttakauppa) ostettu Tuborgin lisäksi.

Tuborgit meni melkeinpä heti säännöstelyyn. Sai vain ottaa, kun juna pysähtyi johonkin isoon kaupunkiin, tai ohitti jonkin merkittävän paikan. Pekalla oli etuoikeus viskiin ymmärrettävistä syistä.

  • 0 km (0 t) Moskova (Москва)
  • 440 km Nižni Novgorod (Нижний Новгород)
  • Tässäpä seuraava kaupungi, joka olisi mahdollistanut nauttia Tuborgit, mutta me olimme unten mailla kun tuo ohitettiin.

Palataanpa viisumiasiaan.

Siispä olimme jättäneet passimme Kiinan lähetystöön ja pikkaisen sekaisin tuntein poistuimme sieltä.

Ei oikein saatu selville, saatiinko viisumeita vaiko ei. Käskivät tulla hakemaan passit pois perjantaina 23.7. ja kuulemma riitti, kun minä haen ne, Pekalla kun oli töitä silloin.

viisumi

Minä jännittyneenä hakemaan passeja perjantaina, heti aamusta.

Ja olihan ne viisumit siinä passissa.

Oli päivätty tälle samaiselle päivälle ja voimassa 31.8. saakka.

Erikoista myöskin tässä tapauksessa, ainakin lähetystön mukaan oli seikka, että olimme saaneet tuplaviisumit kiinaan. Tahtoo sanoa, että voimme käydä Hong Kongissa ja päästä vielä takaisin Kiinaan. Hong Kong kun sattuu olemaan Englannin alusmaa. Tiettävästi olimme ensimmäiset Suomalaiset jotka nämä ovat saaneet.

Tässäkin asiassa tehtiin historiaa.

Passit mukana menin Suomen matkatoimistoon, joka oli tuolloin siinä nykyisen Forumin kohdalla Simonkadun puolella. Löin passit pöytään ja kertoilin asiani. Tarvitiin Venäjän viisumit ja kaksi meno-paluu junalippua Moskovaan sekä menolippu Moskova-Peking. Virkailija ei millään meinannut uskoa, että meillä on viisumit Kiinaan, joutui kyselemään jostain puhelimella lisäinfoa itselleen. Lisäksi, yritti väkisin myydä paluuliput Peking-Moskova, mutta pysyin tiukkana, enkä ostanut niitä. Oli paluulippu puolta halvempi ostettuna Pekingistä, näin Ulla oli meitä informoinut.

Lopulta virkailia taipui minun tahtooni ja lupasi hoitaa kaikki asiat tiistaiksi. 27.7 mennessä.  Ja rahat piti olla mukana saadakseen paperinsa ja lippunsa takaisin. Oliskohan maksanut n 165.- mk Hki-Moskova-Hki ja Moskova-Peking 500.- mk per nuppi.  Melkein sama nykyrahassa euroina. Ja viisumin venäjälle mennen tullen maksoi pari kymppiä.

Tiistaina hain sitten tarvittavat asiakirjat.

Ja nythän jo istutaankin jo junassa, mitä nyt Pekka käy välillä halaamassa pönttöä.

Uralin vuoristo lähestyy

Aamupalle ja tuijotusta ulos.

Maisemat vaihtuvat verkkaiseen tahtiin. Kolhooseja. joista päällepäin jo näkee, että aika vaatimattomissa oloissa kansa täällä elää. Mutta suurin osa tätä pätkää on metsää. Pelkkää koivumetsää, ei kiven kivee.

Juna pysähtyi muutamaksi minuutiksi.

  • 960 km Kirov (Киров, tunnetaan myös nimellä Vjatka, Вятка)

Kirov (ven. Ки́ров), vuoteen 1934 Vjatka (Вятка), on Kirovin 

alueen pääkaupunki Uralin länsipuolella Venäjällä.

Kaupunki perustettiin novgorodilaisten Hlynov-nimisen linnoituksen myötä 1374. Hlynov liitettiin Moskovan ruhtinaskuntaan 1489. Kaupunkina se on mainittu 1457. Kaupunginoikeudet se sai 1708 ja vuonna 1781 nimen Vjatka, jolloin siitä tuli myös kuvernementin pääkaupunki. Vuonna 1934 kaupunki nimettiin bolševikkijohtaja Sergei Kirovin mukaan.

