Måsbo jo tututksi tullut viimevuodelta ma 21.7.

Kävimme aamutuimaan kaupassa ja suihkussa.

Vein viimeiset roskat lajittelupisteeseen. Samalla tutkailin, että tuon sillan ali mennään.

Takaisin tullessa kurkkasin astioiden pesutilaan. Aika hieno huone.

Nuorisolle löytyy viihdykettä, jos kännykkäpelit eivät riitä. Kunnon flipperit. Vahinko etten eilen hiffannut näiden olemassaoloa.

Vähän puolen päivän jälkeen lähdettiin kapeikkoa pitkin pohjoista kohden.

Alituskorkeus n neljä metriä

Kalastajien venevajoja siellä täällä. Tämän parempaa suojaista paikkaa ei paljon voi toivoa.

Tästä kapeikosta ja saareen pääsystä teen videon. Ja se on blogin lopussa.

Muutama vene tuli vastaa ja yksi jopa ohitti meidät, kun ajelimme hissukseen.

Saksan liput liehuivat kaikkien kolmen ahterissa. Olivat tulossa samalta suunnalta, mihin me menemme.

Kävimme tutkailemassa saaren toista puolta, mutta päädyimme kuitenkin tuttuun lahdenpohjaan Måsbo’ssa.

Vedet ovat täällä tosi kirkkaat eikä ainakaan vielä ole sinilevästä tietoakaan.

Väylä Kökarista Sottungaan menee saarten itä- ja koillispuolelta.

Karun kaunista on maisema täällä Ahvenanamaan saaristossa.

Kuva etelään päin.

Viime vuonna pohjoispuolisen pienen niemekkeen taakse tuli pari ruotsinlipun alla purjehtivaa purkkaria. Kuis nyt käy?

Pikästä aikaa tein grississä ruokaa. Broiskun rintaa kevyesti merisuolattu ja tsukkiinia kera salaatin. Kevyttä helteellä.

Jossain vaiheessa ukkonen jyrähteli meistä idässä päin.

Ja sitten nuo kurkkusuorina huusivat.

Onneksi ei kestänyt kauan.

Tässä pidempi video aina Kökarista lähdöstä saareen ja merikortin selityksiin.

Ja pakollinen auringonlasku.

Ja vähän myöhemmin.

Seuraavaan päivään.

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.