Elisaari la 23.8.

Jo kohta pakolliseksi tullut aikaisen aamun otos.

Meinas mennä aamupuurot väärään kurkkuun, kun huomasimme valtavan lintuparven Sarzan eteläpuolella.

Merimetsoja oli tuhansia. Niitä vain tuli ja tuli tuolta lännestä.

Vaikka osa laskeutui, oli ilamssa kuitenkin samaan aikaa valtavasti lintuja.

Laskeutumistyyli oli vapaa.

Näitä hetken ihmettelimme, mutta oli palattava arkeen ja irroitettava Sarza saaresta. Oli saatava sähköä. Agregaatti temppuili, eikä suostunut käymään kuin hetken kerrallaan. Lähti kyllä heti käyntiin, mutta sammui minuutin päästä uudelleen. Minulta meni hermot ja oli poistuttava tästä hienosta maisemasta mokoman sähkön takia. Tähän aikaa vuodesta aurinkopaneelit eivät tuota tarpeeksi virtaa, koska Webasto syö yöllä yllättävänkin paljon. Ja lämmitintä taas on pakko yöllä käyttää. Viime yönä oli 10 asteea ulkona lämpöä, joten alkaisi holotna olemaan veneessä, jos ei olisi mitään lämmitintä.

Bågaskär vasemmalla ja Porkkalanselkä sekä sen yläpuolella melko musta pilvi.

Hieman pohjoisempana horisontti näytti vähän erilaiselta.

Kun käännyimme pohjoista ja Barösundia kohti, oli usempiakin jousenparvia.

Luotojen ja saarien kiertelyn jälkeen pääsimme Elisaareen johtavan kapeikon alkuun.

Tämä ei todellakaan ole leveä. Kun vastaan tulee joku, alkaa ahdasta olemaan. Yhdessä kohtaa odottelimme leveämmässä kohtaa, kun vastaan tuli avovene.

Tuossa kapeimmissa kohdin oli pääsääntoisesti vettä 1.6 – 18 metriä, mutta yhdessä kohdin ei ollut kuin 1.4 metriä. Nyt vesi on vähän normaalia ylempänä. Meritietojen mukaan n 25 cm, joten täältä etelän kautta ei varmaankaan kannata kovin isolla purkkarilla tulla. Pohjoisen kautta on sitten syvempää.

Tilaa yllättävänkin paljon.

Jäimme tarkoituksella vähän kauemmaksi kahvilasta. Oletusarvo on, että olisi vähän rauhallisempaa.

Satama kokonaisuudessaa

Kahvila on kuvan vasemmassa reunassa. Sarza viidenneksi viimeinen oikeassa reussa.

Jos joku ei ole täällä käynyt, niin kannattaa tulla. Hyvä luotopolku kävellä. Jos tuuri käy, saattaa päästä lampaiden kanssa juttusille. Hyvät grillikatokset ja puuceet.

Kahvilassa kävimme maksamassa ja takaisin tulimme tietäpitkin. Matkalla oli tämmöinen iso kaatinut kelo. Haapoja täällä on paljon, jote taitaa tämäkin olla entinen sellainen.

Kalassa oli jonkin verran väkeä pikkuveneillään. Siispä minäkin kokeilin. Saaliiksi yksi alamittainen kuha.

Välillä sataa ropsauttu reilustikin, mutta muuten oli hieno päivä.

Sen verran kauaksi laskeutui tuo sateenkaaren oikealla oleva pää, ettei viitsitty mennä sinne aarretta etsimään 😉 .

Seuraavaan kertaan.

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.