Luostari

Kaupungin vanhin olemassa oleva rakennus Trifonovin luostarin Ylösnousemuksen katedraali on vuodelta 1689.

Eipä tuolta vaunun ikkunasta hirveesti kaupungista muuta näe kuin aseman.

  • 1440 km (20 t) Perm (Пермь)

Perm (ven. Пермь) on kaupunki Kamajoen varrella Uralvuoriston länsirinteellä Permin aluepiirissä Venäjällä itäisimmässä Euroopassa. Se on Permin aluepiirin hallinnollinen keskus.

Perm sijaitsee vanhalla Perman alueella, joka oli alun perin suomalais-ugrilaisten kansojen asuttama. Paikalla tiedetään olleen Jagošihan (Ягошиха) kylä 1600-luvun alkupuolella. Kylään perustettiin kuparisulatto vuonna 1723. Paikkakunta nimettiin Permiksi ja se sai kaupungin aseman 1780 (toisten lähteiden mukaan 1781).

Perm oli vuodesta 1781 lähtien laajan Permin kuvernementin pääkaupunki. Kaupunkiin tuli poliittisista syistä karkoitettuja ihmisiä. Rautatieyhteys kaupunkiin valmistui 1874; rataa jatkettiin pian Siperian rautatieksi.

kuva wikipediasta

Vuonna 1940 Perm yhdistettiin läheisen Molotovilikan kaupungin kanssa ja sen nimeksi tuli Molotov. Vuodesta 1957 kaupungin nimenä on ollut jälleen Perm.

Permin kunniaksi otettiin Tuborgit, ja taidettiin ottaa Ballantai-whiskyt kyytipojaksi, Pekka mahaansa kun vielä valitteli.

Kaupunki oli jo aika iso viime vuosisadan alussa, kuva vuorilta 1910.

Kama-joki, Volgan sivuhaara, kulkee kaupungin halki.

Täällä juna pysähtyi ensimmäisen kerran, kymmeneksi minuutiksi. Ja tässäpä meidän näkymä.

Ihmeteltiin , kun heti junan pysähdyttyä, alkoi kuulua outoa kolketta harvakseltaan, ihan kuin olisi rautaa hakattu ? Välillä se kuului melkeinpä ihan läheltä ja sitten loittoni.

Jäi toistaiseksi arvoitukseksi.

Permin alue on heti Komin alueen eteläpuolella. Perimätiedon mukaan, meidän suku on lähtöisin Komista, minusta 11 sukupolvea taaksepäin oltaisiin lähdetty leveämmän leivän perässä Karjalaan. Isäni on syntynyt Karjalan Raudun pitäjässä.

Lounaalla oli tällä kertaa borsh-keittoa ja jotain lihaa pääruuaksi. Keitto oli ihan ok, mutta, se pääruoka ei nytkään aiheuttanut hip heitä. Pekka jatkoi paastoaan.

Sitten taas ulos katselua sekä välillä pientä kävelyä käytävällä. Pelattiin pikkasen korttiakin, mutta koska vielä oli valoisaa, säästettiin kortin peluut ja kirjojen lukemiset pimeämmälle osuudelle.

Matkalukemiseni oli Rikos ja Rangaistus Ajattelin sen sopivan kun kerran ollaan aika ”lähellä” kirjan tapahtumapaikkoja. Ja kirjoitustyylikin kun on raskaan oloinen, sekin puolusti valintaani.  Pekalla Edenistä itään, ilman suunta hänellä oli ok, mutta tapahtumamanner väärä.

Illalliseksi oli kulashia, vaihteeksi, ja pääruuaksi jauhelihapihvejä, vaihteeksi. Voihan sanonko mitä?? Pekalla teetä edelleen.

8 millinen filmimateriaali puhukoon puolestamme. Filmin pätkän lopussa on Lenin-pää Uralin vuoren seinämään tehtynä, puusta tai jostain? En ole nähnyt missään tästä kuvaa, joten voipi olla erikoinen pätkä.

Lenin ja pää

Nähtiin ennen pimeän tuloa hyvin Uralin ylilys. Tosin, rata kiemurtelee ovelasti ettei oikein päässyt käsitykseen, kunka korkealla käytiin.

