Aamulla pienellä lenkillä, ihastelemassa Iniön kirkkoa.

Se on nimetty Ruotsin prinsessa Sophia Wilhelminan mukaan, joka syntyi Tukholman kuninkaallisessa linnassa samoihin aikoihin, kun kirkko vihittiin käyttöön. Kirkko rakennettiin vuosina 1797–1800 Mikael Piimäsen johdolla.

Upea on kirkko.

On siinä kivi poikinee jouduttu roudaamaan pitkin pitäjiä.

Vaikuttaisi siltä, että tuo pengerrys on joudutte tekemään, että saatu arkkujen päälle edes vähän hiekkaa. Vieressä näkyy peruskalliot melkeinpä joka puolella.

Pengerrys kiertää koko hautuumaan.

Ympäristö on maalaismaisemaltaan mahtava.

Rivi vanhoja piharakennuksia, joissa osassa oli perustukset korjattu betonilla, osassa ihan aitoa kiveä.

Päärakennus oli kookas, mutta kun piha oli täynnä rojuja, en viitsinyt ottaa kuvaa.

Jääpi näin parempi mielikuva hienosta maalaismaisemasta.

Kun risteys tulee eteen, ei turisti pääse eksymään, edellyttäen, että osaa lukea ja tietää, mitä nuolen suunnat tarkoittavat.

Kaikki on lähellä, koska tämä saari ei ole iso.

Iniö on saari Paraisilla. Se oli Iniön kunnan pääsaari. Saaren pinta-ala on 7,4 neliökilometriä ja sillä asuu ympärivuotisesti 108 asukasta,^[1] mikä on miltei puolet Iniön väestöstä. Saarella on kaksi kylää Söderby ja Norrby, joista jälkimmäinen on Iniön kirkonkylä.

Iniöstä on tehty pronssi- ja rautakausien aikaisia löytöjä. Pysyvä asutus on tullut saarelle viimeistään ruotsalaisten uudisasukkaiden myötä varhaiskeskiajalla.^[2] Saarella on edelleen kattavasti palveluita. Iniöllä toimivat peruskoulu, päiväkoti, terveysasema, vanhainkoti, kirjasto ja kunnan aluekonttori.^[3]

Pienen kulttuuripläjäyksen jälkeen lähdettiin ajelemaan kohti Naantalia.

Matkaa oli 24 mailia joka vei pari tuntia aikaa. Matkalla kun on useampikin nopeusrajoitusalue ( ja tietysti niitä myös noudatetaan ).

Sai joissain kohdin hiljentää joko kohtaavan tai ohitettavankin takia, koska väylä oli tuolloin kapea. Pari purkkaria moikkasi oikein näkyväti, kun näin meneteltiin.

Naantalissa tultiin taas vastaan kumiveneellä ja ohjattiin paikalle. Tällä kertaa valittiin/haluttiin aisan viereen. Helpompi kulkea veneeseen/veneestä.

Nyt se oli mahdollista, koska satama oli vain ”puolillaan” vierasveneitä.

Sateen uhka oli pilviä katsoessa melkoinen, mutta saapi nähdä, sataako?

Illemmalla sitten lisää, jos aihetta tulee.

Ja aihetta tuli;

Lähdimme reippaasti kävelylle, tarkoituksena käydä moikkaamassa Mattia;

Hänellä on Neste Naantali liikenneasema ja oli pyytänyt meitä sinne käymään.

Ei päästy kuin muutama satametriä, kun alkoi satamaan. Onneksi oli sentään edes yksi sateenvarjo mukana, veneessä olisi ollut kaksi isoa ja kaksi pientä lisää.

Siinä sitten taiteiltiin sen yhden alla.

Perillä Matti ”palkitsi” meidät aterialla. Valittiin molemmat pippuripihvit possun ulkofileestä ja täytyy sanoa, että hyvää oli.

Samalla sovittiin hänen kanssaan huomisesta tapaamisesta.

