Kotiin Helsingin kautta puuveneitä ihastelemaan 14.6. la

Lähdimme jo ennen kymmentä ,että kerkeemme katsastamaan puuveneparaatia Helsinkiin.

Vuonna 2025 MeriViapori-tapahtuma, joka on Suomen Puuveneilijät ry:n järjestämä puuvenetapahtuma, pidetään Suomenlinnassa 14.6. Tapahtumaan kuuluu puuveneiden paraati, joka lähtee Helsingin Pohjoisrannasta Halkolaiturilta. Paraati kulkee Kauppatorin ja Merisataman kautta päättyen Suomenlinnan vierasvenesatamaan, jossa veneet jäävät yleisön nähtäville. 

Tapahtuma on avoin kaikille puuveneharrastajille ja se on loistava tilaisuus nähdä kauniita puuveneitä ja tavata muita harrastajia. MeriViapori on Suomen Puuveneilijät ry:n kauden avaustapahtuma. 

Eilen olin soittanut kerhomme hallituksen jäsenelle Urkille tästä tapahtumasta, jain tietää hänen osallistuvat kulkueeseen Aidalla, heidän puuveneellään.

Keli helli meitä tällä paluumatkalla.

Harvoin saa näin hyvässä kelissä ajella. Siispä nautimme täysin siemauksi matkanteosta.

Katajanokalle saavuttuamme, oli Viikkari lähdössä, joten väistimme väylän ulkopuolelle.

Vähän ennen halkolaituri jäimme odottelemaan tuttujemme tuloa veneineen.

Ensin tuli Aida.

Sitten oli vuorossa Simo Havetille.

Ja viimeisenä meidän tutuista Hanski Almallaan.

Siirryimme Katanokan kärjen tuntumaan, missä oli tilaa vähän enemmän.

Aika monta puupaattia ruhmittäytymässä jonomuodostelmaan. Tämä on otettu aika kaukaa.

oli hieno kokemus katsella näinkin monta venettä kulkemassa paaraatissa.

Kuvausta haittasi melkoinen ristiaallokko, joka ajoittain oli aika kookastakin.

Otin Insta360-kameralla tän videon. Jostain syystä laatu ei vastaa sitä, mihin olen tottunut. Täytyy tytkailla asetuksia, missä meni ketuille.

Emme lähteneet Kauppatorille asti näiden mukana, koska arvelin siellä olevan ruuhkaisaa. Ja niin kuulemma oli ollutkin.

Suuntasimme sen sijaan NJK:n ja Klippanin itäpuolelta mattolaiturin editse väylälle kotiin päin. Koska me oikaisimme, kerkesimme hyvin alta pois ja juuttumatta mihinkään ruuhkaan.

Loppumatkan ajoimmekin reipasta 25 solmun nopeutta.

Kotilaiturissa kokosimme vähän kimpsuja kasaa ja kotiin.

Loppukaneettina mainittakoon, että maileja kertyi n 180 tällä reissulla, joten kun lämpöongelmat oli selvitetty, uskaltaa lähteä oikealle reissulle juhannuksen jälkeen. Jos kaikki menee hyvin, se onkin sitten parin kuukauden legi.

Seuraavaan kertaan.

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.