Euroopan ja Aasian raja ylitettiin jo ”alamäen” alkaessa ja vähän ennen kuin saavuimme Jekanteringburgiin.

1820 km (26 t) Jekaterinburg (Екатеринбург)

Asema

Taas sai Tuborgin.

Toinen aamu valkenee

Herättiin koivumetsään. Tai siis rata kulki koivikon halki. Välillä oli peltoa, joita saattoi olla peninkulma tolkulla, välillä koivikkoa.

vähänkö koivuja

Mutta jostain syystä, nää puut ei ole sellaisia, mitä me näimme.  Vähän niin kuin kitukasvuisia.

Tämä ei oli meidän kuva, koska venäläiset vei filmit, siitä myöhemmin.

Kun me täällä ”piipahdettiin”, olivat puut vihreinä.

Ja Tuborg maistui hyvin.

to klo 12:00 2710 km    Omsk (Омск)

Ja ison joen yli mentiin. Nää joet ovat oikeesti isoja. Isot laivat seilaa ylös ja alas jokia. Vaikka olikin nähnyt joitain kuvia näistä, vasta kun näkee ne, tajuaa niiden koon.

  • Länsi-Siperian pääkaupungiksi tuli kuitenkin Novosibirsk (ent. Novonikolajevsk), jolloin Omsk menetti hallintotoimintonsa. Toinen maailmansota toi Omskiin suuren määrän evakuoitua teollisuutta. Tämän johdosta kaupungista tuli kuitenkin suljettu, eikä sinne päästetty ulkomaalaisia ennen 1990-lukua. 1950-luvulla Siperian öljyvarojen käyttöönoton jälkeen kaupunkiin rakennettiin öljynjalostuskompleksi ja kokonainen ”öljytyöläisten kaupunki”, joka laajensi kaupunkia pohjoiseen Irtyšin varrelle.

Omskin asema on upea, niinkuin oikeestaan kaikki venäläiset asemat ovat.

Kaippa köyhälle kansalle piti osoittaa, kuka määrää, eli valtio, ja pitää suhtautua pelolla ja kunnioituksella julkista hallinto, mm rautatiet, kohtaan.

Ravintolavaunussa ruokailuun tuli vaihtelua tänään. Jos eilen lounaalla oli keittona borsh, niin nyt seljankka, koska borsh oli illalla. Ja sama vaihtelu pääruuissa. Jauhelihapihvit ja se lihamössö vaihtoivat paikaa. Pekan paasto jatkui.

Aluksi herätti hilpeyttä, mutta tää ei enää naurattanut illalla yhtään, kun tajuttiin, että tätäkö tää on koko matkan. Olihan se.

Vaihtelua käytiin ostamassa asemilla, silloin kun juna pysähtyi. Maatushkat myivät leipää, piirakoita ja juureksia. Siinä sitten laulettiin; popsi popsi porkkanaa …..

Tässä vaiheessa alettiin jo pikkasen tutustua muihin matkustajiin. Oli eräs englantilainen pariskunta, jotka olivat menossa Ulan Udeniin, mies sinne työmatkalla.

Parissa viimeisessä vaunussa oli jotain pohjois-vietnamin sissejä, olivat ilmeisesti olleet jollain palkinto/motivaatiomatkalla Moskovassa ja nyt kotiin päin menossa. Tai niin yksi, se ainut, joka heistä nähtiin, kertoi. Hän osasi pikkuisen saksaa, jota myöskin Pekka osaa, minä en juurikaan.

Tähän mennessä ei ole yhtään humalaista nähty junassa, mutta asemilla aika monta. Nää venäläiset miehet näköjään ”osaa” ottaa aika hyvin. Toisaalta, näkyypä suomalaisillakin  rautatieasemilla näitä samassa kunnossa olevia veijareitä myös.

Ei se Ob-jokikaan ihan pieni ole. tais olla jopa leveempi kuin tuo edellinen.

  • to klo 20:00 3340 km Novosibirsk (Новосибирск)
Jos on joki iso, niin on tuo asemakin.

Taas sai ottaa Tuborgin ja Pekan vähän yli 3000 km paasto loppui. On se Skotti viski hyvä aine.

