
Aamusella aikaisin, mulle on klo 08:00 aikaista, lähdettiin tarkistamaan, josko ahvenet ois olleet liikekannalla.
Ja olihan ne, enempi kuin osasin odottaa. Timppa tietenkin tiesi ”paikkakuntalaisena” mitä teki.
Oliko 28 ahventa, kolme siikaa ja lukuisa joukko kämmenen kokoisia kampeloita, jotka kaikki pääsivät kasvamaan ja lihomaan. Vähän ennen talvea, kun ovat oikeen tankanneet simpukoita, ovat tosi ”paksuja”. Ikinä en ole niin hyviä kampeloita syönyt, kuin Timpan tekemät liki pari vuotta sitten myöhään syksyllä.
Olenhan tässä vuosien varrella jo nähnyt, minkälainen Kalamies hän on.
Yksi oli mennyt arvatenkin just verkkoon, koska ei ollut oikeestaan mitenkään kiinni. Timppa onneksi hogas tilanteen ja haavilla ”pelasti” tuonkin yksilön paremmille paikoille, ruokapöytään.
Sitten kauppaan. Mielestäni kauppa on saanut ”kasvojen kohennuksen”. Tosi siisti sekä valikoima varmastikin yksi laajimpia saaristokaupoista. Hyvä niin, meille veneilijöille, puhumattakaan paikallisista. Niitähän on näin kesäisin saarella ilmeisen paljon.


Nyt ollaan keskellä ei mitään. Vidskär, Kökarista kaakkoon noin 3 mailia, eli Utöstä vähän yli 10 mailia linnuntietä. Tämä ei ole edes minkään virallesen väylän varrella.

Karttaan ei ollut merkitty mitään rakennuksia, mutta ompa kuitenkin muutama talo.


Kartasta loppuivat syvyysmerkinnät.
Ja jostain syystä Garminin plotteri lopetti syvyyden ilmoittamisen.
Näillä vesillä ois aika tärkee ominaisuus.
Karun kaunista tämä koko seutukunta. Ja varmaankin riistarikasta, kalaa, kenties hylkeitä, lintuja ja mitä vielä.
Ensimmäinen kerta tällä reissulla, kun Kippari uskaltautui, ei, ei uimaan sentään, vaan täällä ulkomerellä ilman paitaa.

Eikä ole naapureita kihnuttamassa kyljessä. Näin kyllä yhden vesitasin lentämässä ensin kohden meitä, mutta kurssi vaihtui noin 90 astetta vähän ennen kuin oli päällämme.

Ja tuolla noin kilometrin päässä on joku kalassa Busterilla. Eikö missään saa olla rauhassa, heh heh ……
Kyllä meidän kelpaa täällä lillua, kuunnella radiosta puhenlinlangat laulaa.
Auringon laskiessa vielä kun jaksaa kivuta kalliolle, niin se on siinä.