Päätettiin jäädä Elisaareen su 24.8.

Sen verran epävakaista säätä luvattu päiväksi, että päätettiin jäädä vielä yhdeksi yöksi tänne.

Melkein kaikki lähtivät pois. Tähän ”suoralle” jäi vain yksi vene meidän lisäksi ja tuolla kahvilan edessä on sitten muutama enemmän.

Tyhjä on poijurivistö etelään päin.

Nyt oli sitten aikaa tarkkailla ympäristön tapahtumia.

Vastarannalta pikkupoika uitti radio-ohjattavaa purjevenettä. Isä varmisti uiton kajakillaan.

Vaikka poika oli pieni, ainakin kauempaa katsottuna, ohjasi mallikkaasti venettä. Vaältti hienosti törmäämisen poijuun 😉

Sitten laiturille tuli haikara. Vesisateessa yritti tihrustaa kaloja. Mielestämme oli tämän kesän poikanen, kun oli varsin pieni. Tässä on nimittäin pyörinyt isompikin yksilö.

Näitä sadekuuroja tuli pitkin päivää. Eivät kestäneet kauan, mutta kasteli luontoa hyvin.

Sitten saapui se isompi.

Tähysti ….

Osui ….. ( sen verran nopea liikkeesään että kamera heilahti pahasti)

Ja poistui.

Illemmalla otettu pohjoiseen päin poijuista.

Juuri ennen auringonlaskua.

Ihan kuin olisi sumua mutta onkin pilveä.

Seuraavaan kertaan.

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.