Vaihdettiin saarta.
Matkalla ohitettiin melkoinen ”mökki”.

Laiturikin on ihan halvalla tehty 😉

Vähän eteenpäin ja pari ”pientä” kiveä saaren rannassa. Noi oli varmaan kolme-neljä metriä korkeita.
Jarkoimme matkaa hissukseen ajellen. Samalla saimme hupiakuille virtaa. Tämä helle saa aikaiseksi jääkappien ylenmääräisen virran kulutuksen. Tuntuu että koko ajan jompa kumpa kompura hyrisee.
Matka ei ollut pitkä, mutta aikaa kului etsiessämme rantautumispaikkaa. Kävimme useassakin saaren rannassa. Tällä kertaa valintani osui Partiolaisten suosittelemaan Korpskäriin.


Täältä Houtskär ja siellä Näsby on jonkin matkan päässä itään päin.
Partiolaisten ohjeista poiketen, rantauduimme suosituskohteiden puoliväliin. Nuo punaiset sopii vaikka purkkarille, mutta meidän kohdalla vain moottoriveneille. Vaikka perässä onkin pari metriä vettä, on keulan alla loiva kohta. Lisäksi meidän kohdalla kallio on loivempi. Sopii vanhuksille paremmin.
Rakkolevä voi hyvin ja vesi on kristallin kirkasta. 23 asteista on merivesi.

Kun tulimme, alkoi pieni tihkusade melkeinpä heti. Onneksi kesti vain hetken.

Keli muuttui sen verran hyväksi, että kaivoin grillin esiin.

Uunijuureksia ja raakajauhelihapihvit. Nam.

En malttanut ottaa kunnon päikkäreitäkään, kun piti ralliradiota kuunnella.

Seuraavaan kertaan.