Novosibirsk (ven. Новосибирск) on 1,5 miljoonan asukkaan kaupunki Ob-joen yläjuoksulla Novosibirskin alueella SiperiassaVenäjällä. Kaupunki on myös Novosibirskin alueen ja Siperian liittovaltiopiirin hallinnollinen keskus ja Venäjän kolmanneksi suurin kaupunki.

Rauha meni ?

Vaunuosastoomme ohjattiin venäläinen keski-ikäinen pariskunta. He olivat yhtä hämillään tilanteesta kuin mekin. Meni vähän toista tuntia ja tilanne laukesi virkailijan tullessa hakemaan pariskunna pois, jolloin kämmpä jäi taas meilla. Saimme huokaista helpotuksesta.

Perjantaiaamu

Aamulla saavuimme Krasnojarskiin. Taas oli iso joki ja aika, vaikka olikin aamu, Tuborgin.

  • pe  4100 km (58 t) Krasnojarsk (Красноярск)
Vähän virtaa vettä tässäkin voimalassa

Kaupungissa on laivanrakennus-, kone-, puunjalostus-, nahka-, kemian- ja elintarviketeollisuutta. Lisäksi tuotetaan alumiinia. Kaupungin läheisyydessä Jeniseissä on suuri vesivoimala, joka on yksi maailman suurimmista. Toisen maailmansodan aikana kaupunkiin siirrettiin runsaasti teollisuutta Neuvostoliiton Euroopan puolisilta alueilta.

Metsikkö muuttui vähitellen Siperian lehtikuusivaltaiseksi.

Tästä eteen päin olikin vuoristossa luikertelua, joten juna eteni paikoin aika hitaasti. Välillä oli niin pilvistäkin, ettei nähnyt oikein mitään. Ilmeisesti oltiin paikoin sen verta korkeella.

Taišet (ven. Тайше́т) on kaupunki Irkutskin alueella Venäjällä. Se sijaitsee Birjusa-joen varrella 670 kilometriä Irkutskistaluoteeseen. Kaupunki on Taišetin piirin keskus. Sen kautta kulkee Novosibirskin ja Irkutskin välinen valtatie M53 sekä Siperian rata, josta haarautuu Baikalin–Amurin rautatie ja Abakaniin johtava rata.

Paikkakunta on syntynyt vuonna 1897. Rautatien, maantien ja jokiyhteyden ansiosta siitä kehittyi huomattava kauppapaikka ja hallinnollinen keskus. 

5190 km (76 t) Irkutsk (Иркутск) ohitettiin , sen kummenpia muistoja. Sumu jatkui.

Laskeutumisen Baikalin rannoille sen sijaan muista hyvin.

Sadepilvien seasta alkoi Baikaljärvi näkymään.

Rata kulkee aivan järven rantoja pitkin.

Suurin yllätys oli kuitenkin saapuminen Slju djanka kylään. Ensimmäinen kylä missä oli asemakaava ja taloissa muutakin väriä kuin harmaata. Maatushkoilta ostettiin leipää ja juureksia, ruuat kun eivät olleet muuttuneet mihinkään

5310 km Slju djanka (Слюдянка)

Ja viimeiset Tuborgit nautitiin kauniin kylän asemalla, tosin emme ulkona, koska juna ei tässä kauan pysähtynyt.

Siitä etiäpäin saatiin nauttia kauniista maisemasta. Ikimuisoinen pätkä tätä matkaa.

Baikalsk (ven. Байка́льск) on kaupunki Itä-Siperiassa Irkutskin alueella Baikaljärven lounaisrannalla ja sijaitsee Siperian radan varrella, 162 km Irkutskista idän suuntaan.

Baikalsk perustettiin 1961, kun sinne alettiin rakentaa suurta sellutehdasta. 

Baikaljärvi tai Baikal (ven. О́зеро Байка́л, Ozero Baikal) on Venäjällä, Itä-Siperian eteläosassa, lähellä Mongolian rajaa sijaitseva maailman syvin järvi.  Järven pinta on 456 metriä merenpinnan tason yläpuolella. Baikaljärven suurin syvyys on noin 1 642 metriä. Baikal on Aasian toiseksi suurin järvi ja se on tilavuudeltaan maailman suurin makean veden järvi, ja se sisältää yli viidenneksen maailman sulan makean veden yhteismäärästä. Baikaljärvi liitettiin Unescon maailmanperintöluetteloon vuonna 1996.

