Kirja julkaistu

Nyt vihdoin ja viimein sain projektini loppuun.

Aloitin kirjoittamaan tätä 2018, mutta välillä oli pitkiäkin taukoja. Kun olin saanut lähes valmiiksi, kävimme käsikirjoituksen läpi Pekan kanssa. Pekka oli se toinen, kenen kanssa tämä reissu tehtiin. Muutoksia tuli aika lailla. Kaksi ihmistä muistaa saman tapahtuman ihan eri tavalla. Varsinkin, jos se on tapahtunut 45 vuotta aikaisemmin 😉

Käsikirjoituksessa auttoivat myös ammattilaiset, joihin olin saanut naamakirjan kautta yhteyden.

Kiitos siis Laila Heinemannille ja Lemmikki Louhimiehelle heidän antamistaan opastuksista muokata käsikirjoitustani.

Kun kässäri alkoi olla valmis kuvineen kaikkineen, alkoi kannen suunnittelu. Sen tehtävän annoin tyttärelleni, Sarille.

Tuo kuva on valmiista kirjan kannesta, jonka siis Sari teki.

Tekstit siihen tehtiin yhteistuumin. Kaikki ehdotti jotain ja siitä sitten muovautui kompromissien kautta tuo teksti.

Olin käynyt muutamien suomalaisten kustantamojen kanssa keskusteluja kirjan tekemisestä. Melkeimpä ensi metreillä tuli selväksi, että tämä pitää tehdä omakustanteisena.

Kävin jopa yhden kustantajan kanssa nokkapalaverissa, mutta hinta oli aika suolainen. Lisäksi olisi pitänyt ostaa itselle 200 kpl ja senkin hinta olisi ollut järjetön, melkein 15.- € kpl.

Lailan suosituksesta päädyin BoD-kustantamoon. Ei tarvinnut ostaa kasaa kirjoja kotiin. Sai ostopalveluna ammattiapua mm taittamiseen. Olin ensin yrittänyt itse taittaa, mutta se osoittautui mahdottomaksi tehtäväksi ei-ammattilaiselle.

Lisäksi poikani Rikun työkaveri Rollo auttoi kannen lopulliseen oikeaan muotoon saamisessa. Samoin hän muokkasi kirjassa olevat kuvat oikeaan kokoon. Painoteknisesti ne pitää olla vähintään 300 dippiä. Nuo hommat yritin ensin itse tehdä, mutta eihän siitä mitään tullut.

Nyt kun kaikki oli valmista ja kustantaja hyväksyi materiaalin painatukseen, loppu kävikin nopeasti.

Puhelimella tai tabletilla pääsee helposti QR-koodilla kauppaan.

Tuossa linkki mistä teosta voi ostaa.

https://kirjakauppa.bod.fi/junalla-mao-zedongin-kiinaan-1976-reino-komi-9789528096504

Lisäksi BoD lisäsi muille kauppiaille heidän nettisivuilleen kirjani myyntiin.

Eniten yllätyin kuinka nopeasti se tuli kirjakauppiaiden listoille.

Suomalainen kirjakauppa:

https://www.suomalainen.com/products/junalla-mao-zedongin-kiinaan-1976?srsltid=AfmBOorGF8DukDFQgAOIiT0B_yrII5RhATeczDWAtLEq0QEPokv4KYhT

Akateeminen kirjakauppa:

https://akateeminen.com/tuote/reino-komi/junalla-mao-zedongin-kiinaan-1976-viimeiset/9789528096504

Prisman nettimyymälä:

https://www.prisma.fi/haku?search=Junalla%20Mao%20Zedongin%20Kiinassa%201976

Adribris:

https://www.adlibris.com/fi/haku?q=Junalla+Mao+Zedongin+Kiinassa+1976

Lisäksi tämä on muissakin nettikaupoissa myynnissä, joita en nyt kaikkia ala tässä linkittämään.

Lisäksi kirjastani tulee E-kirjana. Sen julkaisuun menee 1-2 viikkoa. Informoin heti, kun se on tilattavissa E-kirjana.

Seuraavaan kertaan.

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.