7.7. ja Stora Halsö

Päätettiin lähteä Porkkalan selän toiselle puolelle, tai ainakin pahimman ohi.

Kohde oli jo tutuksi tullut Stora Halsö.

Keli oli rauhallinen, sen sijaan liikennettä yllättävänkin paljon.

Harvemmin on näin paljon sattunut veneitä samaan aikaan Porkkalan niemen eteläkärkeen, kohtaan, jossa väylät erkaantuu. Joko suoraan ulkokautta yli selän tai, kuten me, viistoon kohti Vormö:tä.

Tosin me käännyttiin pohjoiseen Obnäsin kärjen kohdilta, väylän ja mantereen välistä.

Tästä me ollaan oikaistu jo monia kertoja.

Täytyy vain ”luottaa” karttaan, tämä plotteri on vain apuväline, hyvä sellainen.

Harvinaista, ei yhtään purjevenettä.

Yksi oli, mutta se lähti pois juuri ennen kuin saatiin Sarza2 kiinni laituriin ja poijuun.

Heti meidän takana oleva venekunta oli myös edellisessä saaressa meidän vieressä. Ollaan muutenkin nähty heidät aika monesti täällä päin liikuttaessa.

Iltäpäivällä, juuri kun aloin sapuskahommia tekemään, oli taivas aika hienon näköinen.

Kirkkonummelle päin
Inkooseen päin

Oli vähän kuvanottoa aikaisemmin mennyt vene kauempana ohi, ja siitä tuossa vasemman puoleisessa jännä aallon muruminen rantakiviin.

Sain kuitenkin pöperöt tehtyä. Tällä kertaa ihan kattila/paistinpannuhommia, kun en tiennyt kuinka päälle myräkkä tulee. Ja tulihan se sateen muodossa.

tässäpä sitä Suomen suvea

Ei tämä onneksemme kauan kestänyt. Pari kertaa jyrähtikin ja oikeen kunnolla.

Kaalijuureshauduke.

Possun sisukkaa

Juurekset kun toista tuntia hautuu, niin vot….

Pieni huili ruuan jälkeen ja sitten saunaan.

Tässä ennen löylyjä.

Tämä kuitenkin pyrkii olemaan kaikkien katsottavissa oleva blogi, joten löylykuvat jää nyt väliin.

Ja puita täällä on riittävästi.

Kivasti näkyy kaiteella Madamen Vietnamista hankkima pinkki laukku.

Tämä sauna on yksi parhaista täällä saaristossa.

Kyllä meidän kelpaa.

Huomiseen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.