Baikal on myös maailman vanhimpia järviä. Baikaljärvi muotoutui vanhasta hautavajoamasta, ja on siksi pitkä ja kapea. Baikaljärven eläimistö on muotoutunut erilaiseksi kuin muualla. Sieltä tunnetaan yhteensä 2 500 kasvi- tai eläinlajia, joista reilusti yli puolet on kotoperäisiä.

Baikal ja vähän Mongolian jurttia

Vähän matkaa Baikalin kaupungista eteenpäin, nähtiin asia, jota minä en ainakaan ole koskaan Suomessa nähnyt.

Bussi oli juuttunut mutavelliin ja oli melkeinpä ”mahaansa” myöden siinä. Matkustajat olivat ulkona ja yrittivät työntää bussia pois siitä liejusta. Meneehän se matkanteko noinkin, aateltiin me. Ja toisaalta. jos et auta bussia pois siitä liejusta, ei matkakaan etene. Minkäs teet. Ai niin, työnnät…..

Tien kunnosta kertoo hyvin se, että Pekka ei olisi noissa olosuhteissa omalla traktorillakaan mennyt ajelemaan tuonne, puhumattakaan bussilla.

Sitten rata alkoikin kääntyä kohti sisämaata ja Baikal jäi taaksemme.

5640 km (83 t) Ulan Ude (Улан-Удэ) haarautuu Mongooliaan menevä rata ja toinen, se jolla alun alkaen piti mennä, jatkaa Vladivostokkiin, Mantsuriaan. Jäipähän kukkulat näkemättä.

Ulan-Ude sijaitsee Siperian radan varrella. Sieltä on rautatieyhteydet Irkutskiin, Mongolian Ulan-Batoriin ja Tšitaan, joiden kautta liikennöidään edelleen suoraan MoskovaanKiinaan ja Vladivostokiin. Kaupungissa on jokisatama ja lentokenttä.

Tulliin tullaan

Ulan Udenista ei ole pitkälti, n 250 km ja tullaan rajalle, Kuva Venäjän puolelta vähän ennen Naushkia.

Päästään Mongoliaan.

Matkaa tehtiin vuoristoisessa maisemassa, kiemurrellenja tässä vaiheessa dieselveturin vetämänä.

Ratakin oli vaihtunut yksiraiteiseksi. Siperiassa oli tullut parhaimmillaan joka viides minuutti juna vastaan, onneksi täällä ei tule. Ja mehän noustaan ”mäelle”. Mongoliahan on ylätasankoa ja ympärillä vuoristo.

  • la klo 14:00 5895 km Naushki (Наушки) raja-asema tulli Venäja/Mongolia
Naushki Railway Station on the Trans-Siberian Railway; Naushki is the border crossing on the border of Russia and Mongolia and the first glimpse of the real Russia for Trans-Mongolia passengers coming from Beijing and Ulan Bator.

Papereita tuli tarkastamaan kolme henkilöä. Yksi nainen, oli etupäässä kiinnostunut rokotustodistuksista, sekä kaksi miestä. Passit ja viisumit ok, rahat laskettiin, eli paljonko oltiin kulutettu, se kun kiinnostaa näitä venäläisiä, ettei vaan oltu tehty mustan pörssin kauppaa. Mutta suurin yllätys oli yksi kirja, dekkari. Sen kannessa oli kuva miehestä, hänellä heijastavat aurinkolasit ja siinä heijasteena bikinit päällä oleva nainen. Nää luuli että se oli pornokirja. Hirvee sählinki yhdestä kirjasta. meinasvat ottaa sen pois, mutta sain kuin sainkin selvitettyä, että on kyseessä ihan tavallinen dekkari. Kaippa siinä porukassa oli kuitenkin yksi, joka pikkasen osasi englantia???

Tumman punainen oli meidän käyttämä ratalinjaus

Tuohon aikaan Venäjä oikeastaan ”turvasi” Mongoliaa, joten meille ainakin jäi vaikutelma, että venäläiset hoiti molemmat tarkastukset, sekä lähtö ja tulo.

Kun muodollisuudet oli hoideltu, ”hyökättiin” heti ravintolavaunuun. Se kun vaihtuu aina rajalla sen maalaiseksi, missä ollaan.

