2.8. Illalla löytyi – löytyykö suojaisampaa paikkaa?

Tuuli alkaa taas häiritsemään, pikkuisen, kun suoraan sivusta puuskuttaa. Ei vielä pahoin, mutta huomenna voi jo ollakin pahempi.

Pinnan alla olevat rannan kivet tulevat hyvin esiin

Työkalut, siis Mavic, liikkeelle ja ilmasta käsin tutkailemaan, joska lähellä olis tuolla suojan puolella paikka, mihin keulan voisi laittaa.

Oikeestaan vain yksi kohtuullinen paikka, joten taidan jäädä kytikselle, tarvitseeko paikkaa oikeesti vaihtaa.

Illalla sitten päätimme vaihtaa paikkaa, koska tuuli tuntui vaan yltyvän, vaikka ennusteet lupailivat sen tyyntyvän. P:n marjat mitään tyyntynyt.

Tämä on vain parin mailin päässä edellisestä, lounaaseen.

Olemme olleet samaisessa lahdukassa aikaisemminkin, ehkä -17 tai -16 kesällä.

Immerholm.

Väylä menee tuosta läheltä, mutta eipä tänään enää liikennettä hirveesti. Yksi meni hissukseen ohi noin tunti tuon kuvan ottamisen jälkeen. Sitten onkin ollut hiljaisempaa.

huipulla tuulee.

Tuo nimennokka on upea, korkeahko kallio.

Ei pysynyt Madamen kiharat ojennuksessa tuulessa.

Tuolta selkiemme takaa tulimme.

kutrit pysy näin päin paremmin ojennuksessa.

Toisella puolen onkin sitten tilaa tuulen tulla, jos sinne päin kääntyisi.

Ja tuolta kun tulimme, meni ne pyyhkiät lakkoon.

Itse asiassa, kun paikan ohi tultiin eilen, oli tässä redillä yksi iso purkkari.

Onneksemme ei ollut enää, saatiin ihan itsellemme koko laguuni.

Kuten näkyy, on tälle tuulelle kuin herran kukkaro.

Monipuolinen on saaren kasvillisuun.

Syksyllä saattaapi ruska olla pakahduttavan upea.

Tuo matala kasvillisuus tuo lapin tunturit mieleen.

Tämä katajikon väri on jotain sellaista vihreää, mitä missään muualla ei näe.

Nyt sais sitten marjoja noista kerättyä, vaan enpä taida lähteä rämpimään tuonne neulasten sekaan.

Huomiseen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.