Lounaranna Muhun saarella 8.7. ti

Ennen lähtöä kävimme vielä moikkaamassa paikan emäntää. Isäntä oli laiturilla hommissa, joten ei menty häntä häiritsemään.

Vain pieni aallokko saatteli meidät matkaan. Siirtyminen Lounarannaan ei kestänyt kuin tunti ja vartti ja matkaa kertyi 23 merimailia. Matkalla emme nähneet yhtään venettä. Yleensä sentään jossain kaukaa joku purkkari, mutta nyt oli aava meri autio.

Soitin varmuudeksi etukäteen, että tilaa on. Ja olihan sitä. Tämä on tosi pieni satama. Vain kaksi laituria, jotka osittain paikallisten käytössä.

Sen verran tehty kuitenkin aallonmurtajaa, ettei maininki pääse ihan hurjana satamaan, jos vaikka puhaltaisi. Kuten muissakin paikallissa satamissa, tännekin tullaan jo aika pitkältä ohjattua väylää pitkin. Molemmin puolin on matalaa, joten syytä noudattaa merimerkkien antamaa ohjetta.

Mentiin vapaana olevaan ”karsinaan” niin ei tarvinnut varoa viereistä venettä 😉

Kun köydet oli saatu kiinni, menimme hoitamaan maksupuoli.

Ravintola toimii myös satamatoimistona. Ensi vaikutelma oli paikasta hyvä. Edellisellä kerralla, yhdeksän vuotta sitten, paikka on saanut melkoisen kohennuksen. Tarkoitan lähinnä tuota leirintäalueen ympäristöä sekä ravintolaa. Itse satamahan laitureineen on entisellään.

Todella siisti ravintola. Emäntä vielä hyöri rätin kanssa pyyhkien paikkoja. Jopa ovet ja karmit pyyhki huolellisesti. Täällä on vuokramökkejä, joten varmaankin lapsia kesäisin paljon ja nehän tuppaavat lääppimään kenties likaisillakin käsillään joka paikkaa.

Kaikki on saanut uutta väriä pintaa, joten antaa siistin yleiskuvan.

Lapsille runsaati leikkipaikkoja. Tämä vanha laiva oli jo silloin ensi visiitillä ja on edelleen paikoillaan. On siinä lasten hyvä leikkiä kipparia.

Satamassa on yksi vanhahko troolari. En oikein ymmärrä, miksi kannella pitää olla turpeita ruohoineen? Kasvattaako matoja niissä? 😉

Kaksi purkkaria on nostettu maihin. Toinen on ”aika” huonossa hapessa. Jos olisi lasikuidusta, voisi vielä ehkä korjatakkin, mutta kun tuo vaneri on ihan kukkamultaa. Eikä tuo sisustakaan näytä kovin hääppöisessä kunnossa olevan. Ehdotan juhannuskokoksi.

Kävimme ravintolassa syömässä. Ihan hyvät ruuat. Madam ei syö kalaa, joten hänelle ei ollut kuin yksi vaihtoehto – hampurilainen. Kaikki muuta annokset kalasta. Minä olisin halunnut ahvenkeittoa, joka on listalla, mutta oli loppu. Ei ollut kokki käynyt ongella. Pahus. Suosittelivat kalaseljankaa tilalle ja se oli todella hyvä. Tosin aika kevyt näin pääruuaksi, mutta näillä mennään nyt.

Tässä vielä pikkuvideo

Kuvia tiiroista.

Tiira tuo kalaa poikaselle.

Tiiralla kala.

Tiiran siivet.

Seuraavaan kertaan.

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.