Vuosien saatossa olen käynyt aika monissa Euroopan maista. Osissa omalla autolla ja osiin maihin lentäen. Entisen itäblogin maista on jäänyt toistaiseksi vällin vain Serbia, Kosovo, Monenegro ja Albania. Myös Ranskassa, Italiassa, Sveitsissä enkä Itävallassa ole käynyt.
Tuolloin en vielä kirjoitellut blogia, joten se siitä sitten.
Edellisessä blogiosoitteessa olisi muutaman maan käynneista juttuja, mutta en jaksa kaivaa niitä tietoja esiin.
Tässä kuitenkin vuodesta 2019 kertomuksia.