Madam soitti Laitisen Enille, joka tuli meidät hakemaan. Vettä tihkutti edelleen, joten nyt vältyttiin uudelta kastumiselta, olimmehan jo kuivuneet ruokaillessamme.

Kahviteltiin ja kuulumisia vaihdettiin. Eni toi meidät takaisin veneellemme ja lupasi hakea meidät yhden pintaa lounaalle, kaalilaatikolle, jes.

Maisemat näin illan tullen olivat kohdillaan, joten kävin muutaman kuvan näpsäsemässä.

Kun olin kiipeämässä näkötorniin, alkoi ihmisiä valumaan Muumimaailmasta. Taisi kesäteatterin näytös loppua.

Samalla tuli huomattua, ettei Sarza2 olekaan mikään iso vene.

Pikkaisen kattoa näkyi kahden ”kunnon” veneen välissä.

Onneksemme laiturissa oli muutama muukin pieni venho, joten ”ei ihan tarvinnut hävetä” ; – )

Väylän ohiajavan aallot tuovat illan peilikuvaan aivan uuden ulottuvuuden, vai tuoko?

Näkötorni on aika lähellä kirkkoa, joten olihan tuo tornikin ikuistettava.

Nyt tulimme sen verran jälkeen yhdeksän, että missasimme iltasoiton.

Ehkäpä huomenna sitten.

Ei ole Pielisen pintaa vaikka melkein samanlaiselta näyttää.

Yritän harjoitella näitä panorama-kuvia. Nyt ei ”noussut” tuo loppu, niin kuin edellisellä kerralla.

Wikistä lainattua:

Naantali on yksi Suomen vanhimmista kaupungeista. Se perustettiin keskiajallabirgittalaisluostarin ja sen kaupunkia edelleen hallitsevan kirkon ympärille. Kaupungin perusti kuningas Kristofer Baijerilainen, joka siirsi alun perin Maskun Karinkylään perustetun (1438) luostarin Naantalin kirkon yhteyteen vuonna 1443. Luostarille myönnettiin oikeudet kaupankäyntiin, ja kaupunki alkoi kasvaa sen ympärille. Kaupungista tuli myös merkittävä pyhiinvaellusten kohde. Naantalin vaakunan kirjaimet vg tulevat Karinkylässä sijainneen luostarin synnyinpaikan latinankielisestä nimestä Vallis gratiae (Nådendal, ’Armon laakso’).

Luostari suljettiin 1500-luvulla uskonpuhdistuksen jälkeen. Tämä merkitsi kaupungille suurta lama-aikaa, jonka aikana kaupunki tunnettiin luostarin perintönä lähinnä kudotuista sukistaan. Lamaa kesti 1700-luvun puoleen väliin saakka. Tällöin kaupunki sai tullipuomin ja tullikamarin.

Kylpylätoiminta Naantalissa alkoi jo 1723 kun Viluluodon terveyslähde avattiin. Toiminta vakiintui kuitenkin vasta 1863 kun kylpylä siirrettiin kaupungin rantaan kirkon alapuolelle. 1868 valmistui edelleen toimiva ravintola Kaivohuone. Vanhan kylpylän toiminta päättyi kysynnän vähetessä 1863. Vuonna 1922 Luonnonmaalla sijaitsevasta Kultarannasta tuli tasavallan presidentin kesäasunto.

Kaupungille koitti parempi aika 1950-luvulla, kun kaupungin taloutta hallitsevat raskaan teollisuuden yksiköt perustettiin. Vuonna 1964 kaupungin asukasluku kasvoi huomattavasti, kun Naantali ja väkiluvultaan suurempi Naantalin maalaiskunta yhdistettiin. Vuonna 1984 turkulaisten yrittäjien, Ritva ja Pekka Niemen yhtiö Kuntoutusyhtymä Oy rakennutti Kalevanniemelle uuden ja ajanmukaisen kylpylän. Tämä kohotti kaupungin mainetta matkakohteena.