Iniön Norrby kauppaan ma 28.7.

Hyvissä ajoin aamupäivällä lähdimme ajelemaan kohti Iniötä. Satama oli puolillaan, kun saavuimme. Koko ajan veneitä lähti ja tuli. Puolen päivän aikaan oli vielä hyvin tilaa.

Viiden aikoihin kun droneilin, ei ollut montaakaan vapaata paikkaa.

Paitsi että perällä, missä syväys on jo rajallinen, oli vaikka kuinka tilaa.

Tämä taitaa olla lapsiperheiden suosiossa, koska satamassa, saunan edessä on pieni hiekkaranta. Mekastus on aika ajoin sen mukaista. Merivesi on 24 asteista, joten kyllähän siinä mukuloiden on hyvä pulikoida.

Me vanhukset tykätään aisapaikasta, siksi jäimme lauturipaikoille. Saamme ihan riittävästi luonnonsaarissa keulan kautta kulkea. Saadaan ikään kuin jotain lisäarvoa rahoillemme 😉

Kauppassa kävimme sekä saimme vietyä roskat. Katanpäässä kun ei ollut roskispalvelua, niin oli kertynyt jo viikon roskat. Tässä satamassa on hyvä lajittelupiste. Ja riittävän isot. Ei ollut läheskään täynnä vaikka oli ollut viikonloppu. Ilmeisesti mökkiläiset kauppakäynnillään käyttävät samaa pistettä tuodakseen roskat. Miksei myös kyläläiset. Näin kuinka parikin autoa toi muovi- ja pahvijätteensä tänne.

Iniön kirkko (ruots. Iniö kyrka) on kirkkorakennus IniössäVarsinais-Suomen maakunnassa. Se on nimetty Ruotsin prinsessa Sophia Wilhelminan mukaan, joka syntyi Tukholman kuninkaallisessa linnassa samoihin aikoihin, kun kirkko vihittiin käyttöön. Kirkko rakennettiin vuosina 1797–1800 Mikael Piimäsen johdolla.

Olemme käyneet täällä aika monesti. Tässä linkki 6.-7.8. 2021 käynnistä: https://merellajamuuallakin.com/2021/08/07/6-7-8-tultiin-inioon/

Kävin saunomassa illemmalla. Pikkaisen liian kuuma mielestäni. Ei voinut oikein heittää löylyäkään. Ihan pieniä kerrallaan tai muuten olisi ukon mentävä reikä reinässä 😉

Valitettavasti hiekkarannan miinuspuoli näkyi saunassa. Lattioilla hiekkaa. Piti itse lastalla kuivata että viitsi housut jalkaansa laittaa. Onneksi sentään oli lasta, millä kuivata.

Seuraavaan kertaan.

ps

Illan pakollinen.

Tarvitaanko palokuntaa? Onneksi nyt ei.

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.