Oltiin ainoot asiakkaat, Tilattiin jotain käristyksen oloista, joka maistui taivaalliselta, kun oli monta päivää syönyt samaa p…kaa venäläisessä vaunussa. Olutkin alkoi jo olla melkein juontikelpoista, melkein. Mutta vodka oli hyvää. Kahvit ja konjakit vielä jälkkäriksi, niin ”liekeissä” oltiin. Ei ois kannattanut.

Kun lasku tuotiin, teki se enemmän kuin aikaisemmat eväät yhteensä. Pyöriteltiin sitä jonkin aikaa käsissämme ja sit välähti. Se  s..tanan konjakki makso enemmän kuin muut yhteensä. Tuontitavaraa, aitoa konjakkia, suoraan Ranskasta. Oppirahat piti maksaa, aika kalliisti.

Tällaista maisemaa sai sitten tiirailla, ennen kuin Ulan Batoriin tultiin.

Ja vaunujakin riitti.

Nää oli aika hienoja maisemia, melkein kuin lapin vaarat.

Varsinainen vuoristo-osuus jäi taaksemme.

Lainakuva, omat kun meni veli-venäläisille.

Ulan Bator oli näin asemalta vilkaistuna ainakin ihan kelpo paikka.

Lännessähän meillä oli jo minihamevaihe mennyt ohi, mutta täällä, täällä tytöillä oli niiiin lyhyet kuin vain voi olla.

Melkeinpä pikkuhousut vilkkuivat.

Vahinko että ottamani kuva on nyt venäläisillä, oli aika tanakka tytsy ja kuitenkin vesirajan juuri ja juuri peittävä hamonen lanteillaan.

Kun räpyttelen oikein silmiäni, ts ottamani muistikuvat palautuvat mieleeni, niin kuin tämäkin tyttö.

Kaupungin jälkeen noustiin vielä pikkaisen, sille varsinaiselle ylängölle. Gobin autiomaa alkoi.

 Sana gobi on mongolin kielen aavikkoa tarkoittava sana. Gobin autiomaan pinta-ala on noin 1 300 000 km², ja se on yksi maailman suurimmista aavikoista.

Gobin eläimistö on alueen kuivuudesta huolimatta rikas. Suurelta osin uhanalaiseen eläimistöön kuuluu villinä elävä kameli, aasianvilliaasiprzewalskinhevonenargaalin alalaji, kuhertajagasellimongoliangaselli ja

 gobinkarhu. Näistä nähtiin Kameli, hevonen ja lammas. Ja parhaimmillaan ne laumat oli isoja, siis tosi isoja. Satoja yksilöitä. Pekan mukaan suurimmat hevoslaumat arviolta yli 1500 yksilöä.

Muistin matkaneuvon, jonka sain Majuri Laineelta; muistakaa hygienia. Peskää jalat joka päivä. Näin tehdessäni mietin, että kuinkahan moni veijari on jalkojaan Gobin autiomaassa pessyt. Minä olin, Ja niin oli Pekkakin.

Tällaisena minä sen pääosiltaan muistan.

Kun tulliin viimein päästiin, alkoi taas mielenkiintoinen episodi.

Kolme herraa marssi suoraan vaunuosastoomme, ja meidän ”kämppään”.

Komento – kamerat. Ensin annettiin mun Yashika- normi kamera. Ukko aukas luukun ja nykäs filmin pois. Voi v…tu, aateltiin me. Missä toinen kamera?? Mistä ihmeestä ne ties, että meillä oli kaitafilmikamera?

No ne ties, ei auttanut muu kuin kaivaa se esille. Sama homma, luukku auki ja filmi pois. Lisäksi löysivät jo kuvatutkin ja takavarikoi ne. Siinä meni kaikki. Melkein kaikki.

Vasta tämän episodin jälkeen alettiin papereita kattelemaan.

Ei tullut ikävä näitä herroja.

https://web.archive.org/web/20180228124308/http://sarza2.matkablogeja.fi/?p=4462

Tuossa linkki, mistä löytyy alkuperäinen blogini, mutta sekään ei kaikkia kuvia ladannut, joten yritin löytää kuvia, jotka ”sopii” juttuni mukaisiin paikkoihin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.