Ammulla tukkasotka lepäili kalliolla Sarzan oikealla puolella. Häiriintyi, kun aukaisin kattoluukun ja poistui uiskentelemaan.

Lähdimme ihastelemaan lännestä tulevaa tuulta.

Meri melkein kiehui, mutta saaret estivät isompien maininkien tänne tulon.

Vaikka yöllä oli satanut, tuuli oli kuivattanut kalliot kulkukelpoisiksi.

Kovassa, puuskaisessa tuulessa heinät taipuivat välillä melkein kalliota vasten.
Kallion päällä Sarzan oikealla puolella on kaadettu vanha puolustusvoimien kieltotaulu.

Onneksi on myös venäjäksi. Ymmärtäväthän ettei tänne ole asiaa.
Lähellä tuota kylttiä yksi mänty ei tiennyt, mihin suuntaan pitää kasvaa 😉

Saaristossa ilmeisesti olosuhteet sen verran rajut, että täällä on näitä känkyröitä enemmän kuin mantereella.

On siinä mänty saanut juurilleen paikkoja hakea. Ihme että pystyssä on pysynyt, kun suurin osa juurista kallion päällä.

Kävin vielä kerran kallion päällä katsomassa lähestyvää matalapainetta.

Sitten se satelikin loppu päivän. Toki välillä piti pieniä taukoja.
Nyt on sen verran puuskainen keli, etten hirvinnyt dronea lennättää.
Toissa vuodelta video. Olemme samassa paikassa nytkin.
Seuraavaan kertaan.