Aamulla sain satamamestarilta tiedon, että naftaa saa ja että se purkkari on juuri lähdössä pois. Menimme kuitenkin tankkauspaikalle, koska sen perässä oli sen verran tilaa, että Sarza mahtui hyvin siihen. Olivat meidän naapurisatamasta, Nuottaniemestä.
Tankattiin sata litraa, kun ei viitsi raahata turhaa painoa mukana. Hinta edelleen kohtuullinen, 1,47 € / lt. Vettä otettiin myös vähän, ei kuitenkaan tankkia täyteen.
Soitin vielä varmuudeksi Abrukan satamaan, että on tilaa. Toivottivat tervetulleiksi. Syy soittoon oli tieto siitä, että Kuresaaressa on regatta, jolloin ajattelin tämänkin sataman olevan täynnä.
Matka alkoi todella upeassa kelissä.

Mutta ei tätä kestänyt kuin puolisen tuntia, kun tuli vastaista puolen metrin aaltoa. Niinpä nopeuden joutui taas laskemaan ensin sinne 18 solmuun ja loppumatkalla 13 solmuun. Alkoi nimittäin lopussa tulla ristiaallokkoa ja se ei ole mitään kivaa.
Olimme tullessamme ainut vierasvene.

Satamaemäntä antoi vinkin – saarella on metsäinen hautausmaa. Kuulemma ainut koko euroopassa. Siispä sinne.
Matkalla tien vieressä oli 2023 rakennettu pikkukirkko. Nurmikko oli ajeltu aika lyhyeksi, mutta muuten ympäristö vaikutti melkein autiolta. Ei ollut kävelyjälkiä puhumattakaan että olisi joku polku.

Todella symppis kirkko.

Jonkun matkan päässä talon ja tien vierutalle laitettu venenäyttely. Nämä kulkupelit ovat työsä tehneet ja päässeet viettämään hyvin ansaittua eläkettä. Ihan kuten ohikulkijatkin, jotka tämän ikuisti 😉

Hautausmaa tieltä kuvattuna antoi jo viitteitä erikoisuudesta.

Ja tässä kuvissa vain osa alueesta. Tosin ei tämä nyt mikään hirveän iso alue ole, mutta kuitenkin erikoinen.

Takaisin tullessamme näimme kyyn poikasen. Valitettavasti oli jäänyt auton alle ja nyt hengetön.

Ikivanha skootteri oli saanut uuden tehtävän. Ilmeisesti ollut aikoinaan peräkärrin vetojuhtana. mutta uupunut liian painaman kuorman ”alla”.

Kun lähdimme tälle kierrokselle, rannan läheisyydessä oleva kohvik oli kiinni. Nyt oli auki ja me toivorikkaana sisälle. Tänään ei saanut ruokaa mutta virvokkeita ja jädeä kyllä. Siispä ostimme jädet ja virvokkeet. Ihan kannatusmielessä.

Kivoja pieniä yksityiskohtia sisustuksessa. Vanha pyörän vanne ja siinä roikkuvat avaimet. Onko niin että siitä saa etsiä jos oma hukassa 😉

Palvelu oli todella ystävällistä, siitä täydet pisteet mutta muuten …
Lennätin varovasti ja hyvin lyhyesti Dronea. Antoi aluksi varoitusen, että ole erityisen varovainen ja ei yli 50 metriin. Ilmeiseti joku kenttä sen verran lähellä. ( katsoin kartasta ja kyllä, Kuressaaren kentän suuntaisesti on tämä paikka).

Sain kuitenkin näpsättyä muutaman kuvan ja lyhyen videon.

Katsotaan pääsemmekö huomenna Kuressaareen vai joudummeko olemaan toisen yö täällä. Se selviää vasta huomenna.
Seuraavaan kertaan.