Vaihdettiin toisen saaren laituriin, Äggskär, pe-la 26-27.5.

Laitettiin kello soimaan puoli kahdeksaksi, johon sitten herättiinkin ja tällä kertaa lämpötilakin cabiinissa oli oikea.

Klo 08:08 irroitimme käydet laiturista ja suuntana oli Äggskär, 10 mailia itään Pirttisaaresta. Pellingin länsipuolelle.

Aikainen lähtö johtui sateen ”pelosta”, jota ei sitten kunnolla tullutkaan, vähän ripsi vain.

Mutta onhan se kivempi veneillä poutasäässä.

Tuullut ei oikeestaan yhtään, mutta eilisen aallot vähän keikutti, mutta ei suinkaan häiritsevästi.

Otin vielä kuvankaapauksen merikartasta, niin että hahmotaisi paremmin, missä ollaan.

Meidän piti ensin rantautua Söderholmiin, mutta siinä laituri oli liian korkealla meidän veneelle, olisi tikkaat pitänyt olla mukana.

https://veneilijanporvoo.fi/retkeilykohteet/aggskar/

Jutussa mainitaan Äggskär, mutta itse asiassa tarinan saari on Söderholm ja me sen sijaan rantauduimme Äggskäriin.

Aika matalaahan tässä on, 1,2 m, mutta riittävästi kuitenkin vettä meille.

Naapurisaaressa mihin meidänkin piti mennä, pyörähti aika iso keksintö.

Hieno on! Oliko sitten sluuppi tai kutteri, mene ja tiedä. Tarkemmin kun kuvaa tiirailen, päädyn kutteri-nimitykseen, kun on kaksi keula- eli haruspurjetta.

Tein pikaisen tutustumisen lähimaastoon ja hyvältä näyttää saari.

Keittokatos ja puitakin löytyy. Tosin vaatii ”pientä” askartelua, jos noi haluaa palamaan.

Mutta mitä sitä ihminen ei ruokansa eteen tekisi. No minä en ainakaan noita ala pilkkomaan, vaan laitan grillin tulille. Kaasu saa hoitaa lämmöntuotannon ja puut saivat jäädä seuraaville 😉

Pääskynenkin moikkaili minua 😉

Saattoi kylläkin olla pieni sukimisjuttu ennemminkin menossa kuin minulle huiskuttelu 😉 Olikohan sama yksilö, jonka Pirttisaaressa kuvasin 😉

Tämän laiturin pohjoispuolella on jäljellä vielä jäänteet vanhasta arkkulaiturista.

Sanoivat, että oli tosi vahinko, kun eivät sitä kunnostaneet, vaan toivat tömmöisen keikkuvan ”nykyaikaisen” tilalle. Jos paha keli tulee, eihän tällaisella pysty edes kävelemään, kun ei tiedä kaatuuko koko keksintö 😉

Tyynien vesien laituri tämä on, kuten naapuriveneen kippari totesi.

Mutta viileä on keli. On ilo olla onnellinen Webaston omistaja.

Ja illalla viileni vähän lisää….

Onneksi on aurinkopaneelit, niin riittää Webastollekin virtaskaa.

Ihan kohtuullisesti puolipilvisellä kelillä pukkaa uutta tuhlattavaa.

Taisi olla raot pilvissä, kun antoi noinkin paljon.

Kyllä olisi joutunut latailemaan koneella tai aggregaatilla, jos taivaalta ei saisi apuja.

Kun pari jääkaappia, radio, tv, yms, niin virtaskaa tarvitaan. Sit pitäis vielä ladata puhelimet, ipad ja läppäri ….

Alkuillasta kävin vähän lennättämässä, mutta juuri silloin tietenkin alkoi uudelleen tuulla vähän reippaammin. Ei meinannut jaksaa vastatuuleen nousta normiasetuksilla, enkä viitsinyt sportille laittaa, kun juuri ja juuri toimi noinkin.

Vaikuttaa ihan kivalta saarelta, hyvät polut kävellä eikä pääse oikein eksymäänkään, kun ei ole suuren suuri saari.

Vahinko vain tämä keli, kun ei nyt ole oikein suosiollinen meille. Pitkin päivää tuli pieniä sadekuuroja.

me ja muut.JPG

Rannalla pääsin ikkunan läpi todistamaan pientä teeren- ei kun ”lokinpeliä”, siis ihan meidän edessä tämmöistä touhua täällä idässä päin. Ei mitään rajaa 😉

Illalla tuli vielä kaksi isompaa venettä, joten alkaa olla tämä laituri kohta täysi.

Vähän aamupalan jälkeen tehtiin pieni saarikierros ja kuvasin pikkuisen matkalta sekä sen jälkeen Mavicilla vielä ympäristön maisemia.

Vaikka Mavic Pro onkin jo vanha, yllättävän hyviä kuvia silla kuitenkin saa. Kuvan koko on pienennetty 20%:iin

Sarza2 oikeanpuoleisin keula katsojaan päin.JPG

Polut ovat helppokulkuisia ja niitä risteilee ihan riittävästi ympäri saarta, ei kuitenkaan liikaa.

Oli tarkoitus mennä auringonlaskua kuvaamaan, mutta tuuli kävi suoraan rantaan ja olin pilkkihaalarini unohtanut pipon lisäksi kotiin. Jäipähän kyttääminen toiseen kertaan.

Juttelin jonkin verran muiden veneiden miehitöjen kanssa ja kylläpä oli miellyttävää porukkaa.

Huomenna olisi tarkoitus vaihtaa saarta, joten seuraavaan kertaan.

2 kommenttia

  1. Tervehdys,
    Loistavaa settiä taas kerran, kiitos. 1970-75 tuli vietettyä kesiä siellä Onaksen Rävholmenissa, siellä oli Helsingin Meriveneilijöiden tukikohta. Sitä ennen 60-luvulla Vessölandetissa, mistä ajettu hiekkaa Stadin toistasataa vuotta.
    Nauttikaa merellä olosta kun on vielä hyvin tilaa satamissa.

    Tykkää

Jätä kommentti Timo Jalonen Peruuta vastaus

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.